Köyhän lemmikit

Eihän tuo terveen ihmisen elämää ole. Kyllä lemmikkiä voi köyhäkin pitää, mutta niinkuin tuo yksinhuoltajaäiti sanoi, sydämeen mahtuisi vieläkin lisää lemmikkejä.

Järkeä ei tuossa elämäntavassa ole, ja vanhemmat joutuu aikuisen tyttären elämäntavasta maksamaan!

Ei ole köyhä, jos polttaa tupakkia, juo kaljaa ja omistaa lemmikin.

Kyllä näitä vinksahtaneen elämäntavan omaavia on nykyisin pilvinpimein?

Minullakin oli sellainen lapsissani.Hän adoptoi huonosti hoidettuja koiria ja kissoja ja toi ne minulle,mukamas väliaikaiseen hoitoon.Jotenkin ne vain jäivät kuluttamaan minun eläketulojani.

Eivät minunkaan eläketuloni,niin kummoset ole,mutta silloin olihan meillä kahdet tulot.
Mieheni kuoleman jälkeen,olen joutunut neljästä kissastani luopumaan.
Tosin kaksi sai uuden kodin ja kaksi lopetettiin,toinen 24v.vanhuuttaan.

Luin kerran jostakin,että nykyisin lasten ja lastenlasten sydämet ovat vallanneet lemmikit ja mummit ja ukit ovat jääneet toiselle sijalle?
Minä allekirjoitan ton mielipiteen kyllä täysin

Kyllä olen ajatellut monta kertaa kuinka ajattelemattomiksi olemme jälkipolvemme kasvattaneet, He ovat tottuneet saamaan kaiken ilmanvastapalveluja, eivätkä sitten tajua että he ottaisivat vastuun omasta elämästään kun muuttavat kotoa pois.
Ei opita asettamaan asioita elämäntilanteen mukaan.
Tiedän tapauksen, jossa nelikymppinen tytär asuu isossa vuokra-asunnossa.
On ollut pitkään työtön. Omistaa 3 koiraa ja kaksi hevosta. Yhdestäkään
eläimestä hän ei halua luopua, koska ne ovat hänelle tärkeitä. Vuokriin ei
riitä raha ja jatkuva häätämisen uhka on päällä. Vanhemmat saavat toimia
vippikonttorina. Tietenkin hän lupaa maksaa takaisin, mutta velkataakka
vaan kasvaa ja vanhemmat ovat itsekin tiukilla kun tarvitsevat hoitoapua.
Eikö hän voisi antaa hevosia jonkun toisen vastuulle ja hoitoon ja ottaa ne takaisin, kun elämäntilanne sen sallii. Luulisi että yksikin koira riittäisi!

Tuolla jutun naisella on pieni lapsi, koira on otettu sen jälkeen.Eikö lapsi tuo tarpeeksi elämän sisältöä, toivottavasti lasta ei kuitenkaan ole omaksi terapiaksi hankittu.Isää ei kuvioissa näy. Koira on jutun mukaan naisen terapeutti, sen kautta saa juttuseuraa ja kun sattuu jotain,koira ja nainen katsovat toisiaan silmiin ja saavat voimaa.. Kauppareissukin on kuulemma koetteleva, nainen on kai niin masentunut ja lamaantunut. Ennen kaikkea käy tuo lapsi sääliksi.
Lemmikeillekin on ruokajonoja, eläinlääkäri on kallis, joten arveluttaa, tulevatko nuo kaikki otukset kunnolla hoidetuiksi.

Minua juttu kosketti, koska olen nähnyt masennuksen, jonka pitkäaikainen työttömyys aiheuttaa, vaikka alunperin lähtökohtana olisi kuinka pätevä ihminen. Olen ollut yksinhuoltajana koko aikuisiän ja töissä. Opiskelin, jotta saisin leveämmän leivän itselleni ja lapselleni, mutta rahan kanssa piti olla tarkka. Tunnutte ajattelevan kuten minä ennenkuin näin läheltä poikani masennuksen ja minkälaiseksi se nuoren ihmisen tekee. Sympatiani ovat yksinhuoltajaäidin puolella (ja toki lapsen myös) sinnittelytaistelussa, jota hän käy. Koira on se henkinen tuki, joka on lähellä ja joka rakastaa, se pitää myös äidin jalkeilla, jotta hän jaksaa lastaan hoitaa. Siis koira, emme me ihmiset. Eikö se pistä miettimään, minkälaisia ihmisiä me oikein olemme ja muka sivistysvaltiossa.

Kyllä käy lasta sääliksi, sillä tuolla taustalla elämä on taistelua jatkuvasti, huono-osaisen vanhemman lapsi joutuu tinkimään paljosta, mutta oma vanhempi on silti sellainen tuki, jota viranomainen ei voi korvata, ei varsinkaan äitiä. Jutusta käy ilmi, että äiti hoitaa lapsensa. Lasta käy sääliksi myös siksi, että huono-osaisuus tapaa periytyä. Koulunkäynti ei toistaiseksi maksa lukukausimaksuina mitään, mutta kirjat maksavat, vaatteet, urheiluvälineet jne. Lapsilisä mm. on kuin pisara meressä kasvavan lapsen kuluissa, vaikka kuinka kirppareita koluaisi. Te, itse isovanhempien ikäiset ja elämää nähneet ihmiset tuomitsette äidin jo nyt tietämättä taustoja. Suhtautuminen lasta kohtaan on muuallakin samanlaista, hänhän on köyhän lapsi. Jaksaako lapsi taistella itsensä koulutetuksi ja yhteiskuntakelpoiseksi? Ei yhteiskunta ole muuttunut yhtään armollisemmaksi huutolaisajoista, leima lyödään otsaan kuitenkin ja syrjintä jatkuu.

Kannattaa lukea se juttu, ennenkuin ryhtyy kaikkia työttömiä yksinhuoltajaäitejä tuomitsemaan. On hienoa, jos masennus ei koskaan ole koskettanut teitä itseänne tautina tai läheisiänne, olette säästynyeet paljosta. Koulutettukin ja työkokemusta omaava nuori ei saa työtä helposti, pitkäaikaistyötön vielä heikommin. Ovatko ne tukirahat, joita tälle äidille ja muiille kaltaisilleen maksetaan meiltä paljonkin pois, ilmanko hänet pitäisi jättää, että oppisi elämään - niinkö? Aikuinen ihminen tarvitsee myös aikuista seuraa ja jos koira on hänelle se ainoa tuki, ei minulla ole ainakaan sydäntä sitä tuomita. Kannattaa katsella maailmaa tämän päivän silmin, meidän aikanamme oli työtä ja voi sanoa, että oli laiska, jos jäi ilman. Nyt ei ole niin. Tässä jutussa ei ollut kysymys hevostarhoista tai muistakaan eläinlaumoista vaan yhdestä pienestä koirasta.

Vaikka kuinka löytyisi hyväntahtoisuutta, on oltava realisti.
Osa näistä yhteikunnan ulkopuolelle jääneistä on jo menetetty.
Olkoon syyt yksilöillä mitä moninaisemmat, kuitenkin on itsestä kiinni, miten ja jos sieltä nousee.

On utopististä odottaa yhteiskunnan auttavan joka avutonta räpeltäjää kehityskelpoiseen elämään, jos ei ole ainesta elämään kuolkoon pois. jotta muut kelvolliset saavat elää!

Ihmisen elämä vai eläimen? Onko suuri asia?

Pulla kansalla on saanut hyvää kymmeniä vuosia, nyt saisi tulla loppu.

Pikkuapulaisen ajatukset jaan äidin masennuksen hoidosta ja perhetilanteen avun tarpeesta. Artikkeli herättää paljon kysymyksiä ja huolenaiheita. Lapsen asema jää artikkelissa vähemmälle huomiolle, todetaan vain, että lapsi hoidetaan hyvin, samoin eläimet. Toisaalta ei ole varaa porttiin, joka pitäisi villin koiranpennun välillä erossa taaperoikäisestä. Rahat ovat niin tiukilla, että ei ole varaa bussilippuun mennäkseen lemmikkien ruokajonoon. On koiranpennun lisäksi monta kissaa , jyrsijöitä , kalojakin vielä ahtaassa asunnossa. Yhdellä kissalla on mielialalääkitys stressin takia. Johan eläinten käymälätarvikkeitakin kuluu huima määrä, miten pikkulapsen kannalta tärkeä hygienia asunnossa voidaan hoitaa. Äiti tinkii omasta ruuastaan, miten hän jaksaa fyysisesti mielenterveysongelmien ohella.

Nyt on valmisteilla uusi eläinsuojelulaki, joka on jo saanut paljon kritiikkiä varsinkin tuotantoeläinten hyvinvoinnin osalta. Eläinten oikeuksiin kuuluu lajinmukaisen elämän mahdollisuus. Lemmikit herättävät paljon tunteita ja jyrkkiä mielipiteitä puolesta ja vastaan. On totta, että lemmikit voivat olla hyviä terapeutteja , dementikoilla ja auisteillakin avaavat tunnelukkoja. Koira vie lenkille, ulos ihmisten pariin, liikunta on hyväksi masentuneelle .
Toivottavasti artikkeli aikaansaa asiallista keskustelua ihmisten oikeudesta työhön ja ajallaan saatuun hoitoon, samoin lasten ja eläinten oikeuksiin. Aihe on herkkä, mutta asiaa ei voi katsoa pelkästään tuon masentuneen äidin kannalta.

Naisten ja äitien hoivavietti on parempi kohdistaa lapsiin ja lemmikkeihin kuin aikuisiin miehiin, joilla on muutakin tekemistä kuin vauvanaolo. Esim. Leivän (lue: ruoan, elatuksen, rahan, toimeentulon ym) tuonti perheelle, joka yleensä käsitetäänlapset ja heidän äitinsä. Missä luuraavat lasten isät? Äitinsäkö helmoissa aikuiset terveet miehet, vai sossutätien helmoissa, missä yyhootkin lapsineen, lemmikkeineen.

Tässäkään perheessä ei miestä ollut kuvioissa. Eikö yksi koira riittäisi, ihan liikaa on tuohon pieneen asuntoon elukoita.Kaiken huippu että kissalle syötetään masennuslääkettä, ettei se pissisi pitkin asuntoa. Eläinten lääkkeisiin ja hoitoihin ei onneksi sentään kela-korvausta saa. Toisaalta sosiaaliapua joutuu antamaan ihmisille, kun käyttävät rahat elukoiden ruokiin ja hoitoon. Kyllä jotain rajaa pitäisi löytyä ainakin elukoiden määrään tietyissä neliöissä. Eläinlääkärien ahneutta tuo, olisi voitu vaikka lopettaa hankalasti pidettävä eläin.