evoluutio ja parinvalinta

parivalintaa

Kiinnostuksen herääminen

Parinmuodostuksen alkuvaiheessa ja seksuaalisen kiinnostuksen heräämiseen vaikuttavat ulkonäköseikkojen, kehonkielen, käyttäytymisen ohella vahvasti myös aivojemme kemiaan vaikuttavat aistittavissa olevat hajut ja feromoneiksi kutsutut, vain nenän takaosassa, sierainten välissä sijaitsevan vomeronasaalielimen rekisteröimät hajusignaalit. Feromonit eivät ole tietoisesti aistittavissa.

Turun yliopistossa viime vuonna feromoneista väitellyt evoluutiobiologian dosentti, tohtori Markus J. Rantala tähdentää sekä aistittavissa olevien hajujen että feromonisignaalien tärkeyttä parinvalinnassa.

Naisille miehen haju on tärkein kriteeri parinvalinnassa. Epämielittävää hajua ei pysty kompensoimaan edes mukavalla luonteella tai edullisella ulkonäöllä, Miesten mielestä taas naisen haju ja ulkonäkö ovat yhtä tärkeitä, Rantala totesi Yle Uutisten haastattelussa.

Rantalan mukaan perimältään erilaisten ihmisten hajut vetävät toisiaan puoleensa, mikä estää sisäsiittoisuutta ja takaa jälkeläisille hyvän geeniperimän.

Miten rakkaus kehittyi?

Ihmisten välisen rakkauden syntymiselle on olemassa eri teorioita, joista yksi on kodin autuus -strategia. Evoluutiobiologi Richard Dawkins esittelee kirjassaan Geenin itsekkyys kyseisen strategian.

– Dawkins selittää kodin autuus -strategian siten, että naaras tarkistaa koiraan etukäteen etsien tästä uskollisuuden ja kotona viihtymisen merkkejä. Jos naaras tunnistaa koiraasta nämä merkit, on sille edullista valita tämä puolisokseen.

Naaras voi onnistua tässä näyttelemällä vaikeasti tavoiteltavaa ja häveliästä pitkään.

– Pitkää kihlausaikaa vaatimalla naaras seuloo esiin satunnaiset liehakoijat ja parittelee lopulta uskollisuutensa osoittaneen koiraan kanssa. Tällainen käytös on hyvin yleistä eläinten keskuudessa, Tammisalo kertoo.

http://www.kauneusjaterveys.fi/seksi-suhteet/suhteet/tiesitko-taman-parinvalinnasta

https://www.is.fi/tiede/art-2000000716264.html

15

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KirjoitanNyt

      Kommentoin vielä tähän. Olen lukenut saman. Ilmeisesti aivoissa tapahtuu paljon sellaista, josta emme ole itse tietoisia.
      Usein, että monikin ns. Yliluonnollisena pidetty kokemus selittyy juurikin tuolla aivojen kemiallisella tavalla toimia ja vastaanottaa ärsykkeitä ja viestejä.
      Siis moni yliluonnollisena pidetty asia on luonnollinen, muttemme tunne aivojen kapasiteettiä tarpeeksi hyvin tiedostaaksemme ne normaaleiksi asioiksi jos noin voi sanoa.

    • Sopivasti.lihava

      Haisin sopiwasti "miehelle"

      Naesen katse on jääny mieleen kiimainen kissa katsele. Silmät kiiluen..

      • Tiedät

        Haista paska!


      • Kissanomistaja55
        Tiedät kirjoitti:

        Haista paska!

        😂tää oli hyvä.


      • Reps_
        Kissanomistaja55 kirjoitti:

        😂tää oli hyvä.

        Oiskohan kuitenkin ihan miehen omaa mielikuvitusta :D


    • efrtyu

      En jaksanut lukea kun niin pitkä teksti mutta mielestäni saatana eli johtajat ovat silloin voittaneet jos tekee lisää orjia tähän maailmaan. Samat suvuthan täällä päätöksiä tekee aina ja ikuisesti.

    • Hsjakjdhd

      Noita nyt voi selitellä, ja mikä ettei, varmaan hajuja ja perus-kriteereitä on. Kuitenkin käytännössä ihminen on monimutkaisempi kuin tuollaiset eläimelliset teoriat. Ihminen ei ole eläin koska hän ei ole vaistojensa varassa.

      Käytännössä parit on monissa kulttuureissa valittu vanhempien määräyksestä. Järkiliitot ovat yleisiä. Parittelu ei ole mikään palkinto. Kun ihmiset ovat tuolla vapaina, he harrastavat seksiä miten mielivät, ilman sitoutumisia, monesti. Tekevät myös lapsia vaikka minkälaisten kanssa.

      Ihminen ajattelee hyvinkin erilaisesti kuin toinen ihminen. Se, mitä halutaan kumppanilta, on hyvin monimuotoista. Joku haju tai seksuaalinen vetovoima on harvoin sen suurempi kriteeri parisuhteelle ja sitoutumiselle, sillä voidaan ruveta ehkä seksisuhteeseen, mutta monet ihmiset haluavat ihan muutakin. Turha tulla väittämään ettei sillä persoonalla ole niin väliä. Kyllä sillä on. Niin miehelle kuin naiselle. Jos etsitään siis vakavasti ottaen elämänkumppania. Siinä ei haju ratkaise, sori vaan.

      • parinvalintaa

        "Sielunkumppani haastaa erilaisuudellaan"

        Monet puhuvat sielunkumppanista. Onko jokaiselle Dunderfeltin mielestä olemassa sitä yhtä sielunkumppania?

        - Sielunkumppanilla tarkoitetaan yleensä ihmistä, joka "täydentää sinut". Nykyään syvällisemmissä psykologisissa teksteissä puhutaan, että juujuu, hän täydentää sinua sillä tavalla, että hän on erilainen kuin luulit. Sielunkumppanuus ei tarkoita pelkästään samanlaisuutta, vaan kumppani haastaa sinut kasvamaan ja kehittymään, hän sanoo.

        Näkemys eroaa paljonkin perinteisestä vaaleanpunaisesta sielunkumppani-fantasiasta, joka on vallalla edelleen.

        - Sielunkumppani-ajattelussa ei oteta huomioon sitä, että usein suhteessa helposti projisoidaan oma sisäinen odotus toiseen ihmiseen. Tämä on alitajuista, sitä ei huomaa. Vääjäämättä odotukset karisevat pitkässä suhteessa. Se ei tarkoita, ettei voisi olla hieno parisuhde. Kahden ihmisen täytyy vain luoda jotain täysin uutta, joka ei ollut lapsuuden ja nuoruuden ihanteiden mukaista, Dunderfelt summaa.

        https://www.iskelma.fi/uutiset/viihde/a-149285


      • lumikuni

        Olet oikeilla jäljillä. Periaatteessa feromonit voivat just ajaa vaikka seksiin jonkun kanssa, joka olisi geneettisesti sopiva lasten vanhemmaksi, mutta se ei takaa, että tämä olisi hyvä kumppani ja lastenkasvattaja. Ehkä tässä myös vähän näkyy nykyajan moraalin sallivuus: äidillä voi olla monta lasta eri isiltä, mutta yksikään ei ole jäänyt kasvattamaan jälkeläistään, joten mikä silloin on ajanut siihen seksikumppanin valintaan? Ei ainakaan järki.

        Kaikki eivät kuitenkaan lähde sen joka naisen tai miehen kelkkaan, vaikka sukat pyörisivätkin jaloissa ja niin haluttaisi. Ehkä heillä on jotain painavampia kriteerejä sille kumppanille.


    • Naaraana

      Voin allekirjoittaa tämän.

      • parinvalintaa

        Vastaavaa tapahtuu heteroseksuaalisen miehen ja naisen välillä, kun suhde “ei ota syttyäkseen”. Molemmat voivat tykätä toisistaan ihmisinä. He voivat viihtyä hyvin yhdessä, jutella ja harrastaa samoja asioita.Jos heidän välillään ei ole kahden erilaisen poolin välillä syntyvää jännitettä, niin silloin ei mitään ”tapahdu”

        Vetovoima kahden ihmisen välillä ei synny samanlaisista ajatuksista tai elämäntyyleistä, vaan jonkinasteisesta erilaisuuden kohtaamisesta ja siitä seuraavasta kitkasta, sähköstä, kipinästä, joka alkaa vetää puoleensa

        https://www.iloiseksi.fi/laheisyys/rakkaus-ja-vetovoima/


    • TheSietain

      No mutta nyt minulle selvisi... Mun sieraimet huusivat hoosiannaaaaaa, kun Kaupungin talon katto jylläsi päälläni :)

    • naisen_ulkonäkö

      . Lievä neuroottisuus

      Tutkimusten mukaan hyvin huolestuneeksi itsensä kokevat naiset ovat suhteissaan rentoja kanssasisariaan onnettomampia. Jotkut tutkijat kuitenkin olettavat, että "lievästi neuroottiset" naiset vetoavat miehiin, sillä tällaiset naiset koetaan hyviksi äideiksi, jotka jaksavat kantaa huolta lastensa hyvinvoinnista.

      2. Leidi punaisissa

      Punainen koetaan yleisesti rakkauden, seksin ja romantiikan väriksi. Andrew Elliotin ja Daniela Niestan tutkimuksen mukaan viehtymyksemme punaiseen väriin saattaa selittyä biologisilla syillä. Myös monet eläinlajit viestittävät punaisella valmiuttaan paritteluun.

