Kepulais-sipilän hallitus täyttää omat taskut

tps://www.lansivayla.fi/artikkeli/548433-sipilan-hallituksen-palkkakuluissa-hurja-kasvu-12-miljoonaa-euroa-22-prosenttia

Miten kehdataan kurjistaa työttömiä, vaikka aivan hyvin tiedetään, ettei työpaikkoja ole kuin murto-osalle työttömistä, kuitenkin samaan aikaan omia taskuja täytetään hurjilla palkankorotuksilla?

Tämä hallitus on joka elämänalueella nostanut pienituloisten elinkustannuksia ja leikannut avustuksia ja jopa työeläkkeitä!

Ei todellakaan enää kannata hallituspuolueita äänestää, eikä istuvaa "pressaa", ei mitään hyvää ole saaneet aikaiseksi.
5265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hierontapalveluja stressaantuneille maahanmuuttajille – sinä työssäkäyvä veronmaksaja maksat tuon palvelun näille maahantunkeujille.
Nyt kaikki kynnelle kykenevät täyttämään hallituksen aktiivimallia ja hakemaan työpaikkaa maahanmuuttajien palvelemisessa!

Työ- ja elinkeinotoimiston mol.fi-sivustolla haetaan nyt maahanmuuttajien psykiatriselle poliklinikalle fysioterapeuttia.

Vaatimuksena on muun muassa “soveltuvuus maahanmuuttajataustaisten potilaiden hoitamiseen”, myös “kyky työskennellä tulkin kanssa” katsotaan eduksi.

Tuossa on esimerkki siitä että maahantunkeutujat työllistävät kansalaisiamme ja ei muuta kuin hakemaan tuonne töihin sehän on sitä aktiivisuutta mitä poliitikot nyt haluaa työttömiltä.
Mieleen tulee vain eräs kummastus oliko meidän sotaveteraaneille tarjolla tuon laatuista palvelua?

Onko nämä maahamme tunkeutuneet sotarikolliset ja terroristit tärkeimpiä mitä on maamme omat sotaveteraanimme?

Äänestä

"Ei todellakaan enää kannata hallituspuolueita äänestää, eikä istuvaa "pressaa", ei mitään hyvää ole saaneet aikaiseksi."

Jospa tuon hölmö kansa tajuaisi, mutta kun ei tajua?

Äänestä

Jos nyt suoraan sanoisi niin tämä Suomi on täynnä hölmöläisiä ja aina vain hölmömmäksi menee.

Eduskunnassamme on hölmöläisten äänestämiä superhölmöjä melkein kaikki vain muutamia on joilla on vielä hitunen älliä tallella eikä heitä siellä miksikään noteerata.

Tarvitaan vain joku hyvä kirjailija joka sepittäisi uuden satukirjan suomalaisista hölmöläisistä siinä olisi edes lapsille jotain uutta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä-äänestitte kirjoitti:

tps://www.lansivayla.fi/artikkeli/548433-sipilan-hallituksen-palkkakuluissa-hurja-kasvu-12-miljoonaa-euroa-22-prosenttia

Miten kehdataan kurjistaa työttömiä, vaikka aivan hyvin tiedetään, ettei työpaikkoja ole kuin murto-osalle työttömistä, kuitenkin samaan aikaan omia taskuja täytetään hurjilla palkankorotuksilla?

Tämä hallitus on joka elämänalueella nostanut pienituloisten elinkustannuksia ja leikannut avustuksia ja jopa työeläkkeitä!

Ei todellakaan enää kannata hallituspuolueita äänestää, eikä istuvaa "pressaa", ei mitään hyvää ole saaneet aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu