Norwegian perii olemattomia korkoja

hchur3vfrvfv

Tänään oli minulle kertynyt Norwegianin nettipalvelun mukaan joulukuun luottokorttlaskulle 70 snt korkoa, vaikka olin maksanut marraskuun laskun kokonaisuudessaan reilusti ennen eräpäivää eli 7.12. tiliotteen mukaan. En ole myöskään kesän jälkeen tehnyt tilisiirtoja nettipalvelussa, joista korko alkaa siis aina juosta heti. Mikähän mättää? Kaikille jouluun luottokorttitapahtumille oli merkitty korkopäiväksi 15.1.2018.

3

1060

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hchur3vfrvfv

      Norwegianin asiakaspalvelu vastasi minulle näin:

      "Hei!

      Kyseessä ei ole joulukuun ostoista tullut korko, vaan aiemmin syys-, loka- ja marraskuussa tehdyt ostot, joista et ole maksanut koko lainasummaa seuraavan kuun 15. päivään mennessä.

      Olet maksanut syys-, loka- ja marraskuulta kertyneen luottokorttivelan kokonaisuudessaan vasta 7.12.2017, joten korko on laskettu summalle vielä ajalta 1.12.-7.12.2017."

      ---

      En ollut siis marraskuussa maksanut lokakuun laskua kokonaisuudessaan, joten korkoa kertyi myös väliltä 1. - 7 .12.2017. Marraskuun laskussa (kirjoitettu 1.12.2017) ei tietenkään kyseisen ajanjakson korkoa voinut olla mukana, siksi se lisättiin vasta joulukuun laskuun, jonka eräpäivä on 15.1.2018.

      • PaziPa

        Sain minäkin viimevuoden puolella Norwegianilta viestin, kun oli maksanut 12 euron laskun pois suotta pyörimästä, ettei sitä olisi tarvinnut maksaa ennenkuin seuraavassa laskussa, joka ylittää tietyn summan. Korko olisi kylläkin juossut koko ajalta :D
        Bisnes se on mikä kannattaa.


    • hyvää.ja.huonoa

      Norwegianin luottokortti ei sovi minulle juuri tästäkin ketjusta selviävistä syistä. Laskua ei voi saada Norwegianilta sellaisena, että se veloitettaisiin automaattisesti KOKONAISUUDESSAAN esimerkiksi e-laskuna. Asiakkaan on AINA käytävä muuttamassa laskun summa itse.

      Jos tätä ei jostakin syystä kykene tekemään, korkoa alkaa kertyä. Vanhempi henkilöhän voi joutua esimerkiksi sairaalaan useaksi kuukaudeksi tai jopa loppuelämäkseen. Pankki kerää tästä saamansa hyödyn esteettömästi.

      Noukin kuitenkin kirsikat kakusta, eli nautin Norwegianin maksamasta 1,75 prosentin talletuskorosta täysin siemauksin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2127
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1200
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      152
      926
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      866
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      746
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe