Simon Elo, omapesä

Onkovaraahuudella

Mites Simon onko varaa huudella!
"Oppositio on kevyt kuin poutapilvi. Siihen on iskettävä. Lujempaa. Lekalla leukaluihin ja selkäranka sirkkeliin -mentaliteetilla. Kunnon höyhennystä höyhenille"!

Näin sanoi ulkoministeri Timo Soini plokissaan joulukuun 27. päivänä. Kukaan ei sanonut, että ministeri uhkailee poliittisia vastustajia väkivallalla.Kukaan ei syyttänyt Soinia pelonlietsonnasta. Kukaan ei paheksunut mautonta kielenkäyttöä, kukaan ei vaatinut anteeksipyyntöä.

Toista on nyt, kun suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi Aamulehdelle saaneensa työttömiltä epätoivoa tihkuvia viestejä työttömyysturvan aktiivimallista.

–Ihmisten polvilleen laittaminen on järjetöntä. Olen saanut palautetta, jossa ihmiset ovat sanoneet, että hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus, Rinne toteaa.

Nyt pillastuivat monet. Kylläpä sanoi pahasti. Sehän uhkailee väkivallalla! Sehän lietsoo vihaa! Nyt pitää pyytää heti anteeksi! Yksi pahimmin närkästyneitä on ulkoministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo. Hän pitää Rinteen siteeraamaa työttömän viestiä vakavana virheenä ja pelonlietsontana. Ilmeisesti oman puolueen ministerin helpommin uhkailuksi miellettävät puheet ovat Elon oman viiteryhmän suosimaa sanontaa käyttääkseni sitä parempaa väkivallalla uhkailua.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huolestunut.kansalainen

      Antti Rinteen kirjoitukset ovat hieman arveluttavia kun huomioidaan nykyinen poliittinen radikalisoituminen.

      Mikä takaa ettei joku provosoidu Rinteen kirjoituksista?

      • Radikaalikääryle_Yök

        Tyhmään kysymykseen ei voi antaa takuuvarmaa vastausta mutta ei mikään? Meillä on sellainen bändi jonka nimessä puhutaan niskalaukauksesta. Solisti järkytti faninsa puhumalla rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. Siitä bändistä on selvitty kautta aikain ilman provosoitumista vaikka muutamista Opeleista on cd:t sittemmin viskottu uudelle kiertoradalle.

        Meillä on synkkä historia jossa on tapahtunut hieman epätasaisin tilastoin mm. niskalaukauksia #Suomi100. Suomessa elää muuten yli satavuotiaita ihmisiä. Eivät ne haavat ole taputeltuja vaikka iltamediassa asiantuntijat toitottaisivatkin että olisivat. Ei se toimi niin.

        Eräs henkilö sylki maahan ja toinen hyppypotkaisi vastaavasti. Siinä radikalisoiduttiin ja kuoltiin räkäklimpin voimalla. Oliko se typerän ihmisen öyhötyskohtaus (radikalisoituminen) poliittisessa tapahtumassa? Olivatko miesten suvut niskalaukoneet toisiaan sata vuotta sitten ja sukupolvia myöhemmin hoitamattomat kansalliset haavat johtavat jälleen miehen kuolemaan?

        Suomessa on ideologioita. Moni niistä on oikeistopainotteinen.

        Sitten meillä on tämä pilotti- tai pikkutakkia kääntelevä hyvävelihallitus joka kourii omalle piirille etuja ja rankaisee ideologisesti jokaisen puolueen heikompiosaisia kunhan yksityistämisprojekteiltaan ja NATO-hankkeiltaan ehtivät. Nykyinen hallitus todella rakastaa sakottamista. Alkiolaisuus on enää Väyrysen vastuulla kun Kokoomuksen puoluetrio johtaa showta kolmen logon takaa.

        En usko että Rinteen siteeraus "provosoi" muuta kuin suuren määrän typeriä öyhöttäjiä jeesustelemaan miten suvaisevaisen miehen suusta pääsi loukkaava (mutta osuva) kuvaus nykyisestä poliittisesta linjasta.

        Ja Soinin lätinät muuttuvat monissa mielissä hetkeksi ns. Miehen puheeksi..

        Sen sijaan älykkäät keskustelut ja opposition vastatoimet joukkohaudataan totutun nopeasti. On Saulin bilevuosi.

        http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2018/01/06/kyllapa-sanoi-rumasti/

        Toivottavasti et muuten ole se pannupää joka jaksoi tavuttaa koko kommentin läpi ja hampaat narskuen velloo nyt vasemmistovihan lämmössä. Olen pahoillani. Hallitus kiusaa & Soini vähättelee oppositiossa myös sinua.

        Kunhan välinpitämättömät, ammattiliitot, pannupäät, eläkeläiset, opiskelijat, suvakit ja muut työttömät eivät tajua yhdistää voimiaan meillä riittää vielä paljon narskuteltavaa.

        Peace


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1713
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1701
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1609
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1413
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1370
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      466
      926
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      926
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      895
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      296
      862
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      822
    Aihe