Englannin Suuren Junaryöstön 1963 arvoitukset?

Sherlock-Holmes

Tämä yli 54 vuotta sitten tapahtunut ryöstö herättää edelleen arvoituksia. Nämä liittyvät eteenkin kahteen pääepäilyyn joista ei koskaan riittävästi todistustaineistoa. Vastoin yleistä luuloa Scotland Yard ei suinkaan pitänyt vain Bruce Reynoldsia, Gordon Goodya, Buster Edwardsia ja Charlie Wilsonia ainoina aivanhenkilöinä. Todellisuudessa Scotland Yard ja eteenkin Tommy Butler jahtasivat vuosikausia Charles Lilleytä ehkä jopa kaikkein tärkeimpänä, joko rahanpesijänä tai kätkijänä. Britannian Postilaitos, Post Office piti puolestaan 100% varmana että ryöstö tehtiin postilaitoksen sisältä lähtenee elintärkeän ja hyvin yksityiskohtaisen ohjeistuksen kautta. Ilman tämän "Ulsterilaisen" antamaa tietoa rosvot eivät ikinään olisi onnistuneet ryöstämään yli 2.6 miljoonaa puntaa pankkiseteleitä Buckinghamshiressä elokuun 8.päivänä 1963.

Ja suuri mysteeri liittyy siihen miksi Scotland Yard ei tuhlannut panoksia tuon "Ulsterilaisen" (jonka nimi on nyt selvinnyt) kiinnisaamiseen. Postilaitoksen omat rikostutkijat sen sijaan pääsivät omissa tutkimuksissaan hyvin lähelle totuutta. Tommy Butlerin toiminta rikostutkinnassa ei ole ollut suinkaan niin loistavaa kuin on väitetty.

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Great-Train-Robbery

"Mutta Butlerilla oli oma heikkoutensa jota tänä päivänä ryhmätyötä suosivassa järjestelmässä ei sulatettaisi. Hän pyrki pitämään asioita liian paljon vain omassa tiedossaan eikä jakanut sitä usein alaisilleen. Tämä johti junaryöstön oikeusprosessissa katastrofiin mm. John Dalyn tapauksessa. Daly osallistui junaryöstöön ja hänellä oli jäänyt sormenjäljet Bruce Reynoldsin Monopoli-lautapeliin. Butler ei kertonut mm. Williamsille sitä että sormenjäljet olivat ainoa millä osoittaa Daly syylliseksi. Niinpä oikeudenkäynnissä Dalyn asianajaja pystyi osoittamaan alibin Dalylle sillä että tämä oli pelannut Monopoli-peliä Bruce Reynoldsin kanssa aikaisemmin vuonna 1963. Mikäli Butler olisi informoinut Williamsia tästä asiasta aiemmin olisi Williams voinut kuulustella Dalya erilaisin metodein ja näin tuhota tämän alibin. "

1

358

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.S.Wallin

      Tapaukseen liittyy myös muita omituisuuksia jotka viittaavat siihen että ainakin kahden epäillyn tapauksessa joita koskaan ei tuomittu (Danny Pembroke tai Henry Thomas "Harry" Smith tai Jimmy Collins) suoritettiin tai (toisessa tapauksessa yritettiin) rahansiirtoja Scotland Yardin ja konnien välillä. Kuuluisa noin 50 000 punnan löytyminen puhelinkioskissa liittyi yhteen tapaukseen. Välittäjän toimi tunnettu rikollinen Freddie Foreman.

      Samoin Tommy Butlerin toiminta Scotland Yardissa ei ole ollut läheskään niin tehokasta kuin usein väitetään. Itseasiassa Butlerin "Lentävä Osasto" otti tehtävän hoitoonsa 12. elokuuta jolloin melkoisen paljon eteenkin alamaailman piiristä oli jo annettu poliiseille ja etsiville rikoksen tekijöistä. Vain 12 tuntia ryöstön jälkeen Gordon Goodynkin hyvin tuntema Mickey Kehoe vasikoi peräti 6 ryöstössä mukana ollut eräälle nuorelle etsivälle. Postitoimiston omat tutkijat pääsivät postilaitoksen sisäpiiritutkimuksissa paljon pidemmälle kuin Butlerin Scotland Yard.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe