Se on kiivaimpien suomalaisten media vaikuttajien sortaminen yhdysvaltoja vastaan psykologisesti englannin kuningattareen kanssa. Tosin se vaikutus mikä näiltä sortaajilta lähtee yhteiskunnalle heidän swägästä on monta kertaa mauttomampi ja elävämpi uusien asioiden syntymiseen, mikä on väärin koska viime vuosikymmenten jälkeen olisi pitänyt keskittyä ihmisten hyvinvointiin eikä eurooppa ole antanut amerikoita tässä laisinkaan. Ongelmana ei ole vihainen vastaus eurooppalaiselta että vähättelet amerikoita koska niillä on sairaita asioita. Ongelma on viime vuosikymmenten alussa liikkeelle lähteneet jutut missä eurooppalainen kuningatar on mennyt amerikoihin luomaan tätä sairasta amerikkalaista maailmaa ja tästä maailmankiertely kokemuksista hän on levittänyt vääränlaista oppia ihmisille varsinkin suomeen missä hänellä on yhteistyö rikollisia tämän opin levittämiselle ja näiden asioden vaikutuksista ei puhuta eivätkä ihmiset uskalla puhua eivätkä he jaksa väittää vastaan niille koska he maksavat ihmiset hiljaisiksi tai sitten he maksavat jollekkin toiselle ja tekevät tyhmäksi jonkun jotta henkinen arvo ihmisellä laskisi eikä enää olisi itsekunnioitusta mihinkään asiaan kohtaan ja voisi olla heidän pelinappula. Minun mielestä näille ihmisille ei pitäisi antaa mitään valtuuksia kuninkaallisuuteen mitä he tähän mennessä ovat voineet vallata riistolla historiasta minkä he ovat kirjoittaneet uusiksi kamelinpaskallaan.
Suomirappi on riistoa amerikan alkuperäisväestöltä
Eivikk
0
53
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819