Ruotsia kuohuttaa mamujen kahden viime viikon aikana tekemät joukkoraiskaukset, osa niistä on ollut erittäin julmia ja raakoja. Meillä kuohuttaa uutinen että somalilta oli taas vaadittu maksettua matkalippua julkisessa liikennevälineessä.
Ruotsin vs Suomen kohu-uutiset
2
<50
Vastaukset
- nmngggtttfffff
Eihän meillä edes tiedetä mitä Ruotsissa tapahtuu, kun uutista suurin osa ajasta menee Lähi-Idästä uutisointiin. Sitä kutsutaan mamutukseksi. Jenkeistäkin uutisoidaan vain negatiiviset asiat Trumpista, ei juurikaan muuta. Kukaan ei voi edes väittää etteikö tällaista mielipiteen muokkasta tapahtuisi. Minun ystäväni pitää kirjaa ja aikoo läväyttää prosentit ilmoille asap.
- IkäviäFaktoja
Taannoin Aleksander Stubb, korkea poliisivirkamies sekä Helsingin yliopiston professori väittivät julkisuudessa pokkana että naapurimaamme Ruotsi on maailman turvallisin ja rauhallisin maa vaikka vuonna 2016 siellä kuoli mamujengien välisissä katuammuskeluissa 60 ihmistä, maassa oli useita mamujen järjestämiä väkivaltaisia mellakoita sekä raiskauksia tapahtui enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812