Hyvää Uutta Vuotta kohtalotovereilleni D2:sille!
Toivottavasti olette ymmärtäneet alka välttämään verensokeria nostavia ja tarpeettoman kovaa lääkitystä aiheuttavia elintarvikkeita ja ruokia. Elimistönne ei yksi lähde kauppaan ja osta karkkeja, leipää tai muita viljatuotteita, edes kokojyvää, olutta, limsoja, tuoremehuja tai kevyttuotteita ja margariineja. Kun nyt juhlahumussa menette kaupungille tai naapuriin niin uskaltakaa kertoa niin mäkkärillä kuin naapurin väellekkin miksi ette syö tiettyjä ruokia. Ei se ole sen kummempaa kuin että molemmat jalat kipsissä oleva kertoo kieltäytyvänsä osallistumasta kolmiloikkaan. Kysymys on omasta terveydestänne ja sairautenne mahdollisimman järkevästä hoidosta.
Minun aamuni alkaa nyt paistetulla siansivulla, itse tehdyllä katkarapusalaatilla (aitoon majoneesiin, rajusti rapuja ja kananmunaa ja mausteet), parilla palalla silliä ja tuorejuustolla ja sitten musta kahvi.
Sillä mennään sitten kunnes on nälkä. Siitä lisää myöhemmin nyt kuitenkin hakemaan villisian kylkiluita sulamaan, jääkaapissa itse tehtyä graavilohta ja cole slaw salaattia ja kukkakaal odottamassa keittämistä muusiksii ja brysselinkaali. Erilaisia normaalirasvaisia juustoja. Tietin myös kuohukermaa vispattavaksi mahdollisen pienen määrän marjoja sekaan , samoin voita, aitoa majoneesia ja kermaviiliä. Voi siihen sekaan eksyä yksi siivu hapankorppuakin.Uuden Vuosen saunajuomaksi vedellä laimennettua Koskenkorvaa ja persikasta käytettyä vodkaa (ei hiilihydraattia). Joten eiköhän näistä jotai päivän ja illan mittaan.
14:50 Sauna lämpiää
17:30 Uunissa haudutettua villisian kylkiluita (ribs) ja cole slaw salaattia. Meni siinä yksi hapankorppusiivukin kukkuralleen lastattuna rapusalaatilla. kahvia. Nyt ei sitten varmaan nälkä vaivaa ennenkuin huomenna. Uskoisin kuitenkin että en malta olla maistelematta graavilohta ennekuin raketit on ammuttu.
22:30 Kuten arvelin graavilohta, rapusalaattia ja cole-slaw
01:20 Käytiin naapurissa. Tuli syötyä 3kpl voitaikinan tehtyja "leivoksia", täytteenä kylmäsavulohta ja mätiä. Halkaisia "leivoksessa" noin 2cm ja korkeus noin 1,5cm. Hyvää ja tuskin menee yli hiilihydraatimäärän vuorokaudelle. Lääkkettömänä jatketaan vuonna 2018.
Näin se meni
veijo98639863
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926