      3. Vyötärön ja lantion suhde

      Tutkimusten mukaan länsimaissa täydellinen, miestä parhaiten miellyttävä vyötärö-lantio -suhde on 0,7. Tämä tarkoittaa sitä, että naisen vyötärön ympärysmitta on 70 prosenttia tämän lantion ympärysmitasta. Muissa kulttuureissa ideaali vyötärö-lantio -suhde voi olla hieman pienempi tai isompi. Jos suhde on alle 0,6, se voi viestiä lantiosta, joka ei ole parhain mahdollinen synnyttämiseen.

      4. Isot silmät ja tasapainoinen suu

      Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että miehet pitävät suuria silmiä viehättävinä. Suuria silmiä voidaan pitää naisellisuuden merkkinä, mutta tämä piirre voidaan yhdistää myös pitkäaikaiseen terveyteen ja lisääntymispotentiaaliin. Fyysistä viehättävyyttä tutkinut Michael Cunningham on tullut siihen tulokseen, että miehiä viehättää eniten suu, joka on leveydeltään puolet naisen kasvoista.

      5. Kaunis kroppa

      Jaime Conferin, Carin Perillouxin ja David Bussin viime vuonna valmistunut tutkimus todistaa, että miehille naisen kroppa on kasvoja tärkeämmässä roolissa lyhytaikaista kumppania valitessa. Luolamiesten aikaan näin oli siksi, että naisen vartalo kertoi, onko hän sopiva synnyttämään tai kenties jo raskaana. Nykyaikaan käännettynä: yhden illan viihdykkeeltä halutaan kuumaa vartaloa.

      6. Empatiakyky

      Daniel Nettlen kyselytutkimuksen mukaan naisia pidetään miehiä kyvykkäämpinä empatiaan. Ulospäin suuntautunut, suostuvainen ja hyvin empaattinen nainen kiinnostaa miehiä varmemmin kuin näitä piirteitä vähemmän omaava neitokainen.

      7. Ovulointi

      Miehen nenä haistaa, milloin naisen kuukautiskierto on otollisessa vaiheessa hedelmöitykselle. Tämän todisti vuonna 2009 julkaistu tutkimus. Tutkimuksessa miehet pantiin haistelemaan naisten käytettyjä t-paitoja. Tutkijat havaitsivat, että kun nuuskintavuorossa oli sitä käyttäessään ovuloineen naisen paita, miesten testosteronitasot kohosivat.

      8. Uhrautuminen

      Arizonan yliopistossa syntyi muutama vuosi sitten tutkimus, jonka mukaan romantiikannälkäinen nainen lähtee miestä useammin vapaaehtoistyöhön tai muuhun hyväntekeväisyyteen. Koukku on siinä, että nainen tekee hyväntekeväisyyttä mieluiten julkisesti. Tutkimuksessa pohditaankin sitä, mahtaako naisen käyttäytymisen taustalla olla tässä tapauksessa alitajuntainen toive sukupuolten välisestä kanssakäymisestä, koska miesten oletetaan arvostavan uhrautuvaisuutta.

      9. Arvostus

      Yksi yleisimmistä valituksista, joita pitkään kumppaninsa kanssa olleilta miehiltä kuulee, on arvostuksen puute. Moni mies tuntee, että kumppanin mielestä kaikki mitä hän tekee, on jotenkin väärin. Ei niin yllättäen tämä vaikuttaa parin seksielämään ja koko suhteeseen. Parisuhdeasiantuntija John Gottmanin tutkimukset ovat osoittaneet sen, minkä sanoo jo maalaisjärkikin: arvostusta toisilleen säännöllisesti osoittavat parit ovat kaikin puolin tyytyväisempia suhteeseensa.

      10. Kauniit kasvot

      Aiemmin jo opimme, että yhden yön jutuissa miehet painottavat enemmän kuumaa vartaloa kuin kauniita kasvoja. Kun mies taas valitsee itselleen pitkäaikaisen kumppanin, nousee kasvojen merkitys vartalon ohi. Hiljattain Yhdysvalloissa Teksasissa tehtyyn tutkimukseen haastatelluista miehistä 75 prosenttia kertoi, että pitkäaikaista kumppania valitessa kauniit kasvot päihittivät kauniin vartalon. Toisen tutkimuksen mukaan mies myös katsoo naista herkemmin rakastajansa kasvoja seksin aikana. Näiden tutkimusten valossa onkin ymmärrettävää, miksi naiset viettävät enemmän aikaa meikkaamiseen ja hiusten laittamiseen kuin vartalonsa koristeluun

      http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2011020113109029_lz.shtml

    • sopiva.pari

      Lähetäppä narttu ovuloinnin aikaset alushousut ja t-paita mulle haisteltavaks, nii nährään ollaaks myö

      • Sivusta

        :DD


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1665
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1576
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1488
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      853
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      824
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      809
    Aihe