Esikoiset ja Esikoislestadiolaisuus

Kirkko laahaa jälkijunassa. Niin tuntuu moni Esikoislestadiolaisuudessa. Väite saattaa osua oikeaan monessakin Esikoisten pappien mukan, mutta missään tuskin selvemmin kuin teologian Kravatti.
Olen huomannut, että kirkossa monille Kirarran hyvän teologian mittariksi se, että ajatukset mahtuvat sakramentien mallikaavaan, jonka he itse oppivat muutama vuosikymmen sitten. (Joissain tapauksissa mallikaava palautuu lähes sellaisenaan ylidtyslauluun vuosisadan taakse.)

Tosiasiassa teologian tekemisen edellytykset ja metodit ovat perusteellisesti Isakssoonilaisuudesta samassa tahdissa, kun kristinuskon painopiste on siirtynyt Inkeriin etelään. Osittain prosessit kietoutuvat toisiinsa, mutta kokonaiskuvaan vaikuttavat on myös erilaiset Lukkariseminarissa avaukset, joita postmoderniksi kutsuttu aika on tuonut mukanaan. Silti keskeisin komponentti muutoksessa on Lutheri-keskeisyyden päättyminen
8550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jaha

Äänestä

Hyvää huomenta!

Äänestä

Esikoille se kitara

Äänestä

Asia selvä, herra kapteeni!

Äänestä

Älä kirjoittele asioista joista et tiedä mitään.

Äänestä

KIrarra teologi, etkö tiedosta mielisairauttasi?

Äänestä

Näitä on ollut ennenkin,näitä 'valelääkäreitä', jotka antavat diagnooseja!

Äänestä

Hyvin kirjoitat, runoahan tuo (ehkä syntiä), mutta jotain hienoa siinä on. Ymmärrän kyllä ettei se kaikille kolahda, mutta kannustan jatkamaan. Kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedotte kirjoitti:

Kirkko laahaa jälkijunassa. Niin tuntuu moni Esikoislestadiolaisuudessa. Väite saattaa osua oikeaan monessakin Esikoisten pappien mukan, mutta missään tuskin selvemmin kuin teologian Kravatti.
Olen huomannut, että kirkossa monille Kirarran hyvän teologian mittariksi se, että ajatukset mahtuvat sakramentien mallikaavaan, jonka he itse oppivat muutama vuosikymmen sitten. (Joissain tapauksissa mallikaava palautuu lähes sellaisenaan ylidtyslauluun vuosisadan taakse.)

Tosiasiassa teologian tekemisen edellytykset ja metodit ovat perusteellisesti Isakssoonilaisuudesta samassa tahdissa, kun kristinuskon painopiste on siirtynyt Inkeriin etelään. Osittain prosessit kietoutuvat toisiinsa, mutta kokonaiskuvaan vaikuttavat on myös erilaiset Lukkariseminarissa avaukset, joita postmoderniksi kutsuttu aika on tuonut mukanaan. Silti keskeisin komponentti muutoksessa on Lutheri-keskeisyyden päättyminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu