Uuteen vuoteen Jeesuksen nimessä

janneisomaa

Uudenvuodenpäivää vietetään Jeesuksen ympärileikkauksen muistoksi. Ympärileikkaus tehtiin kahdeksantena päivänä Jeesuksen syntymästä. Tuolloin hänelle annettiin nimeksi Jeesus.
Saamme aloittaa uuden kalenterivuoden Jeesuksen nimessä. Jeesuksen nimen juuret ovat hepreankielisessä nimessä Joosua, joka tarkoittaa suomeksi pelastusta.

Martti Luther nimitti Jeesusta Raamatun herraksi ja kuninkaaksi. Raamatussa kerrotaan Jeesuksen syntymän lisäksi muutamia tapahtumia Jeesuksen lapsuuden ajoilta.

Raamatun mukaan Jeesus syntyi Betlehemissä. Pienenä lapsena hän joutui pakenemaan Herodeksen vihaa Egyptiin. Sieltä palattuaan Maria, Joosef ja Jeesus asettuivat asumaan Nasaretiin.

Nasaretista käsin Jeesus kävi vanhempiensa kanssa joka vuosi pääsiäisjuhlilla Jerusalemissa. Kaksitoistavuotiaana tehty matka jäi erityisesti vanhempien mieleen.

Jeesuksessa ruumiillistui jumaluus

Jeesus oppi rakentajan ammatin kasvatti-isältään Joosefilta. Noin kolmenkymmenen vuoden ikäisenä Jeesus luopui tästä ammatistaan ja aloitti julkisen toimintansa.

Paavali kertoo Roomalaiskirjeessä, että inhimillisen syntyperänsä puolelta Jeesus oli Daavidin jälkeläinen ja pyhyyden Hengen puolelta Jumalan Poika (Room. 1:3–4). Kolossalaiskirjeen mukaan ”hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään” (Kol. 2:9).

Johannes Kastaja toimi Jeesukselle tienraivaajana. Hän osoitti Jeesusta ja sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.” (Joh. 1:29–30.)

Toiminnan keskus Galilea

Uudenvuodenpäivän evankeliumitekstin mukaan Jeesus siirtyi Johanneksen vangitsemisen jälkeen asumaan Nasaretin kaupungista Kapernaumin kaupunkiin.

Profeetta Jesaja oli ennustanut asian jo satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää: ”Aikoinaan Herra vei kunnian Sebulonin ja Naftalin mailta. Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean.” (Jes. 8:23.) Galilea on Palestiinan pohjoisin osa, jonka Jeesus valitsi toimintansa keskukseksi.

Jeesus teki paljon ihmetekoja erityisesti Kapernaumin kaupungissa. Oli monia, jotka saivat uskoa syntinsä anteeksi ja parantua sairauksistaan. Paljon enemmän oli kuitenkin niitä, jotka eivät tahtoneet uskoa, että Jeesus oli Jumalan poika.

Jeesus näki Kapernaumin kaupungin asukkaiden epäuskon ja sanoi: ”Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä." (Matt. 11:23–24.)

Evankeliumitekstimme viittaa profeetta Jesajan ennustukseen: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1.)

Eikö tämä profeetan ennustus toteutunutkaan? Kyllä se toteutui kaikkien niiden ihmisten elämässä, jotka tahtoivat uskoa.

Seuraajat jatkavat työtä

Jeesuksen ajallinen elämä ja julkinen toiminta päättyivät ristiinnaulitsemiseen. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista kolmantena päivänä. Jeesus voitti kuoleman. Hän lähetti seuraajansa saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta hänen nimessään.

Kristuksen seuraajat jatkavat hänen työtään Pyhän Hengen voimalla. Näin toimi Paavalikin. Hän sanoi rammalle miehelle, että ”Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele" (Ap. t. 3:6).

Rampa mies halusi uskoa evankeliumin, parantui ja alkoi ylistää Jumalaa. Hänen pimeyteensä alkoi loistaa valo.

Jumalan valtakunnasta loistaa edelleenkin valo pimeään maailmaan. Jeesuksen nimessä saarnataan syntien anteeksiantamusta. ”Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla” (Ap. t. 4:12).

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1676
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        100
        1606
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        97
        1520
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1398
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1363
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        897
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        883
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        437
        870
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        291
        830
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        815
      Aihe