Hyväntekeväisyyttä vai huijausta. Rahankeruu?

Siihen joskus törmäsin. Ensimmäinen tapaus oli, kun puhelin soi ja kysyttiin haluaisinko auttaa jotain pelastustoimintaa, jossa kuljetetaan lentoteitse ihmisiä, siis loukkaantuneita pikaisesti sairaalaan. Tietysti olin valmis auttamaan ja pyydettiin rahaa, josta tuli maksulappu ja tiedot, miinne avustussumman voi laittaa. Hyväntekeväisyydestä sain jonkun lehden ja jotain tarroja, lähinnä lapsille kuuluvia.

No meni aikaa, kun taas soittivat, jos olisin valmis auttamaan. Muutama päivää aikaisemmin oli uutinen, että hyväntekeväisyysrahoja, siis lahjoituksia oli käytetty väärin, joihinhinkin lapin lomamatkoihin. Sanoin kiitos ei! En avusta, jos avustuksia käytetään väärin.

Ja se toinen tapaus. Aika tuore tapaus. Vanha tätini oli vastanut puhelinmyyjän soittoon. Myyjä oli kaupannut jotain lehteä, jonka tuotto menee koulukiusatuille. Lehti tuli ja lasku. Tätini ymmärsi, että kyseessä oli vain yksi tai kaksi lehteä. Lehtiä tuli ja laskuja vaikka perui koko lehden tilauksen. Viranomaisen puuttuminen asiaan ei auttanut, vaan huomautuslasku ja uhkaaminen perinnällä oli lehden toimitukselta vastaus. Tässä tapauksessa on sellainen vaikutusvaltainen viranomainen, jolla on kuluttaja-asianeuvojat ja laki-ihmiset takana, että tietävät toimia oikein ja minulla tarvittavat dokumentit, jos asia joudutaan ratkaisemaan oikeusteitse.

Paljon on hyvää ja laillista hyväntekeväisyyttä, sitä ei käy kieltäminen. Ikävintä on se, että jotkut hyväntekeväisyyttä harjoittavat toimivat epärehellisesti, vanhuksia huijaten.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valluveeti kirjoitti:

Siihen joskus törmäsin. Ensimmäinen tapaus oli, kun puhelin soi ja kysyttiin haluaisinko auttaa jotain pelastustoimintaa, jossa kuljetetaan lentoteitse ihmisiä, siis loukkaantuneita pikaisesti sairaalaan. Tietysti olin valmis auttamaan ja pyydettiin rahaa, josta tuli maksulappu ja tiedot, miinne avustussumman voi laittaa. Hyväntekeväisyydestä sain jonkun lehden ja jotain tarroja, lähinnä lapsille kuuluvia.

No meni aikaa, kun taas soittivat, jos olisin valmis auttamaan. Muutama päivää aikaisemmin oli uutinen, että hyväntekeväisyysrahoja, siis lahjoituksia oli käytetty väärin, joihinhinkin lapin lomamatkoihin. Sanoin kiitos ei! En avusta, jos avustuksia käytetään väärin.

Ja se toinen tapaus. Aika tuore tapaus. Vanha tätini oli vastanut puhelinmyyjän soittoon. Myyjä oli kaupannut jotain lehteä, jonka tuotto menee koulukiusatuille. Lehti tuli ja lasku. Tätini ymmärsi, että kyseessä oli vain yksi tai kaksi lehteä. Lehtiä tuli ja laskuja vaikka perui koko lehden tilauksen. Viranomaisen puuttuminen asiaan ei auttanut, vaan huomautuslasku ja uhkaaminen perinnällä oli lehden toimitukselta vastaus. Tässä tapauksessa on sellainen vaikutusvaltainen viranomainen, jolla on kuluttaja-asianeuvojat ja laki-ihmiset takana, että tietävät toimia oikein ja minulla tarvittavat dokumentit, jos asia joudutaan ratkaisemaan oikeusteitse.

Paljon on hyvää ja laillista hyväntekeväisyyttä, sitä ei käy kieltäminen. Ikävintä on se, että jotkut hyväntekeväisyyttä harjoittavat toimivat epärehellisesti, vanhuksia huijaten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu