Moni muukin joutuu työttömäksi, miksi tätä yhtä virkakyöstiä nyt sitten pitäisi suojella? Kortistoon vaan ja katsomaan miten kaverinsa kokoomuksessa alkaa kohta kyykyttää häntäkin! Ei kenenkään tarvitse olla nykyään turvassa! Miksi rikkiata ei saisi lyödä kalossilla persuuksille?
Ei muuta kun eroilmoitus ja vaikka mies kannetaan pihalle! Jämpti on niin!
Lyseon reksin on YMMÄRRETTÄVÄ EROTA!!
15
717
Vastaukset
- virkakyösti
Hän on uransa aikana savustanut niin ison määrän hyviä opettajia pois oisko nyt jo hänen oma vuoro. Jos ei suostu tanssimaan hänen pillinsä mukaan tai jos on liian aktiivinen tai innokas niin sopimusta ei uusita tai olo tehdään tukalaksi. Moni on joutunut muuttamaan perheineen etelään kuin maanpakoon.
Sillä omat suosikkinsa, jotka saa kaikki edut viimeksi jopa ilmaiset Kiinan matkatkin. Enemmistö kärsii hiljaa ja tekee vain omat työnsä. Asiasta ei uskalleta puhua koston vuoksi eikä kukaan uskoisikaan. Koulutoimi näyttää nyt saaneen tarpeekseen tästä.
Karjalainenkin toivottavasti lopettaisi tämän pillin mukaan tanssimisen vihdoinkin. Aamulla sanoi lehdessä että koulu ansaitsee hänet - ei sanonut mitä hän ansaitsee euroina. Verotiedoissa oli jotain 90 t. pintaan. - LYSEONwhore
Ahneet vanhat jäärät tahtovat roikkua väkisin työelämässä, ehkäpä rahanahneus on juurtunut tälläkin kalloon. Elämää työelämän jälkeen, onko näillä edes sitä? Nämä ahneet yrittävät olla mahdollisimman pitkään työelämässä vaikka väkisin peläten mahdollista tulevaa muutosta. Onko tässäkin kyseessä jokin rikkaan suosio?
- exVANHUS
Eikö älyä jäädä eläkkeelle. Liekö pimennyt vintti.
- prolyska
Mitä horisette? Ei rehtori minnekään kortistoon joudu, hänellehän on jo pedattu parempipalkkainen virka kouluvirastoon. Kyse on ennemminkin lukion perinteistä ja siitä että lyseo pysyisi itsenäisenä oppilaitoksena ja sillä olisi oma rehtori, nykyinen tai joku muu. Nythän kaupunki aikoo yhdistää kahden lukion hallinnon yhden rehtorin alaisuuteen, eikä tällä nyt henkilön kanssa ole mitään tekemistä vaikka tästä on erheellisesti henkilökysymys tehtykin.
- tevanake
Haetaan säästöjä hakematta säästöjä. Rehtorinvirka karsitaan, ukko ja ökypalkka jää. Vain työsuoritus ja tehtävä muuttuu joksikin tähän hätään keksityksi. Joutuupahan ukko opettelemaan uutta vielä vanhoilla vuosillansa. Kouluvirastossa pitää tehdä itsestään tärkeä uudestaan.
- pahasaipalkkansa
Nyt sen likaiset temput on kaikissa medioissa ja sen päivät reksinä ovat nyt ohi. Elää ihan omassa maailmassaan eikä näe aiheuttamiaan vakavia ongelmia. Syyttää niistä kaikista opettajia. Yritti jopa härskisti muuttaa työpaikan ongelmaselvityksen mieleisekseen ja myöntää sen jopa lehdessä. Voiko mikään enää olla tämän rivompaa?
Nyt loppuu kissanpäivät jättipalkalla ja seuraa aika homehtua kouluviraston perähuoneessa puolella nykypalkalla suojatyössä ilman mitään oikeaa tekemistä.
Kaupunki ei saa tätä muuten pois kun lakkauttamalla hänen pestinsä.
Kävi sääliksi kun nuoret tällaista palvoo ja juuri näiden mielenosoituksen aikana työsuojeluvaltuutettu paljasti totuuden radion haastattelussa. Oli aikamoista farssia kuunnella tätä haastattelua. Tuli niin elävästi mieleen entisten kommunistidiktaattorien kaatumiset.- vääräesikuva
Niin, nuoret. Raukat eivät näe sitä että ihana palvottu reksi osallistuu heidän kokouksiinsa pelkästä halusta kontrolloida kaikkea ja ottaa nimiinsä kaikki hauska mitä koulussa tapahtuu ja samalla kokea koulun oikeaa opetustyötä tekevät kollegat kilpailijoikseen.
Siis: kiva reksi, kaikkien oppilaiden kaveri ja toisaalta opettajatovereitaan kyykyttävä ja painostava diktaattori.
Näinhän menettelee narsisti, joita valitettavasti on työ-elämässä johtavissa asemissa paljonkin.
, - lyskaonin
Mitkä likaiset temput? Mitä muka rexi on tehnyt? Jos ei ole faktaa iskeä pöytään niin joensuussa on paljon siltoja joilta voi jokeenkin hypätä... V..tu mitä paskanjauhajia! Henkilökohtaisia asioitaan rupeavat hoitelemaan julkisesti, luuserit!
- ylejoensuu
Työpaikkakiusaamiselle on nyt syntyny uusi termi Lyseon henki, jota jo moni on alkanut käyttää.
Sillä on suorat suhteet Karjalaiseeen joka ei ole kirjoittanut mitään sen tekemistä laittomuuksista joita Yle joensuu otti rohkeasti esille mitä se on tehnyt viiden vuoden ajan opettajia kohtaan. Lehti sitä on hymykuvien kera ylistänyt päivittäin lukionsa suurena tähtenä ja pelastajana.
Sanallakaan ei tämä lehti ole tukenut opettajakuntaa, joten 50 saa kärsiä hirvittävää lukion henkeä ja he saa elää jatkuvassa pelossa työpaikallaan.
Onneksi meillä on Yle joensuu. - freddffa
Nyt on saatu uusi termi ongelmatyöpaikoista - siellä on Lyseon henki.
Miski lehdistö kehuu tätä päivittäin ja miksi niin moni haluaa että tämä saa jatkua loputtomasti. Yle raportoi rehellisesti mitä kamaluuksia siellä on tehty vuosien ajan. Miksi nämä kaikki lakaistaan nyt maton alle ja kaikki tahot ylistävät tätä yhtä henkilöä ikäänkuin tää ei ois sortanut henkilökuntaa laisin.
Kaiki tähtää siihen että opettajista itsestään tehdään syntipukki tilanteeseen ja joku muu on viaton pulmunen- Päivälehtihoi
Samaa mieltä. Päivälehti tuntuu lietsovan tapausta sensaationa, unohtaen täysin että kysymys on työhyvinvointi- ja siihen liittyvästä johtajuusongelmasta. Nämä kysymykset ovat jo kauan olleet valtakunnan lehdistössä esillä ja ne on yleisesti todettu työjaksamisen kannalta tärkeiksi.
Hyvän koulun tekevät ennen kaikkea hyvät ja työssään jaksavat opettajat.
Päivälehti tuntuu uutisoinnissaan sivuuttaneen täysin tämän . Opiskelijoiden viihtyvyys on toki tärkeätä mutta siinäkin on opettajilla keskeinen rooli. Rehtorilla ei ole juurikaan opetusvelvollisuutta.
- kahotaan
Joku jumaloi riviteksteissä lehdessä rehtoria ja syytti lautakunnan puheenjohtajaa koulunsa pahoinvoinnista. Lautakunnan peejiin on siten erottava välittömästi, kun hän sotki lyseon lukion ilmapiirin !
- lastentarha
Ei ihme että asiat sekoavat kun kaksikymppinen jolppi johtaa koko joensuun koululaitosta. Valta kihoaa helposti päähän. Tästä on kysymys. Siis politiikasta jossa vastuuta ei ole.
- a.jojahti
Ei mitään syytä Lehikoisella erota. Koirat haukkuu karavaani kulkee...
- Joopajoojuu
Ei savua ilman tulta. Miksi mm. iltalukion rehtori irtisanoutui pari vuotta sitten? Oliko taustalla lehikoisen simputus?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818