Olen koukussa PERSIMON- hedelmään

Niin minäkin, siihen tulee ihan himo. Persimonia tuodaan kai Espanjasta nykyisin. Joskus sukulaishedelmiä Kakia ja Sharonia tuotiin muualta, Sharonia muistaakseni Israelista . Hyviä hedelmäsalaattiohjeita näkyy netissäkin olevan monenlaisia, mutta se vaan tulee aina heti sellaisenaan nautittua.
Sehän näyttää kuvista päätellen olevan hyvin runsashedelmäinen puu, omenapuun näköinen.
Tosi on että ravintoarvoltaan se on ihan arvokasta popsittavaa: "Persimonissa on runsaasti kuitua, terveellisiä fenolisia yhdisteitä, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, mangaania ja rautaa.
Persimonissa on porkkanan tapaan paljon A-vitamiinia, joka tekee hyvää hämäränäölle ja vaikuttaa luuston kehitykseen."

"On kuitenkin syytä muistaa, että keskimääräisiltä ravintoarvoiltaan persimon ei yllä esimerkiksi kotimaisten juuresten tasolle."

Mihin unohtui kotimaisten tuotteiden ylistäminen? Entä se hiilijalanjälki pahennus tuonti tavaroiden osalta?
Kaikkein vähiten olisin sinulta odottanut tuota hehkutusta johonkin ulkomailta tuotavaan persimooniin.??

Joulu oli kotimaisten juuresten juhlaa : peruna- ja juureslaatikoita sekä rosollia ovat juhlapöydät notkuneet. Palstalla on perunaa Katleijan johdolla hehkutettu ainakin yhden pitkän ketjun verran.

Nyt on kotimaisten hedelmien tarjonta vähissä, talviomenat kotipuutarhureiltakin vähissä. Makean kaipuuseen sopii hyvin persimon, kunhan malttaa kypsyttää, saa olla tomaatin tapaan kuultava hedelmäliha ja tummia sokerilaikkujakin. Viipaloin lautaselle napsittavalsi tai laitan osaksi hedelmäsalaattia, kuori on kova ja sitkeä, joten tavallaan nyljen sen. Juustojen kanssa tuore viikuna maistui ihanalta uudenvuoden valvojaisissa, päärynää ja viinirypäleitä juustotarjottimella pitää olla myös . Loppiaislounaan salaattiin lisäsin leipäjuustopaloja, pekaanipähkinöitä ja granaattiomenan meheviä punaisia siemeniä...olipa kaunis ja jouluinenkin ruoka !

Hyvää loppiaispäivän jatkoa !

🍎🍐🍇🍑🍅🥝🥑🍋🍓

Hiilijalanjälkeä on tietenkin syytä miettiä, mutta meillä on pitkä kylmä ja pimeä kausi, jolloin kasvihuoneessa kasvatus vaatii paljon sähköä. Silti valitsen aina kotimaiset tomaatit, kurkut ja salaatit. Pakastin on pullollaan itse poimittuja puutarha- ja metsämarjoja, joita käytämme päivittäin . Ulkomaiset hedelmät täydentävät ruokavaliota, varsinkin talvisaikaan kaipaa väriä ja
makuelämyksiä, ja tarpeen rahat ovat niissä eteläisissä maissakin hedelmätarhureille. Paluurahteja hyödynnetään, hiilijälki saadaan pienemmäksi.

Hiilijalanjälki eikös se tarkoita asfalttifirmoja, metsänkaatofirmoja, autotehtaita, lentokonejättejä, kemian teollisuutta, soiden nostofirmoja, aseteollisuutta, metalliteollisuutta ym. mitä näitä suuria maapallomme perustuhoojia sitten löytyykään. Ulkomaiset hedelmät ja niiden syöminen ei kyllä kuulu maapallon hiilijalanjälki-sarjaan.

Meillä suositaan juuri ulkomaisiahedelmiä kuten Persimonia, viinirypäleitä ym. ihania etelän vitamiinipitoisia hyvänmakuisia hedelmiä. Tulee muistaa myös niin Suomessa ei juurikaan kasva muut kuin omenat ja luumut, joten appelsiinit ja mandariinitkin ovat monin verroin C- vitamiinipitoisempia kuin on omenat. Sharon-hedelmä on ravitseva ja vitamiinipitoinen. Sen kelta-oranssi väri kertoo hyvistä ainesosista.

Tietenkin ovat hyviä mielestäni kalliita. Syön kaikenlaisia hedelmiä otan kuitenkin joka aamu multivitamiini tabletin veteen hajoten ja omega3 tunnen voin hyvin, myös kaikki veriarvot olivat hyviä ensi kerta moniin vuosiin. 8kk olen käyttänyt joka päivä.

Hiilijalanjälki---ilmasto, kesällä oli monia päiviä jolloin pilvet olivat lentokoneiden tekemiä niitä on hyvin paljon, siis laskevat lämpötilaa. USA:ssa lentolakon aikana mitattiin 2-3% korkeampi joka on paljon.

Söin kun kävin toivottamassa joulut ja uudetvuodet Sanomatalossa, niin yhden sharonin, eli persimonin eli kaki-hedelmän, joka on ihan pehmeänä todellista herkkua vaniljajjäätelön kanssa. Silloin hento karvas jälkimaku neutraloituu kylmään vaniljaan

Minä taas olen koukussa kotimaisiin juureksiin. Kun niiden ravintoarvot ylittävät tämän tuontimarjan, en liity sen ihastelijoihin.

Ei sitä pelkillä persimonilla eletä, kyllä kotimaiset kasvikset, juurekset, kaalit. kurkut, tomaatit, kesäkurpitsat ym. ovat ruokavalion perusta. Kun vielä citymarkettini hankkii ne lähialueilta niin ei synny sitä hiilijalanjälkeäkään.

ps. Persimonia nautin etupäässä sen maun enkä ravintoarvon takia ja jos määristä puhutaan niin vähäistä on noihin kotimaisiin juureksiin verrattuna.

Kun olisikin sellaista talviomenalajiketta omasta puutarhasta, jota voisi käyttää edes kevättalvelle asti. Kun vanhan ok-talon puutarhatontilla ostimme vaimon kanssa, nioin kaikki istutukset olivat jo tehty.
Valkea kuulas on korjattava jo elo-syyskuussa. Toinen hyvä jalostettu lajike menee vanhaksi syyskuun puolella ellei niitä korjaa.
Ammattiviljelijöillä on talvilaatujakin kaupan kalliilla hinnalla.

Joululeivonnaisiin ja jälkiruokiin tuli hankittua jotakin...
niihin olen jäänyt koukkuun, elikuivattuihin luumuihin, viikunoihin, taateleihin ja ah aprikooseihin.

En ole tutkinut mistä maailmankolkista tuodaan, tai mimmoisen kalossinkuva niiden hiilijalanjälki oikein on, mutta ovat pehmeitä, ihanai ja meidän kyläkaupastakin niitä saan.

Enpä muistanut miten hyvää se sekametelisoppakin on, vuosien jälken taas tein sitä ja piti tehdä uudeksi vuodeksi ja loppiaiseksi.
Pian taas siirryn pakastimen mustikkaan , mansikkaan ja vadelmaan

mutta kuivattuja etelänhetelmiä en jätä.

Aikanaan kun meillä Sipoossa oli useita omenapuita, kuivatin niitä paperipusseihin, joita säilytin viileässä kuivassa vinttihuoneessa. Koko huone tuoksuikin ympäri vuoden omenille, yövieraat ihasteli joskus yöpyessään.

Talven mittaan keitin kuivatuista omenarenkaista rusinain kanssa keittoa, riisipuuron kyytipojaksi ja minusta se oli herkkua.
Nuo omenalohkot pullistui meheviksi, joskus rikoin jo kuivina suunmukaisiksi, ja lisäsin kourallisen rusinoita viimeksi. Kanelitankoa ei kauaa voinut keittää, omenien hienon maun kärsimättä.

Vantaan kesämökillä lohkoin vain pakastimeen, riippuen paljonko parista puusta tuli, joista sitten keitin omenapuuroa, milloin manna milloin riisillä. Nyt ollaankin jo osto-omppujen varassa.

Muutama päivä sitten kerrottiin uutisista, että Ahvenamaalla omenanviljelijät ovat lisänneet omenien sälyvyysaikaa vähähappisilla varastoilla pitemmälle kevättalveen. Nyt manner-Suomeen Paraisille on rakennettu samanlainen varasto. Kaupassa myytävistä omenista 90% on kuitenkin tuontitavaraa. Uskon, että kotisäilöntään käytetään lähes ainostaan kotipuutarhurien satoa, luomuna viljeltyä. Pitäisikin opetella tuota omenien kuivaamista, miksei myös marjojen kuivaamista, se on ekologista eikä vie paljoa tilaa. En halua mitään kuivureita riesakseni, mutta olen nähnyt lankoihin ripustettuja omenakiekkoja kuivumassa. Yrttejä kuivatan paperien päällä auringossa, kimpuissa roikkumassa tai miedossa uuninlämmössä.

Viime syksyn omenasato jäi pieneksi, koska kukinta-aikaan oli liian kylmää ,pölyttäjiä oli niukasti liikkeellä. Ensimmäisenä meillä kypsyy makea huvitus, sitten hapokas valkea kuulas. Syyskuussa ovat puna- ja keltakaneli vuorossa, ihania lajikkeita molemmat. Talviomenia meillä on punainen makeahko lobo ja hienoarominen åkerö. Tuoremehuasemalla puristetaan mehuksi isot määrät, keitän sosetta ja hilloketta, lahjoitetaan ylimääräiset. Muutaman pusillisen pakastan viipaleita sellaisinaan piirakkatarpeiksi.Talviomenat käärin yksi kerrallaan talospaperiin, yhtään kolhua ei saa olla. Laatikot viileään, paras lämpötila olisi lukemani mukaan 1. Jouluna on vielä saatu punaisia loboja syödä, yleensä alkavat pilaantua vuodenvaihteen jälkeen. Välillä pitää tutkia, ettei joukossa ole mätiä, pilaavat koko laatikollisen. Meillä ruiskutetaan puut parafiinipohjaisella luomutuotteella, kuorineen voi omput voi turvallisesti syödä. Tuontiomenista pidän Royal Galasta, tietääkseni sitä on alettu Suomessakin kokeilla.

Joskus muinoin kun kun meillä oli omenapuita ja tuli paljon omenia ostin tuoremehulingon ja säilöin 400 l.n pakastimeen litrottain omenatuoremehua. Olihan siinä urakkaa kun pienellä keittiölingolla omenat mehuksi muutti.
Lobo-omenat säilyivät pitkään omakotitalon avoimen kylmän vintin lattialla. Olen kotimaisten omenien ystävä, ulkolaiset ovat kuin toista lajia. Talvisaikaan siirrynkin sitrushedelmälinjalle.
Silloin kun itsellä kasvaa omenoita ei osaa antaa niille arvoa samalla tavalla kuin nyt kun on osto-omenoiden varassa.

Persimoonista en välitä, kiiviä söin ennen, mutta tulin sille allergiseksi.
Mangoja, kraniittiomenia, viikunoita ja taateleita ostan kun vain kaupasta löydän, ei vain joka kaupassa ole tuoreita tarjolla.
Avokadon makuun en kyllästy, syön sen lusikalla halkaistuna kuorestaan ilman mitään lisiä.
Talven herkkua tuore inkivääri raastettuna leivällä ja teessä.
Mehulingolla porkkanat ja punajuuret mehuksi, kuidut leipätaikinaan.
Mehulinkoon mukaan sitruunaa, varsiselleriä, ja kaalia ym. mitä tuoretta kaapissa sattuu olemaan, jopa perunaa voin lisätä.

Terveellistä ja hyvää, vaikka ei kaikkien mieleen.
Sipulit tietenkin, raakana ja kypsänä, paprikoiden kanssa hauduttaenkin.

Liian makea marja.

Maaseudun lapsena meillä' ei edes kaupassa ollut mitään puuronkastikejauheita tms.
Söimme marjoja ja juureksia, harvemmin edes kaalia kotona kasvatettiin, mutta lanttuja ja nauriita. Niitä aumattiin eläimiä varten pihaan ja sieltä jäisiä lanttuja oli kiva kaivaa samalla itselle kun niitä navettaan kärrättiin.
Ravinto oli silloin pää asiassa leipä ja peruna, suolaa ja sipulia seuraksi, voita ei aina ollutkaan. Koskaan ei ollut nälkä, mutta vitamiinit ja hivenaineet taisivatkin olla vähäisiä.

Nyt herkuttelen vitamiinipitoisilla lakoilla ja karpaloilla, tyrninmarjojakin pakkasesta suoraan suuhun, niitä ei voi happamuutensa vuoksia paljon kerrallaan edes syödä, vaikka moni keittää niistä kiisseliä viikottain.
Pakkasessani on kotimaisia viinimarjoka jokasorttia, raparperiä mehuna ja hillona, jo edellä mainittuja herkullisia ja terveellisiä marjoja liikaakin, kun ei tule otettua esiin, paitsi lakkoja, juuri äsken söin niitä leipäjuuston kanssa, kun olin syönyt ruisvoileivän valkosipulihillokkeella voideltuna sitä ennen.
Nyt jaksaa ja jaksaa.

Kyllä persimon on ihan suun mukaista lisuketta ruokavalikoimaan. Vasta viime vuoden puolella sitä tuli kaupan hyllyltä poimuttua ja kokeiltua. Kovan oloisen kuoren olen ohuena siivuna leikannut pois. Tosin harvakseltaan persimoneja on tullut laitettua ostoskoriin. Onhan siellä kauppojen valikoimassa nykyään runsaasti monenlaista tarjontaa eikä kaikkea tule edes kokeilleeksi. Ulkomaista tuontitavaraa siinä valikoimassa on paljon, mutta sekin on oikeastaan suhteellinen asia. Jossain isommissa maissa kuten vaikkapa USA:ssa ja Venäjällä tai Kiinassa joku parin tuhannen kilometrin etäisyys mahtuu kotimaisuuden välimatkahaarukkaan. Sinänsä tietysti on paikallaan hyödyntää pääasiallisesti kotimaista suomalaista tarjontaa. Silti ei toinna kantaa synnintuntoa persimonin silloin tällöin ostamisen vuoksi.

Itse olen sitä mieltä, että eksoottisia hedelmiä ei tarvitsisi Suomeen monia tuoda. Jos haluaisi syödä niitä, voisi matkustaa paikan päälle. Esi. papaia, mango ja ananas maistuvat ihanilta Brasiliassa. Elämys kerran elämässä riittää. Olen koukussa kotimaisiin omeniin ja marjoihin.

Täällä mangot ym. muut etelänhedelmät maksavat huomattavasti enemmän, kuin Makriinan kertomat kilohinnat, ainakin 2,00 e lisää kilohintaan!

Täällä taas mangojen, persimonien ym. etelän hedelmien hinnat vaihtelevat sesonkiaikojen ym. mukaan. Silloin kannattaa ostaa kun on hyvät tarjoukset.
Kun jotain lajiketta on tuotu oikein kunnon lasti, niin joka paikassa on silloin hintoja pudotettu. Eihän ne määräämättömiä aikoja säily. Kypsiä persimoneja myydään halvemmalla kuin kovia raaempia.

Olen koukussa kiellettyyn hedelmään. Hän on kaunis varattu Eeva.