Heti kun Kokoomus pääsi hallitukseen (vuosi 1987) alettiin käydä työntekijöiden kimppuun.
Noihin aikoihin työttömyys% oli vähän alle 4%. Eli töitä oli suhtkoht mukavasti. Ketään kortistossa ei vainottu, kuten nykyään.
Miten Kokoomus onnistui kehittämään tämän nykyisen työttömyyden? Tämä nykyinen tilanne on Kokoomuksen ihanne. Se pääsee iskemään palkansaajaa ja työtöntä oikein olan takaa. Kokoomusporukka ajaa pääöman asiaa. Se, mikä palkansaajilta on pois - on pääoman kukkarossa.
Tämä ei vielä riitä. Kokoomus on pahin puolue Suomessa, joka kannattaa veronkiertoa. Se on ilmiselvää: hallintarekisteriuudistus luotiin, veropakolaisten armahduslaki luotiin salaa, Se on jopa sellainen, että veropakolaisen aikaisemmat tappiot otetaan huomioon veroa määrättäessä. Eli hän ei maksa edes mitään mätkyjä puhumattakkaan syytteistä veronkierrosta, Hän voi saada jopa veronpalautuksia veropakolaisuuden ajalta. Tämän lisäksi hän saa syytesuojan eli häntä ei poliisi voi syyttää veronkierrosta, vaikka hän on tosiasiallisesti syyllistynyt veronkietoon jopa miljoonilla euroilla tai sadoilla miljoonilla euroilla. Tämä kaikki on tehty salassa,
Sipilä - olette mestari! Olette kusettaneet koko Suomen pienipalkkaista kansaa KIKY-sopimuksellanne! Tämä on totta!
Palkansaaja - mieti ketä äänestät
7
226
Vastaukset
- Iki7
Ja miten paljon palkkarengit äänestävät kokoomusta ja kepua.
Kun ei ole mitään ymmärrystä politiikasta.
Yksikin nuori nainen joka käy pakkotyöllistettynä kelan päivärahalla töissä
sanoo äänestävänsä keskustaa.
Sanoin: sinähän se puolueen oot ittelles löytänyt. - 245786
Minun elämäni on nykyään paljon parempaa kuin vuonna 1986. Silloin oli vielä mustavalkoinen televisiokin. Kiitos kokoomus!
- dasadasdsdds
Olet yksinkertainen!
- eikok
Kokoomusta ei saa koskaan päästää hallitukseen. Tässä videossa kokoomuksen talouspolitiikasta:
https://www.youtube.com/watch?v=QHChvRtuVWE - kansanparhaaksi
Se on kokeiltu Kokoomus /SDP hallitus ,jolloin leikattiin opiskelijoilta,työttömiltä ja eläkeläisiltä ja rahat jaettiin Kreikkaan. Nyt smat ryhmittymät saavat kokea leikakuksia ,työntekijä porras mukaan lukien ja saavutettuja /neuvoteltuja työsuhdesopimuksiin perutuvia sopimuksia puretaan hallituksen toimesta lakiesityksin ja oppositio on kädetön kun voimasuhteet on hallituksen eduksi.(menee läpi vaikka kuinka yrittäisi oppositio vastaan harata).Sopimuskutlttuuriin on puututtu hallituksen toimesta lakien kautta. Demokratia on heitetty romukoppaan ja poliittinen ditatuuri on astunut vallalle. Ei olisi uskonut että Suomessa voi näin käydä,mutta niin vain on käynyt ja kiitos sittä kuuluu nykyisille hallituspuolueille.
muutosta yrittivät äänestäjät Perussuomalaisten kautta ,mutta tilanne näyttää kuinka kävi.Ensin suli maahan muuttovastaisuus ja sittemin työväenn asialla oleminen. Nuo ovat nousseet uudelleen esiin kun puolue jakautui sisäisesti ja ryhmittymästä irtautui siniset jotka omalla mandaatilla ottivat hallituspuolueeksi ryhtymisen etuoikeutuksen,vakka tuo olisi oikea oppisesti kuulunut emopuolueelle . Eduskunta kuitenkin hyväksyi tilanteen ja tuota kautta demokraattisen hallintojärjestelmän omintakeinen hatara hyväksyntä saatiin nimellisesti aikaiseksi.
Perussuomalaisten tuuliviiri politiikkaan ei ole luottamista,mutta yllätykseksi on noussut vasemmisto politiikka joka on siirtynyt perinteisessä asetelmassa selkeästi modernimpaan suuntaan ja keskemälle kuin sen on perintesesti koettu olevan .Vasemmistosta on yllättäen muotoutunut puolue ,joka on pitänyt linjanasa ja näyttänyt että se pidetään, myös tiukan paikan tullen. Nykypäivänä tuo on äänestäjille tärkeää ,sillä politiikka on käytänössä osoittanut monilta tahoilta että lupaukset sulavat ja asioita ei ajeta siten kun vaaliääniä kalasteltaessa on luvattu.
https://yle.fi/uutiset/3-7155893
Vasemmisto on pitänyt linjansa myös jatkossa ja aktiivisesti asettunut puollustanmaan eläkeläisiä työttömiä, opiskelijoita ja työtllään leipänsä aansaitsevien ihmisten oikeuksia. Niin vasemmistosta onkin tullut aidosti Suomen ainoa työläisten puolue.
http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/allekirjoita-vetoomus-aktiivimalli-kakkosen-pysayttamiseksi/
http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vihattu-aktiivimalli-jaihin/
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001252235.html
https://demokraatti.fi/torkeyden-huippu-li-andersson-tasta-varoitimme-hallitusta-valtiovarainministeri-orpo-kysyn-nyt-kolmatta-kertaa/
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706082200193871_pi.shtml
https://demokraatti.fi/vaitteet-outoja-li-andersson-ryopyttaa-taas-hallitusta-ja-sen-leikkauspolitiikkaa/
Työläisten rivit ovat tiivistyneet:
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/130177-li-andersson-ankyrasiipea-ei-enaa-ole-hallituksen-leikkauspolitiika-on-yhdistanyt-meidat - äänestäjä
Vasemmistoliitto ei ole koskaan ajanut akateemisesti koulutettujen työntekijöiden etuja. Korkeasti koulutetut naiset eivät ole vasemmistoliitolle minkään arvoisia äänestäjiä. Ainoa suuri puolue, joka ajaa tasa-arvoa on Vihreä liitto.
- Gordoue
Ohhoh! Nykyään maksettaisiin lapsenteosta1000 e Muistan senkin ajan kun äidit jäivät lasten vuoksi vapaalle työstään ja innostuttiin tekemään monta lasta peräkkäin ja päästiin vuosiksi kotiäidiksi. Huono puoli oli siinä että ne työtehtävät joihin firma oli kouluttaut äidit, ei enään ollut olemassakaan. Sitten huomattiin että isienkin pitää päästä isyysvapaalle yhdenvertaisuuden vuoksi. Nyt on sitten pätkätyöt ja firmoissa koulutuksen vuoksi vapaapäiviä. Ei tarvitse ihmetellä miksi työnantajien ja ammattiyhdistyksen välit ovat hankaluittuneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827096Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380