Rohkea saarna kannattaa
Uutiset 2.1.2018 14:40 | Päivi Martikainen
On tärkeää, että sananpalvelija saarnaa niin kuin uskoo. Tämä nousi esiin puhujienkokouksessa Oulun rauhanyhdistyksellä 29. joulukuuta.
Puhujat keskustelivat kokouksessa Olavi Voittosen pitämän alustuksen Laki ja evankeliumi pohjalta. He pitivät aihetta monipuolisena ja juuri tähän aikaan ajankohtaisena.
– Puhuja oppii tuntemaan Raamatun lukemalla, uudelleen ja uudelleen. Selitetään Raamattua Raamatulla, Jukka Kolmonen nosti puheenvuorossaan esiin yhden uskonpuhdistuksen periaatteista.
– Evankeliumin työmiehinä saattaa sydämessä tuntua, että tällä puheella ei ole mitään merkitystä, Matti Lääkkö puhui.
– Työ on kuitenkin yksin Jumalan työ. Jumala avaa sydämen uskon.
Jumalan sanaa sen omalla painolla
Markku Seppänen näki ristiriidan uskonpuhdistuksen periaatteiden ja Jumalan valtakunnan ulkopuolella esiintyvän opetuksen välillä.
– Syntielämää pidetään luonnollisena asiana. Jumalan sanaa halutaan selittää ihmismielelle suotuisaksi.
Hän koki huolenaiheena, että uskovaisten saarnat eivät ottaisi mallia ympäriltä:
– Saarnataan Jumalan sanaa sen omalla painolla: ei keventäen, mutta ei koventaenkaan.
Matti Heikkinen toivoi, että saarnoissa puhuttaisiin vaikeistakin asioista avoimesti, mutta Jumalta taitoa ja ymmärrystä pyytäen, kristillisyyden rakennukseksi.
Matti Kinnunen kertoi havainneensa kirkossa, että pappien saarnoissa kuulee harvoin sanan parannus, ja Jumalan valtakunnan ulkopuolella puhutaan harvoin kymmenen käskyn laista ja sen asettamista ehdoista Jumalan edessä.
– Papin ja sananpalvelijan tulisi saarnata lakia ja evankeliumia.
---
http://www.paivamies.fi/uutiset/3404/
Rohkea saarna
R_Ohkea
3
1961
Vastaukset
Se on pääasia, ettei Jeesusta mainita missään Kerhon puhujien kokouksissa.
- KaksiEriAsiaa
Ei Jeesus ole peitto synnille. Jeesus haluaa puhdistaa sydämen Jumalalle kelpaavaksi.
KaksiEriAsiaa kirjoitti:
Ei Jeesus ole peitto synnille. Jeesus haluaa puhdistaa sydämen Jumalalle kelpaavaksi.
Oikeassa olet, mutta oletko siinä; - Kuka on kaikkivaltias?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8314312Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1713083- 524657
- 244367
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni224296Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364100Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573989No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol433828- 613569
- 423225