Kempeleen ketku - Juha Sipilä - on esimerkki ahneesta ihmisestä, joka vähät välittää muista kuin itsestään. Pääministerinä tämä ketku on keskittynyt kahmimaan valtion varoja omiin ja sukulaistensa yhtiöihin. Tavallisille kansalaisille Sipilä on saanut aikaan vain menoja ja elämän kurjistuksia.
KEMPELEEN KETKU AJATTELEE VAIN ITSEÄÄN!
28
203
Vastaukset
- Isokalat
Juha Sipilä on ahneuden perikuva.
- Wiimala
Vielä se joutuu Sipilä vastuuseen kähminnöistään.
- omilleenkin
Se on tuholainen!
- koko.keskusta
Olen koko aamun yrittänyt ottaa itseäni suuhun, mutta selkä on niin kankea, että hädin tuskin yletän enää ottamaa hampailla kullista kiinni.
Mistä apua?- MaissAnussAUJombeJOHTO
Ei muuta kuin alastonkuva kehiin taas niin juttua riittää. HO HOO, HO HOO!
- onnistuuvarmasti
Pyydä jotain vihreätä auttamaan - miestä siis!
- paloheinänpöljä
Saitin ruput ajattelevat täällä vain muita. On ne ihania.
Minulla nousi eläke vuodenvaihteessa 20 ekkeriä per kk. Kuka haluaa kaksi kymmppiä? - demu.valehtelee.aina-
Ei pärjää Hakaniemen petosmiehelle
- lue.niin.tiedät
Juha "Roisto" Sipilä on veronkiertäjä. Hänen rikollisesta elämästään on kirjoitettu täällä jo toisessa ketjussa.
- turpeahuulinenRosvo
Juha "Ahne" Sipilä on tosiaan julkein ja röyhkein oligarkki, joka koskaan on päässyt valtaan Suomessa.
Voin oikeasti fyysisesti pahoin, kun vaan näenkin hänen naamansa jossain.
Sipilän Suomi ei ole demokratia vaan kleptokratia.- koko.kansan.ääni
Kaikki suomalaiset voivat pahoin, kun Sipilän pöhöttynyt pärstä ilmestyy tv-ruutuun.
- näet.väärin
koko.kansan.ääni kirjoitti:
Kaikki suomalaiset voivat pahoin, kun Sipilän pöhöttynyt pärstä ilmestyy tv-ruutuun.
Petos-Rinne on pöhöttynyt juopoteltuaan petosrahojaan.
- leveänaamainen_skitso
Työleirin johtaja.
- petturiketku
taas hyvää muistutusta että missä mennään.
- yök-yök-yök
Oksennus meinaa aina päästä, kun Sipilän punakka ja pöhöttynyt naama ilmestyy tv-ruutuun.
- lgkk
Suosittelen että vietät välillä selvän päivän ja perehdyt vaikka tosiasioihin.
- Kylläkannatti
Jos Sipilä ajattelis vain itseään ja sukulaisia kuten kerrot niin hän ei olisi koskaan edes meinannut pyrkiä pääministeriksi vaan yritysjohtajana pysynyt mutta kun kaikki ja tietenkin myös Sipilä itse huomasi,että Suomen talous on menossa täysin pieleen ja Kreikan ja monen muun kohtalo olisi ollut edessä ja siitä ei kärsisi rikkaat vaan ennenkaikkea köyhät niin oli puolipakko alkaa yrittämään suunnan muutostaja nyt me kaikki sen huomaamme,että suunta on muuttunut ja Suomen talous on hyvässä iskussa juuri tällä hetkellä.
Sipilä ei ole mikään yritysjohtaja, vaan sisäpiirikaupoilla, ketkuiluilla ja veronmaksajien maksamilla tuilla rikastunut nilviäinen. Joka lisäksi on täysin osaamaton luupää politiikassa.
- Kappasvuan
Yleisluuserit ne täällä jaksaa kitistä.
Sipilä on oman henkilökohtaisen etunsa vastisesti ajamassa tätä maata viimein kuntoon ja tulokset ovatkin varsin mallikkaita kaikilla keskeisillä mittareilla. Jopa niin hyviä että elämäntapatyöttömiä on alkanut pelottaa että jopa heille tarjotaan kohta tekemistä. - paljon-saamatta-jää
Aika taitaa loppue kesken ja joutuu lähtemään ja mikä pahinta ei saa kaikkea, ei millään ehdi.
https://seura.fi/isanpikajuna/2018/01/07/aktiivimalli-sote-uudistus-koulutusleikkaukset/?shared=8193-48834581-500 - KEPU-taantuu
Sipilän takia Suomen valtio ottaa vuonna 2018 lisää velkaa 3 miljardia euroa. Suuri osa tästä valuu luonnollisesti Sipilän ja hänen sukulaistensa firmoihin.
- Jokusanoikylläsesiitä
Suunta on kuitenkin oikea eli velanottoa on monta miljardia vähemmän nyt kuin edellisen hallituksen aikana ja eikös se niin ole ,että nyt kun talous on hyvällä tolalla niin tuollainen velanotto on vain hyväsksi meille kuluttajille. Näinhän te olette huutaneet jo kaksi vuotta,että velkaa vain lisää.
- 85884ew3
Jokusanoikylläsesiitä kirjoitti:
Suunta on kuitenkin oikea eli velanottoa on monta miljardia vähemmän nyt kuin edellisen hallituksen aikana ja eikös se niin ole ,että nyt kun talous on hyvällä tolalla niin tuollainen velanotto on vain hyväsksi meille kuluttajille. Näinhän te olette huutaneet jo kaksi vuotta,että velkaa vain lisää.
Suomen velka ei ole vähentynyt. Vaan sitä on lisätty. Tällä Hallitus kaudella.
- Anaali-A.Rinne
Pahus selkä on huonossa kunnossa. En pysty enää ottamaa itseäni suuhun.
- S24uomlaineN
Roisto-Sipilä on kehittänyt Kepun puolueapparaatista koneen, joka jauhaa rahaa hänen ja hänen sukulaistensa taskuihin.
- Suomen.Ahnein
Tässä jo rikollisesti ahnehtiva:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005453130.html- Suomen.Ahnein
Olet oikeassa. Suomen ahnein on ehdottomasti Juha Petri Sipilä.
- 8590688itd
Suomen velka ei ole vähentynyt tällä Hallituskaudella. Vaan sitä on liätty 300 sadalla miljardilla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815