Käytössäni oli viikon upouusi S90. Ajattelin jakaa omat kokemukset.
Taustana siitä millaisten värillisten lasien takaa katselen niin minulla on parinkymmenen vuoden kokemukset omistajana takavetoisista täyskokoisista sedaneista. Perheeseen melkein ostimme pari vuotta sitten kakkosautoksi V60:n jota myös tuolloin koeajoimme. Alla siis kokemukset omista vaikutelmista:
- Ulkonäkö lienee täysin subjektiivinen asia, mutta minusta s90 on näyttävän näköinen niin muotoilultaan kuin mittasuhteiltaan eikä häpeä luokassaan.
- Kuljettajana myös heti välittyy tunnelma että ajaa isoa autoa etenkin pitkän akselivälin ajotuntumaan tuoman rauhallisuuden takia.
- Sisusta on myös subjektiivinen asia mutta itseäni miellytti erityisesti ison kosketusnäytön luoma vaikutelma. Käytössäni oli S90 D3 Business navilla. Materiaalit olivat ok, mutta koska perusversio ei juurikaan nahkaa tai muuten arvokkaamman tuntuisia pintamateriaaleja (esim. kojelauta, keskikonsoli edessä) mutta olisi epäreilua arvostella tuon perusteella koska kyseessä oli perusvarustelu. Mielestäni ohjaamissa oli hieman teslamainen tunnelma niin hyvässä (kosketusnäyttö) kuin vähemmän edustavassa (ei niin ylellinen tunnelma muualla sisätiloissa kuin monella muulla)
- Kosketusnäyttö toimi hyvin. Näyttö ei kaatunut kertaakaan ja kaikki tarvittavat toiminnot löytyi helposti ilman käsikirjaa. Hieman tuntui kuitenkin hankalalta kun moni asia löytyi parin-kolmen alivalikon alta eli ei ollut oikein mieleeni parhaana mahdollisena käyttäjäystävällisenä kontrollipaneelina.
- Alla oli nastarenkaat ja keli osittain sula osittain sohjoinen/luminen. Taipumus aliohjaamiseen ja vaatimaton kiihdytyspito olivat minulle suurimmat ongelmat viikon aikana. Voi olla että kesäkelillä ja kesärenkailla nuo eivät ole mainitsemisen arvoisia, mutta se jäi nyt vain arvailujen varaan.
- Koeajamassani V60:ssä tuo D3 Diesel tuntui hyvältä ja varsin riittävältä. Valitettavasti S90:ssä voimalinja oli toinen minua eniten harmittanut seikka. Alavääntö oli heikko ja voimantuotto arvaamatonta (joskus hyvä tasainen vääntö, välillä ei ensin mitään vastausta kaasupolkimeen, sitten tehoryöppy)
- Tavaratila oli iso mutta hieman matala.
- Kuljettajan ovi jää helposti auki (ei sulkeudu kuin ajatus) jonka saattaa huomata vasta tien päällä mittariston merkkivalosta eli itse en ainakaan huomannut mitään äänekästä varoitusääntä.
- Takalasi ei jäätynyt pikkupakkasilla yhtä helposti kuin viereen parkkeeratuissa autoissa (!) mutta toisaalta sateella takalasi ei ollut yhtä läpinäkyvä kun olen tottunut sedaneissa eli sadepisarat ja roiskeet olivat jonkinlainen pienehkö kiusa.
Kokemuksia S90:stä
satunnainenkoeajaja
0
103
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362