Tai mahdollisesti alkavasta siitä. Tarina juontaa vuoteen 2013, jolloin yritys teki konkurssin ja pankki peri saataviaan. Kyltti maantien varressa. Tila perheeltä meni, ostin tilalla sijainneen yrityksen jämineen pakkohuutokauppaa edeltävänä aikana. Perhe jäi tilalle yrityksen maille ja minä omistajaksi.
Poistin yrityksen kyltin 2½ vuotta ostokseni jälkeen, eihän yritystä ollut olemassa enää vuosiin. Nyt rikosilmoituksella uhataan, kyltti oli kuulemma perheen. Itse ajatten niin, että yrityksen, jonka pankki osti.
Kiista kyltin omistukseta
Tsurakka
1
426
Vastaukset
- Opastajatar
Tienvarsimainokset ja kyltit ovat pääsääntöisesti laittomia ja jos haluaa että se on lainmukainen, täytyy ely-keskukselta hakea sallivaa päätöstä. Lisäksi sen pitää olla liikenneviraston määräysten mukainen. Jos mainoskyltti on taajamassa lupaa on haettava kunnan/kaupungin rakennusvalvonnasta. Joten summasummaarum olen melko varma ettei ko. kyltillä ole vaadittavia lupia, varsinkaan jos se on kuten kirjoitat maantien varressa. Joten siitä vain rikosilmoitusta tekemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181