Persujen pressaehdokas Laura Huhtasaari on viime aikoina vältellyt evoluutio-kysymystä. Hän on kuitannut sanomalla että asiasta on puhuttu aivan tarpeeksi. Sinänsä huvittava perustelu, sillä on on hakemassa tasavallan tärkeimpään luottamustoimeen ja silloin ihmisillä on syytä tietää että miten kyseistä tointa hoitava henkilö suhtautuu tieteeseen ja se sen totuuksiin.
Hommasta löytyy selvä käännekohta. Nimittäin kun Huhtasaari oli Perssiklubin "asiakkaana" niin hän sai terveisiä Erkki Valtaojalta. Valtaoja moitti suorin sanoin Huhtasaarta sanomalla että ei evoluutio ole uskon kysymys, vaan se perustuu tieteellisiin faktoihin. Samalla Valtaoja ihmetteli sitä, että miten presidentiksi voi hakeutua henkilö joka ei usko tieteen faktoihin?
https://areena.yle.fi/1-4232369
Valtaojan palautteen jälkeen Huhtasaari on halunnut torjua aina kyseisen kysymyksen. Nimittäin Valtaojan palaute on sitä luokkaa, että silloin kaikken tyhminkin tajuaa minkäläisen kreationismi-sammakon Huhtasaari on päästänyt suustaan. Varsinkin kun hän yritti Pressiklubissa sitten vielä selittää että hänestä tiede on hyvin tärkeää ja että hän tykkää tieteestä.
Tämä menee höpö-selityksen puolelle. Ei tiede ole sellaista että otetaan "rusinat pullasta". Tahtoo sanoa että otetaan ne muruset jotka kelpaavat maailmankuvaan ja loput unohdetaan. Ei tiede ole mikään tutkittujen totuuksien valintakauppa. Tiede on tiedettä. Koskaan se ei ole valmista, se täydentää jatkuvasti itseään. Siksi tiede on tiedettä, ei uskontoa.
Huhtasaari ja kreotionismi
15
152
Vastaukset
- laura_tietää
Huhtasaari onkin viime aikoina keskittynyt kysymykseen siitä kiertääkö aurinko maapalloa- Se on paljon tärkeåpi asia persupolitiikassa.
- Antipersux
Minusta hän on lähinnä pohtinut sitä että kiertääkö aurinko häntä vai Halla-ahoa? Tahtoo sanoa että tälläin palstalla on väläyteylty mahdollisuutta että Eiran naapurini vaihdettaisiin Porin blondiin aivan lähitulevaisuudessa. Myös Soini on viitannut asiaan.
Lähinnä kai on kyse siitä että persujen silmissä punastelevaa ja nikotteleva Halla-ahoa ei vosi oikein töllön ruudulle tulevissa tv-tenteissä. Paremmin sinne sopii heidän mielestään suustaan sammakoita suoltava, heikosti asiakysymykset / faktat osaava Huhtasaari.
Mutta kun faktat eivät kiinnosta normaalia persua. Pääasia että puheenjohtajalla on näkemys asioihin. Olkoon kuinka mahdotonta tahansa toteuttaa. Kuten pressan vaikka valtaoikeuksien laajentaminen, joka vaatii samoilla valtiopäivillä taakseen 166 kansanedustajaa. Kuulostaako uskottavalta.... - M-Kar
Pallo?
Eikös se ollut litteän maan kreationisti?
- MinneKritiikkiHävinnyt
Huhtiksen luulisi arvostavan tiedettä ja tutkimustyötä jo sen vuoksi, että hän on opettaja! Jo opettajan virassa toimivalta pitää vaatia pätevyys, saati presidentin virkaan pyrkivältä. Kansaa vedätetään, johdonmukaisesti.
- löyly_auttaa
Ahkera osallistuminen Teuvo Hakkaraisen viikonloppujen saunaseminaareihin avaa Lauralle vaikka minkä tahansa pätevyyden.
- laura2kierrokselle
Evoluutioteorian mukaan Laurasta tulee presidentti kun vanha ja väsynyt Sale lähtee eläkepäiville. On aika vaihtaa nuoreen ja nättiin.
- NytLasketLeikkiä
Evoluutio on hitaampaa kuin tuollainen ihmisen keksimä presidenttikausi, kuules hupsunpupsu;)
- paljonalaatieteessä
Tiede on jatkuvasti kehittyvä asia. Miten paljon lääketiede on kehittynyt sitten Darwinin? Entä miten paljon avaruustietous? Entä sähkön hyväksikäyttö? Loputonta tutkimista. Joka uskoo evoluutioteorian ainutkertaisuuteen, on hänen asiansa. Outoa sensijaan on se, että jo puolivuosisataa on äärettömällä innolla nimenomaan Suomessa opetettu lapsille täysin opetusvelvoitteisesti evoluutioteoriaa ainoana totuutena. Näinkö lapset pitää tasapäistää joitakin tahoja miellyttäviin puolitotuuksiin? Miten ylipäätään kansaa voidaan estää itse etsimästä ja löytämästä uusia totuuksia? Kuka esim. voi todistaa vaikkapa 100000 vuotta sitten törmänneiden taivaankappaleiden tuoneen maapallolle vaikka mitä? Kuka voi todistaa, mitä tuolla taivaalla tapahtui 200000 v sitten ja samoin maassa. Raamattu on ihmeenä säilynyt todistuskappale viimeisen 6000 vuoden ajalta Suomessa. Siinä lienee tieteelläkin kylliksi tutkimista, kun tutkimus saa olla puhdasta, eikä sen ainoa päämäärä ole todistaa Raamatun Sana valheeksi!
Tämäkin on tiedettä:
http://www.uusisuomi.fi/
NOBEL-PALKINTO
Nobel-palkittu fyysikko Robert B. Laughlin kuvaa evoluutioteorian ideologista luonnetta seuraavasti:
- "Ideologiselle ajattelulle on tyypillistä selitys jota ei voida testata. Kutsun sellaisia loogisia umpikujia antiteorioiksi. Darwinin evoluutioteoria on viime aikoina alkanut toimia antiteoriana, johonvedotaan silloin kun halutaan peitellä kiusallisia kokeellisia ongelmia ja puolustella havaintoja, jotka ovat parhaimmillaankin kyseenalaisia ja pahimmillaan täysin vääriä." (A Different Universe, New York: Basic Books, 2005, ss. 168-169)- Antipersux
Jopas oli taas sekava kommentti. Luulisi nyt että koulussa oltaisiin opitu edes se, että luettavuuden kannalta on parempi jakaa teksti kappaleisiin. Samalla voidaan myös yksi asia käsitellä aina kerrallaan eikä hypätä asiasta toiseen.
Niin ja tiede on todella kehittyvä asia. Siinä ei lopullista varmuutta saavuteta koskaan. Juuri siksi tiede on tiedettä eikä uskontoa, jolle kaikki "pyhä" on valmiiksi totta, jota ei saa kritisoida. Näin siksi että se on totta. Täydellinen kehäpäätelmä siis, jossa "tutkittava" kohde todistetaan asialla itsellään.
Darwinin ajoista lähtien evoluutioteoria on koko ajan täsmentynyt ja täsmentyy. Esim kuva ihmisen evoluutiosta on rakentunut pikku hiljaa. Mtä tulee taas niihin pitkän aikavälin tapahtumiin maapallolla, niin on olemassa pakastin josta saadaan hyvinkin tarkkaa tietoa maapallon tapahtumista.
Pohjois- ja Etelänavan jäätiöihin on päätynyt tietoa luonnonmullistuksista kymmenien tuhansien vuosien takaa. Puhumattakaan geologien esille kaivamista kerrostumista muualta päin maapalloa, jotka osoittavat tapahtumien kulkua pitkässä juoksussa. Näin pikku hiljaa kootaan kasaan palapeliä, joka ei kuitenkaan koskaan tule valmiiksi. Ja juuri tässä on tieteen hienous.
Täysin käsittämätön on kirjoituksessa väite siitä että nykyajan tutkimus ei saisi olla vapaata. Nimenomaan kirkko on olltu se instiuutio joka on viimeiseen saakka yrittänyt estää tieteen vapautta. Siinä on vuosisatojen kuluessa muutama ihminen pääsyt hengestään ja joutunut kirkonkiroukseen jos on esittänyt "liian" radikaaleja mielipiteitä.
Mutta kun otit tuon raamatun "pyhyyden" esille, niin miksi raamattu opettaa että aurinko kiertää maata? Nimittäin raamatusta löytyy selvä viittaus tähän kun jumala sanoo auringolle. että "seiso aloillasi" jotta saadaan tappelu kunnolla loppumaan.
Juuri tähän kohtaanhan kirkko aikoinaan vetosi kun se halusi kieltää heliosentrisen maailmankuvan. Katollinen kirkko luopui tästä opista "jo" vuonna 1996, jolloin paavi myönsi viimein että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin.
Joosua 10:13
http://tietopiste.com/raamattu-tukee-vahvasti-geosentrista-maailmankuvaa/
Mitä tulee muuten aiheeseen niin raamatusta löytyy useita kohtia, joista voi päätellä että maapallo ei ole pallo vaan lätty. Raamattu puhuu "maan piiristä". Pallolla ei ole "piiriä" vaan sillä on kehä. Sen sijaan rajatulla maa-alueella on piiri.
Lisäksi puhutaan siitä kuinka maan päältä astutaan ylös taivaisiin. Pallolta ei "astuta" ylös taivaisiin, sillä missä se taivas olisi? Jos se on pallo "ylhäällä" eli Euroopassa niin mihin sitten astuvat australialaiset?
Lopuksi voisit vielä kertoa, kun kerran näytät kuuluvan tähän porukkaa joka uskoo että raamattu on kirjaimellisesti totta, että mitkä olivat jesun viimeiset sanat ristillä? Olivatko ne:
1) isä sinun käsiisi annan henkeni?
2) se on täytetty?
3) jumalani jumalani, miksi minut hylkäsit?
Kaikki nämä kolme versiota löytyvät raamatusta. Jos ja kun raamattu on kirjoitettu "pyhän hengen johdatuksella" ja näin sen joka sana on totta, kuten te fundamentalistin uskotte, niin miten ihmeessä tämä "henki" on mennyt sekoilemaan tällä tavalla raamatun ehkä kaikkein tärkeimmässä kohdassa? Saisko vastauksen? Muutakin kuin niitä "helvettiin matkalla" olevia toivotuksia, joita asian tiimoilta on tullut jo ihan riittämiin. - Hallaahon.äänestäjä45
Valtaoja on höpöalan jäännöstutkija Piikkiön Tuorlan ohimenneestä tähtitornista eikä osaa edes tulkita Nasan tuloksia
puhumattakaan että saisi ne ajoissa
eli hän on maallikko siinä kuin mekin täällä puhumaan mistään mitään kun sen tason tähtitiede ei ole tiedettä(kään) satujuttuja sanomalehdissä - AMK.tyypille
Hallaahon.äänestäjä45 kirjoitti:
Valtaoja on höpöalan jäännöstutkija Piikkiön Tuorlan ohimenneestä tähtitornista eikä osaa edes tulkita Nasan tuloksia
puhumattakaan että saisi ne ajoissa
eli hän on maallikko siinä kuin mekin täällä puhumaan mistään mitään kun sen tason tähtitiede ei ole tiedettä(kään) satujuttuja sanomalehdissäJuu olet aiemminkin kopsannut tänne Valtaojasta kirjattua kritiikkiä
- Hallaahon.äänestäjä45
AMK.tyypille kirjoitti:
Juu olet aiemminkin kopsannut tänne Valtaojasta kirjattua kritiikkiä
ei siin valtaojaa kritisoida
vaan valtaojaan vetoajaa eli antiperse = kysyjää
nyt ei valita biologia vaan presidentti
valtaoja ei kelpaa kummaksikaan
siksikin on otettava hyvä eli huhtasaari - Czxwqb
Hallaahon.äänestäjä45 kirjoitti:
Valtaoja on höpöalan jäännöstutkija Piikkiön Tuorlan ohimenneestä tähtitornista eikä osaa edes tulkita Nasan tuloksia
puhumattakaan että saisi ne ajoissa
eli hän on maallikko siinä kuin mekin täällä puhumaan mistään mitään kun sen tason tähtitiede ei ole tiedettä(kään) satujuttuja sanomalehdissäGoogle-haun mukaan Valtaojalla näyttää oleva astrofysiikan ja avaruustähtitieteen alalta 244 tieteellistä julkaisua, joita on siteerattu 1824 kertaa muissa tiedejulkaisuissa.
Mukana eivät siis ole populaari- yms. julkaisut, vaan pelkkä tiedetuotanto. Sanoisin ahkeraksi ja osaavaksi äijäksi tieteen alalla. MItähän sinä ymmärtänet yhdestäkään? - Antipersux
Czxwqb kirjoitti:
Google-haun mukaan Valtaojalla näyttää oleva astrofysiikan ja avaruustähtitieteen alalta 244 tieteellistä julkaisua, joita on siteerattu 1824 kertaa muissa tiedejulkaisuissa.
Mukana eivät siis ole populaari- yms. julkaisut, vaan pelkkä tiedetuotanto. Sanoisin ahkeraksi ja osaavaksi äijäksi tieteen alalla. MItähän sinä ymmärtänet yhdestäkään?Juu mutta kun MV lehdessä ei ole kertaakaan viitattu niin siksi ihan höpö höpö mies koko Valtaoja. Suhteilla saanut paikan varmaankin. Niin ja tuskin osaa edes itse kirjoittaa. Kopiokonetta on varmaan vaan käyttänyt. Tuskin sitäkään on osannut painaa oikeasta napista. Joku persu joka on ollut pitkäistytötön niin on työllistämusrahoilla hoitanut koko homman. Samalla Valtaoja on varmaan vaan istunut vessassa ja on lukenut jotain rietasta julkaisua...
- M-Kar
"Suomessa opetettu lapsille täysin opetusvelvoitteisesti evoluutioteoriaa ainoana totuutena."
Tietysti kun kukaan ei ole esittäny vaihtoehtoista mallia mikä selittäisi kaikkea eliöstöä ja jonka pohjalta voi ennustaa asioita.
"Näinkö lapset pitää tasapäistää joitakin tahoja miellyttäviin puolitotuuksiin?"
"Miten ylipäätään kansaa voidaan estää itse etsimästä ja löytämästä uusia totuuksia?"
Ei mikään. Kunhan vaan todistaa niitä ja pitää voida todistaa vääräksi.
"Kuka esim. voi todistaa vaikkapa 100000 vuotta sitten törmänneiden taivaankappaleiden tuoneen maapallolle vaikka mitä? Kuka voi todistaa, mitä tuolla taivaalla tapahtui 200000 v sitten ja samoin maassa.
"Raamattu on ihmeenä säilynyt todistuskappale viimeisen 6000 vuoden ajalta Suomessa."
No ei. 3300v ajalta ennemminkin. Toki joistakin tapahtumista voidaan löytää vahvistusta raamatusta mutta raamattu itsessään ei tietenkään kokonaisuutena ole mikään todiste.
"Ideologiselle ajattelulle on tyypillistä selitys jota ei voida testata."
Evoluutiota voidaan testata, ja on testattu moneen otteeseen tietoisesti sekä vahingossa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812