Sairaalajulmuuksia tapahtuu myös toisaalla

kukaluottaaenäälääkäriin

Tukholman karoliinisessa yliopistosairaalassa on paljastunut jo toinen hirveä potilaisiin kohdistunut kokeellinen hirmuteko.
Aiemmin jäi kiinni teoistaan ulkomaalainen kirurgi karoliinisessa sairaalassa, joka asensi kolmeen potilaaseensa kokeilumielessä muovista valmistetun henkitorven. Tällaiseen ei ollut minkäänlaisia lupia eikä kokeita oltu tehty tällaisen varalle. Kaksi potilaista kuoli pian leikkauksen jälkeen.
Uudemmassa kohussa karoliininen sairaala on käyttänyt laajassa mittakaavassa kokeilevaa kantasoluhoitoa, johon ei ollut mitään asianmukaisia lupia, hoitoa ei oltu testattu eikä potilaille kerrottu että he ovat tahtomattaan mukana laittomassa kokeelliseessa hoidossa.
Jopa 68 potilaalle, joille oli ilmaantunut luuytimen siirrosta komplikaatioita, alettiin antamaan istukasta viljeltyjä kantasoluja kokeellisena hoitomuotona. Joukossa useita lapsia. Useat heistä kuolivat hoidon aikana, tarkkoja lukuja ei kerrottu, kirjoitti Aftonbladet uutisoinnissaan. Skandaalin laajuus paljastui, jopa osa sairaalan henkilökunta oli tapauksesta pöyristynyt. Yliopistollinen kuuluisa sairaala lähtee näin laajalle laittomalle kokeelliselle tielle juuri kenenkään tietämättä asiasta. Kuolleita oli paljon.
Ei voida osoittaa, että menehtyneet potilaat menehtyivät nimenomaan juuri kantasoluhoidon johdosta. Ei voida sanoa, olisivatko he menehtyneet joka tapauksessa, oli sairaalasta annettu lausuma.
Näinhän se menee, kun lääkkeitä ja menetelmiä testataan, ne tehdään salaisesti ihmisten tietämättä. Sairaalat tekee julmuuksia kokeellisessa mielessä, katsovat sen oikeudekseen testaamisen kannalta, mikä on lainvastaista ja rikollista. Tällaista tapahtuu, ja asioita salataan, jälkiä peitellään. Isot rahat liikkuu.
Mistä ihminen tietää enää mihin lääkäriin voi luottaa?
Satakunnassa paljastunut ylilääkärikohu, jossa psykiatrian uhrin kimppuun yritetään yhä käydä sairaanhoitopiirin toimesta lainvastaisesti, on oiva esimerkki. Kun hammashoitoon mennessä hammaslääkäri pakottaa laittomasti asiakkaan nieluun lääkeaineen, käyttäen hyväkseen hammaslääkärituolilla makaavan potilaan automaattista nielemisreaktiota, ollaan syvällä sairaanhoitopiirin laittomuuksissa.
Tai kun keskussairaalassa hoitajat sumuttavat lääkeainesumutetta asiakkaan hengitysteihin laittomasti, tämän odottaessa tutkimuksiin pääsyä. Koskien tuomioistuimen eteen vaadittavan rikollisen ylilääkärin tapausta, tämän johdosta terveydenhuoltohenkilöstö on laittomasti uhrin kimpussa.
Viime vuodet ovat tuoneet esiin kylmän tosiasian, olkaa valveutuneita, kyseenalaistakaa hoitonne ja sen tarve.
Lääkärit ovat tänä päivänä vaarallisia, huijareita on paljon, kuin myös juuri näitä, jotka tekevät laittomilla kokeilla rahaa vaikka lääketeollisuuden tarpeita tyydyttämällä.
Siitähän oli kyse harjavallan syytetyn ylilääkärinkin kohdalla, oikeudpsykiatrin ja tohtorin tittelin pokkasi kun tarpeeksi teki julmuuksia lääkekokeilujen ja testausten hyväksi, ja nauttii syytesuojaa.

14

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinkinvoikäydä

      Ei ole lääkäreillä enää ansaittua ammattiylpeyttä. Tällaisten tapausten johdosta lääkäreitä on alettu katsoa epäilevästi, heihin eikä heidän diagnooseihinsa kannata luottaa kuin kallioon. He ovat pitkälti sairaanhoitopiirin talutusnuorassa, toisaalta lääketeollisuuden.
      Tämä on helposti todettavissa. Käy jonkun vaivan kanssa kolmella eri lääkärillä, voit saada kolme täysin erilaista diagnoosia. Kysy sitten pitääkö nyt hakea kolmet eri lääkkeet kolmeen eri vaivaan jotka diagnosoitiin.
      Eräs porin keskussairaalan nuori lääkärinainen määräsi eräälle miehelle sydänlääkkeitä ja marevania, koska oli pakkaskaudella rinta ja rintarankakipuja. Sydänfilmissä oli yksi ylimääräinen lyönti nähtävissä, flimmeriksi kutsuttu. Määrättiin heti aloittamaan betasalpaaja sydänlääke ja merevan.
      Mies söi salpaajaa muutaman päivän ja lopetti kun meinasi sydän pettää. Ei jaksanut enää kävellä 100 metriä, vaikka oli nuori terve urheileva mieshenkilö kyseessä. Meni sydänkunto hetkessä alas. Palautuminen alkoi heti kun betasalpaaja lopetettiin. Lääkärille ilmoitettiin että salpaajat lopetettiin, ne salpasivat sydämen toiminnan.
      Kehotettiin marevania jatkamaan. Kolme kuukautta marevania ja jatkuvasti verikokeella marevan seurannassa. Marevan teki myös olon tosi sairaaksi.
      Seuraavaksi mies hakeutui kokeneemmalle lääkärille. Otti sydänseurantalaitteen vuorokaudeksi kantoon, joka piuhoitettiin keskussairaalassa ympäri kroppaa.
      Työntäyteisen päivän jälkeen laatikko pois ja erikois kardiologin arvioitavaksi. Tulos. Ei mitään vikaa sydämen toiminnassa. Vahva terve sydän. Marevankin lopetettiin turhana.
      Asiantuntijan varovainen lausunto. Ottamatta kantaa nuoren kollegan ratkaisuun, sanoisin että flimmeri saattaa ilmaantua hetkellisesti liian kahvinjuonnin tai liiallisen valvomisenkin yhteydessä, eikä se ole sinällään mikään todiste sydänviasta. Se on vain poikkeama, jonka aiheuttaja pidempään jatkuessaan tulisi selvittää.
      Näin meni miehen terveyttä harakoille ja kunto nollille innokkaan mutta ammattitaidottoman nuoren lääkärin toimesta. Paljon vaivaa ja lukemattomia kontrollikäyntejä labrassa verikokeella. Joten. Lääkärin apua jokainen joskus tarvitsee, mutta aina kannattaa kyseenalaistaa asioita.
      Miten olisi käynytkään jos mies olisi vaan jatkanut betasalpaajaa ja marevania läpi elämänsä kuten ensin kehotettiin. Olisiko enää hengissäkään.

    • Opetussairaalankämmijät

      Tällaisia lääkäreitä lisää, saa lääketeollisuus taas maksavia asiakkaita hetkeksi ja hauturilla riittää hommia.

    • luottamuspulaa

      Onneksemme on ammattitaitoisiakin lääkäreitä, vaikeus on asiakkaalla tietää keitä he ovat.

    • nikopsyko

      Tappajapsykiatri sai vertailukohtaa.

    • Rahantekoa

      Lääkäreiltä puuttuu nykyään halu parantaa. Ammattiin haetaan vain suuren ansion vuoksi. Vähän sama kuin papeilla. Ei kovin vahva kutsumus voi olla jos papin tapaa virka-ajan jälkeen pubista laulamassa karaokea ja kaljaa juomassa.
      Joukossa on paljon myös niitä laittomuuksia tekeviä pimeitä lääkäreitä, jotka ovat lähteneet rikolliseen meininkiin mukaan ja tekevät pimeää rahaa vääryyksillä. Jotkut tehtailevat reseptejä, jotkut myyvät nappeja, jotkut lääkärintodistuksia.
      Vakuutusyhtiölääkärit pitää huolen että eläkkeelle ei pääse, kun ei ole eläkeyhtiöillä varaa siihen. Sitten ne kuolemantohtorit jotka myyvät palveluksiaan tapauksissa, kun joku suuri maksaja haluaa jonkun pois päiviltä. Mistä löytää sitten luotettavan lääkärin? Ei mistään.

      • ensiapu

        Poriin jää yleensä sellaiset lääkärit jotka eivät muualle onnistu pääsemään. Toisin sanoen kaikki tunarit jää poriin, pystyyn kuolleeseen pölhölään.
        Mutta hauturi vetää asiakkaita, kiitos satakunnan keskusteurastamon.


    • tottenhami

      Terveydenhoitoala on synkkiä salaisuuksia täynnä. Niistä ei paljoa puhuta mutta selvää on että siellä sisällä muhii eräs rikollisuuden muoto, joka on mittasuhteiltaan valtava, erittäin organisoitunut ja kansainvälisesti verkostoitunut.

    • sensuriaattia

      Kovasti paljon on sensuuri iskenyt.

    • Saletti

      Onko se tappajapsykiatri jo napattu vai yhä vapaana?

    • koplaa

      Ei sitä napata. Katsos satak.sairaanhoitopiirin johtaja on entinen harjavallan sairaalan johtaja ja kaupunginjohtaja. Ja sairaanhoitopiirin hallituksen nimilistalta löytyy sellaisia nimiä kuin Kauko Juhantalo. Että sillä lailla.
      On talousrikoksesta epäiltyä ja on lahjuksista tuomittua ex-kauppa ja teollisuusministeriä puljun hallinnossa, jossa tapahtuu laittomuuksia kaiken aikaa. Joten lääkäreitä suojellaan ja niiden eteen ollaan valmiita vaikka murhaamaan.

    • kauppajateollisuusminist

      Nämähän ovat tärkeitä ihmisiä. Istuvat loistolukaaleissaan kansalaisten verorahoilla ja soittelevat nimettömiä uhkaussoittoja.

      • ranuaranua

        Yliopistolliset sairaalat ovat kaikki näitä kokeellisia opetussairaaloita. On väärä kuva annettu että yliopistolliset olisivat ammattitaidoltaan ylivertaisia sairaaloita. Sehän ei pidä paikkaansa.


    • Morenos

      Pitää niiltä osin että ylivertaisia mustan pörssin leikkaustehtailuja.

    • DonaldoDuck

      Kannatan vaaleja.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe