Eli näin unta eräästä työpaikalta tutusta jota tapaan joskus työmaalla, vastakkaista sukupuolta. Välillämme ei ole mitään, muutama sana joskus vaihdettu.
Heti aamulla tämä unimies tuli 'keikalle' osastollemme ja viihtyi siellä pitkään ja kulki eestaas ohitseni monta kertaa, sitten lopulta jäi porukkaamme juttelemaan, koskaan ennen ei ole näin käynyt. Muistin unen ja tuli tunne että onko sekin nähnyt musta unta (hehhee). uneni ei ollut seksuaalinen mutta flirttiä siinä oli.
Olen ennenkin nähnyt jostain henkilöstä unta ja seuraavana päivänä henkilö liittyy elämääni enemmän kuin normaalisti.
Tietenkään en kehdannut sanoa että näin susta unta.
Voiko kaksi nähdä samaa unta yhtäaikaa?
1
58
Vastaukset
- beachkundi
Mä flirttailen joskus unissa naisille ja jätkille. Olen nähnyt itse todistetusti samantyylistä unta kuin eräs tuttu nainen. Asia selvisi kyselemällä. Kumpikin kertoi nähneensä toisesta unta samana yönä. Kykenimme kertomaan toisillemme unesta riittävästi, jotta tunnistimme nähneemme toisistamme hyvin samankaltaista unta samana yönä. Kun tuo toistui aika usein ja vähän naista rupesi pelottamaan, niin en enää nähnyt hänestä unta. Usein ollaan kesäisellä rannalla tai kesäisessä kaupungissa. Mun unet on useimmiten realistisen oloisia, ei satu useinkaan mitään kovin irrationaalisia juttuja. Ihmettelen kovasti kun monet näkee vaikka mitä kuvitelmia, mä olen usein vain beachillä. Pari päivää sitten seilasin ilmapatjalla joella muutaman tyypin kanssa. Mielikuvitustahan se on, vaikka ihmisiä tapailenkin.
Huvittavaa.:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818