Hallinnon häpeä

jkdaslöfj

Ensiksi vähennetään työllistämis- ja koulutusrahoja.
Sitten rangaistaan olemattoman työpaikan ja koulutuksen hakijaa.
Vuosituhannen suurin ihmisarvon poljenta.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heikotsortuuelontiellä

      Aikoinaan Aadolf Hitler sai kikksejä, kun hän asunnossaan antoi hiirille ruoan muruja, mutta niin vähän, että ne joutuivat kamppailemaan olemattomista tähteistä. Se oli sitä kamppailua, josta hän erityisesti piti - sadisti kun oli.

      Sama toistuu nykyäänkin, jopa hallituksien toimesta.

    • peruutus

      Ministerien röyhkeys on vertaansa vailla; "hallitus on yksimielinen", julisti yksi heistä TV-lähetyksessä.
      Kansalaisaloitteen laajuuden aktiivimallista pitäisi olla hallitukselle viesti siitä että on ylitetty sietokyvyn raja. Viha kasvaa kansalaisten keskuudessa, seurauksia voi vain arvailla.

      • PieniPiruVasempaan

        Toisaalta enemmistö on päättänyt, että ilmaisen rahan ja verojen määrä on ylittänyt sietokyvyn rajan.

        Ei asia kaunistelemalla miksimään muutu. Yhteiskunnan pyörittäminen on niin pienen porukan tehtävä, että rasituksesta on tullut kohtuuton.

        Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, se on vasta alkamassa. Vastakkain ovat tukien saajat ja tukien maksajat. Koska tukien maksajat eivät saa kiitosta eivätkä ymmärrystä omasta panoksestaan, niin miksi ihmeessä maksaa rahaa niille, jotka eivät edes kiitä vaan vaativat enemmän rahaa vähemmällä vaivalla (jos se on edes mahdollista).

        Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia. He sanovat, että se on oikeudenmukaista. Miksi muka?


      • kukaaeivoi
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Toisaalta enemmistö on päättänyt, että ilmaisen rahan ja verojen määrä on ylittänyt sietokyvyn rajan.

        Ei asia kaunistelemalla miksimään muutu. Yhteiskunnan pyörittäminen on niin pienen porukan tehtävä, että rasituksesta on tullut kohtuuton.

        Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, se on vasta alkamassa. Vastakkain ovat tukien saajat ja tukien maksajat. Koska tukien maksajat eivät saa kiitosta eivätkä ymmärrystä omasta panoksestaan, niin miksi ihmeessä maksaa rahaa niille, jotka eivät edes kiitä vaan vaativat enemmän rahaa vähemmällä vaivalla (jos se on edes mahdollista).

        Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia. He sanovat, että se on oikeudenmukaista. Miksi muka?

        Saada ansiosidonnaista tekemättä palkkatyötä.
        Palkkatyötä ei voi tehdä maksamatta työttömyysvakuutta.
        "Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia."
        Ei ainakaan ansiosidonnaisella tuo ole mahdollista.
        Kysymys on SOSIAALITUISTA ja se ei ole työttömyyskorvaus.

        Miksi tahallaan vääristellään asioita?


      • PieniPiruVasempaan
        kukaaeivoi kirjoitti:

        Saada ansiosidonnaista tekemättä palkkatyötä.
        Palkkatyötä ei voi tehdä maksamatta työttömyysvakuutta.
        "Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia."
        Ei ainakaan ansiosidonnaisella tuo ole mahdollista.
        Kysymys on SOSIAALITUISTA ja se ei ole työttömyyskorvaus.

        Miksi tahallaan vääristellään asioita?

        Miksi vääristelet kirjoitustani?

        "Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia." pitää paikkansa kuten myös se, että liian pieni porukka vastaa kaikista julkisista menoista.

        Työttömyyskorvays ei juurikaan eroa muista tuista koska sekin rahoitetaan lähes kokonaan verorahoista. Työttömyyskassat ottavat vain kunnian siitä.


      • lisääperheitä
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Miksi vääristelet kirjoitustani?

        "Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia." pitää paikkansa kuten myös se, että liian pieni porukka vastaa kaikista julkisista menoista.

        Työttömyyskorvays ei juurikaan eroa muista tuista koska sekin rahoitetaan lähes kokonaan verorahoista. Työttömyyskassat ottavat vain kunnian siitä.

        Tulee koko ajan ja kustannukset ovat valtavat.
        Kiky ja pv.rahaleikaus ei riitä


    • jokinmuuselirtykuinlaisk

      "Meillä on perheitä, jotka ovat eläneet tuilla useita sukupolvia". Tuohan on vain valitun talouspolitiikan tulosta. EU on kuristuskierteessä kireän rahapolitiikan vuoksi, kuten Kreikka.

      EMU oli Suomelta täysin väärä valinta - jouduimme samaan kurimukseen ilman devalvaation mahdollisuutta.

      Miten selität tilaanteen 1980-luvun lopulla Suomessa: Alle 4% työttömiä. valtiolla velkaa 0%!

      Onko nykypolvi niin paljon laiskempaa, ettei mene töihin? Uskon, että se on sinun selityksesi koska parempaa keksi.

      • PieniPiruVasempaan

        80-luvun pieni työttömyys johtui ulkomaisen lainanaoton vapauttamisesta ja sitä seuranneesta holtittomasta lainanotosta. Rahaa oli niin, että ranteita pakotti ja kaikilla oli työtä. Kaikki tietää, mitä siitä seurasi.

        Valtion velkakin kasvoi sinä aikana peräti 50%, joten ei siinä poliitikotkaan siltarummuissa säästelleet. Velkaantumisen astetta ei kuitenkaan voi verrata nykyhetkeen koska laskentatavat ovat erilaiset ja siirtyminen euroon muutti muutenkin koko järjestelmän.

        En usko, että yhteisvaluuttaan siirtyminen oli virhe, mutta en myöskään näe, että markassa pysyminen olisi johtanut paljon huonompaan lopputulokseen. Valuutasta riippumatta vientivetoisena maana taloutemme seuraa muiden maiden taloutta halusimme tai emme.

        Hyvänä puolena eurossa näen sen, että yksilöillä on nyt suurempi valta päättää itsenäisesti asioistaan. Jos olismme markassa, niin kauppojen aukiolo ei olisi koskaan vapautunut eikä muitakaan uudistuksia olisi tapahtunut. Euro on vähentänyt kolmikannan valtaa ja siitä on hyötynyt kaikki muut paitsi siihen eliittiin kuuluvat.


    • vaikkakaikki

      Menettäisivät 4.65% päivärahoistaan.
      Sillä ei katettaisi niitä kuluja mitä
      maksettiin ylimääräistä pakolaisbisneksessä.
      Puhumattakaan tuulivoiman paratiiseihin
      virtaavasta rahasta.

      • jdkslajkl

        hallintoerehtyi luulemalla, että meille saapuu Thaimaalaisen
        marjanpoimijan ja Turkkilaisen pizzerian pitäjän kaltaisia
        työntekijöitä.
        Todellisuudessa saapui sotapalvelusta välttäviä älykännykällä
        leikkiviä nuoria miehiä, jotka eivät tiedä mitä oikea työnteko on.
        Heidän mukanaan saapui myös rikollisia joista kuulemme.
        Nyt pitäisi myöntää, että heidän työpanoksensa on pois
        kansantaloudesta ja täysylläpito täytyy maksaa
        valtion budjetista.
        Alun perin ei "pakolaisille" varattu rahaa budjettiin,
        vaan sitä otettiin menokehyksistä.
        Opposition esittämä lainakin torjuttiin.
        Ensimmäiseksi yritettiin ottaa vanhusten huollosta ja kikystä.
        Sittemmin tuli aktiivi.
        Nuo rahat eivät riitä miljardiluokan kuluihin ja vääjäämättä
        kohta haetaan lisää jostain.
        Lisäksi "pakolaisiksi" on otettu yhä suurempi määrä hakijoista.
        Vastaan oton aikana rahaeliitti kahmi sadoin miljoonin
        valtion avoimesta piikistä.
        Seuraavat vaalit ovat mielenkiintoiset.


    • halpaa

      Työttömien syyllistäminen on raukkamainen keino valitun talouspolitiikan pönkittämiseksi. Sipilän hallitus päihittää Kataisen hallituksen toimet eriarvoistamisessa.
      Eivät he osaa hävetä, he tekevät "arvomaailmansa" mukaista politiikkaa.

    • eduskuntakuriin
      • PieniPiruVasempaan

        Säästöä syntyy, kun vanhusten määrä vähenee. Suuret ikäluokat kuolevat tai siirtyvät erikoissairaanhoidon piiriin. Seuraavat ikäluokat ovat selvästi pienempiä.

        Vammaisten määrä pienenee kahdesta syystä. Seulonta ja raskauden keskeytykset vähentävät vammaisena syntyvien määrää. Tapaturmaisesti vammautuneiden määrä on jatkuvasti pienentynyt liikenneonnettomuuksien seurausten lieventyessä ja työtapaturmien vähentyuessä.

        Raha vähenee, kun tarvitsijoita on vähemmän.
        Aamulehden keskenkasvuiset toimittajat eivät ole kovin sivistyneitä kun eivät ymmärrä omista kirjoituksistaan taustoja.


    • kepuloisetvaahto

      Piä osoittaa työttömälle työ. Yksinkertasta. Kaikille ei töitä. Työttömät ei ole sama joukko. Vaihtuvat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13608
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4940
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      154
      3726
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe