Näin tämän unen viikko sitten ja se jäi mieleeni pysyvästi.
Unessa 6 vuotta sitten kuollut äitini sai tietää isäni (kuollut 15 vuotta sitten) sairastuneen syöpään.
Äiti romahti täysin, otin hänet tavallaan syliini ja yritin lohduttaa. Äidillä oli päällään hihaton paita ja käsivartemme paljas iho kiertyi toisiinsa.
No, tässä ei ole kaiketi mitään ihmeellistä.
Erikoiseksi unen teki sen, että herättyäni tunsin äitini ihon edelleen omaani vasten - sellaisena, jona olen sen kosketuksen tuntenut lapsena yli 50 vuotta sitten. Tämä ihon kosketuksen tunne teki minuun syvän vaikutuksen ja voin tuntea sen vieläkin. Se oli aivan omanlaisensa ja palautui mieleeni heti herättyäni ja voin palauttaa sen mieleeni vieläkin aina kun haluan.
Mikään muu iho ei ole koskaan tuntunut juuri sillä tavalla pehmeältä ja lämpimältä.
Taustana: lapsuudesssani ei halailtu, ei pidetty sylissä eikä toisen koskettelu kuulunut käytäntöön myöhemminkään elämässä. En muista äitini koskaan halanneen minua (en isänikään). Tuo äidin ihon tuntu on peräisin jostain ajalta, jolloin olin vielä pieni lapsi ja "kiinni" äidissä ihan fyysisestikin.
Mutta miksi nyt, 58 vuotiaani, tämä asia tulee yhtä-äkkiä vastaan?
Osaako joku kommentoida.
Kuolleen äidin ihon kosketus
MRC-
1
100
Vastaukset
Minusta vastasit esittämääsi kysymykseen itse.
Läheisyyden kaipuuta, kukapa meistä ei sellaista kokisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809