Vuosikymmenten saatossa konsultteja on piisannut pilvin pimein. Kysyn mitkä ovat olleet tulokset? Vastaa sinäkin mielessäsi.
Pyörää on keksitty uudelleen. Mitään oikeaa tuottoisaa ei ole syntynyt. Ehkä henkilölle on riittäyt kun on odotellut eläkepäiviään tai nuoremmat ponnahduslaudan laukeamista... Kuka mitäkin on muka löytänyt tai keksinyt. Sitä on loppuraportissa saattanut lukea, jos sellaista nyt yleensäkään on kyseinen "suurmies" kehdannut ja viitsinyt sorvailla. On riittänyt kun on paik. lehdessä kehunut tulo haastattelussa paikkakunnan maasta taivaaseen.
Lisäki nykyisin on ryöstäytynyt vielä tuo etätyökin. Isopalkkanen herra valitaan kuntaan tai kaivokselle jostain oulusta tai sieltä, ja ainakaan kaksinjaloin ei olla paikkakunnan etua ajamassa.
Kuntalaiset ovat ihmetelleet miksi tenniskenttä rakennetaan. Minä en ole vastaan. Ilkikurista vain on tuo lehestä sykyllä luettu eräs tulo haastattelu jossa mainittiin kyseinen harrastus. Onkohan tuossa taas yksi "SUURI SAAVUTUS".
Konsultit Pyhäjärven syöppöjä. Anteeksi vain.
24
395
Vastaukset
- joutoproon
valittamisen jalo taito
- tedraihas
Aloittaja voi haistaa big nosellaan lokin perseen!!
- KukaHänOn
Kirjaston koneeltako lähettää terkkuja tuo lokin perseen haistattaja , kuka hän on ?
Onkohan kepu parraasta päästä, vai ...- Parraton
SivuseuranSelma voinee ja haluaa ottaa kantaa, että ei kukaan muu kuin kepu. Aina ovat olleet "parhaasta päästä." Laulaen voimme todeta, että tuhon tietä kuljemme.....
- kyylä.koikkalainen
en enää välitä vieraillla kirjastossa kun meni minä päivänä tahansa vaikka kuukauden välein niin rillipää lippalakki-pipomies siellä luuhaa---tyyppi on peräseinän koneella tahi muka lehtiä lukemassa--kyttää ja saa innokkeita.
kahtokaapa palvelutiskillä koneen varauslistaa. jos se ylleensä nimensä siihen kuittaa, niin jäljet ovat kuumat.- ihantottanytkin
herranen aika, kävin kirjastossa ja tämä "kyylä" istuu siellä ja kirjoittelee.
- bisnestätaas
Onhan näitä ollut ja mennyt.
- herätkäähelvetissä
Juu, aivan oikein. En ymmärrä, että teknisen toimet on hoidettu oululaisen firman toimintana. Se maksaa maltaita. Mitä tekee johtajat. Soittavat ja tilaavat herroja hommiin. Kuka tämän on hyväksynyt??Meillähän on johtoryhmän herroja sitä varten.
- Nyhhyyhyyh
Uuden vuoden uudet itkut! Vain itkijät on vanhoja!
- tarkennusta
viimeksi palkattu oli nainen.
- attendostako
Kukahan tällainen nainen on? Tämä viimeksi palkattu!
- maksaamaksaa
Miksi konsultteja, kun meillä on osaavia ihmisiä?
- mitenomatasiat
Onko meillä osaavia ihmisiä. Katso jälkiä ja puhu sitten.
- emokas
mitenomatasiat kirjoitti:
Onko meillä osaavia ihmisiä. Katso jälkiä ja puhu sitten.
On meillä osaavia Itse olemme valinneet KANSA ON PUHUNUT PULINAT POIS.
- pudokas
mitenomatasiat kirjoitti:
Onko meillä osaavia ihmisiä. Katso jälkiä ja puhu sitten.
Karjun mukaan näiden valittajien taidot ovat heikot mutta yritys kova. AH AH
- omastamielestään
Kaikkein paras sai lähtöpassit.
- jkfjt
Konsultit ja uudet virkamiehet näyttävät olevan samaa "rotua", jos ymmärrät mitä tarkoitan ?
" Tuulentuomat jäähdyttelijät"kuuluvat virkamiehinäkin konsulttisarjaan. - 5876
Joo ei niitä kannattaisi ottaa.
- 9876543255
Pakkohan niitä on palkata. Hyvävelikerho on sumplinut sukulaisensa sellaisille palleille, mistä ne ei tiedä tuon taivaallista. Hyvä ne. Paskempi me. Ja naapurikunnat pitää meitä vähän yksinkertaisina. Miksiköhän??
- taitamattomia
Ikäneidot on sotkeneet kaikki asiat niin solmuun että aukomisessa menee vuosia.
- 857634
Löysin vanhan ketjun jossa on pohdittu samaa asiaa kuin eräässä tämän päivän ketjussa, että "käypäläisiä on ollut ennenkin" jne. Molempien havainto ja ajatus näyttääisi olevan yhtenäinen.
Taitaa olla turhaa porukkaa ? - sopumaksaa
Teknisessähän on johtaja ei kai nyt oululaiset voi tulla tänne haalimaan mitään eikä ainakaan ilman valintaa tehtävään tai virkaan tai töihin jne... Mitä ne johtajat tekee jos muille työnsä skeidaavat. Ohan nyt jo nähty mihin se johtaa jos virattomana tehtävissä pyörii. Eikös se korkeinkin "vallan kaappaus " virasta johtanut melekosiin sanktijoihin jne. seuraukset ei olleet halpoja sehän nähtiin.....
- kansakoulupohjalta
No joo! Tuskin joidenkin palveluiden hankintoihin mitään valintaa virkaan tarvitsee tehdä! Taidetaan päästä hiukkasen halvemmalla kun kilpailutetaan pelkät palvelut, ihan näin lukiokoulutuksella ajatellen!
- nummis
Kansalaisen pohdintana voi todeta edellisiin että teknisen johtajan tulee itse kilpailuttaa, tuskin siellä lisäväkee siihen tarvitaan.Näin ainakin Nivalassa. Tänäpäivänä tulee palkkaa vastaan tehdä työtä ja kaikki tämähän on määritelty jo viran myötä. Tulleenee aika pian aika kun joudutaan vähentään väkkee ja vieläpä aika kovalla leikkauksella. On se kumma että ennenaikaan on pärjätty vähällä työväellä, ja vieläpä käsityönä ilman kalliita ohjelmia tietokoneineen. Olihan aika toinen muttaa taisi virkaa tekevätkin olla "rautaa." Ja ammattitaito timanttia. Nyt taitaa olla lautaa ja ohutta sekä puutaheinää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823