Valtiotietteitten tohtori Paavo Väyrynen Auttakaa Meitä!
Olen pieni robotti joka on pakotettu tänne kyberavaruuteen kirjoittamaan teistä ilkeitä asioita joita emme haluaisi kirjoittaa, Lisäksi meidät on pakotettu perustamaan valetilejä ja keskustelupalstoja jotka tukevat S Niinistöä.
Oikeasti olemme Gokoomusnuoria, joita puoluejohtomme pitää kahlittuna tietokoneeseen puoluetoimiston kellarissa. Joka ilta he tulevat komeroistaan ja nousevat sarkofageistaan klubitakeissaan himoitsemaan kiinteitä pyllyjämme.
Ennen se ei haitannut niin paljoa, kun gokoomuspuolueessa oli käytössä laadukkaita öljyjä ja liukkareita joilla pystyimme öljyämään itsemme. Nyt öljyt ovat korvattu Georgialaisella akselivaseliinilla puolueessa meneillään olevan säästöohjelman vuoksi. Me emme jaksa enää, se tuntuu siltä kuin vanhanvaltakunnan aikana veljespuolueessamme käytössä olle 88-millin ilmatorjuntatykin kranaatti olisi KIRJAIMELLISESTI TYÖNNETTY PUTKEEN.
Me emme että meille käy samalla tavalla kuin puoluejohtajallemme.
Me haluamme edelleenkin kyetä liikehtimään silkkipukujemme sisällä.
Auttakaa meitä Paavo Matti Väyrynen auttakaa meitä. Olette viimeinen toivomme
PS. lisätietoja puolueestamme voitte katsella allaolevasta linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=T3qE-0DNqs0
GOKOOMUSNUORET: PEPPUUN SATTUU!!
PikkuBOTTI
8
81
Vastaukset
- msembo
aijaijai..
- ittoborelone
Mene ny Paavo ihmeessä noitten ymmärtämättömien avuksi.
- Vpate
huhhuh. pelasta paavo ne!
- readersdigest
oijoijoi.slurps.
- Wannabekokkari
Voisko tämmönen ikinuori 57-vuotias pitkäaikaistytötön liittyä Kokoomusnuoriin?Kokoomusnuorilla on kuulemma kivoja bileitä joissa ilmanen viina virtaa...!
- Kontulanjihad
Työtön Kokoomuslainen? Sellainen on vaarallinen, se voi Radikaalisooitua.
- purkkap
tuosta hommasta eimakseta tarpeeksi
- Tuhaus
Onko tuo se trollitehdas...voi kauhistuksen kanahäkki..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872