Minun kiitokseni

Kiitos isälleni, joka ei koskaan halunnut nähdä minua.
Kiitos äidilleni, teit aina parhaasi.
Kiitos luokkatovereilleni niin ala- kuin yläasteella ja ammattikoulussa. Te teitte elämästäni helvetin pilkkaamalla, syrjimällä, sylkemällä oppikirjoihin jne. Teidän aiheuttaman tuskan takia en enää halunnut elää ja alkoi sairaalakirre sekä itsetuhoisuus.
Kiitos kaikille eksilleni. Te opetitte minua, että ihmisiin ei kannata luottaa ja siihen mitä toinen sanoo. Minusta tuli entistä pettyneempi ja kylmempi ihminen.
Erityiskiitos kuolleelle lasteni isälle. Saimme aikaiseksi upeat lapset, mutta muu elämäni olikin sitten pelkkää pakoa, väkivaltaa, kyyneleitä ja valvottuja öitä.
Kiitos lapsilleni, olette olleet kantavana voimana. Olen pahoillani, että olette jääneet paljon kokemuksista vaille. Olen silti parhaani mukaan yrittänyt olla teille äiti, isä , ystävä, tukija, kuuntelija jne. Olen pahoillani, että en vaan enää jaksanut.
Kiitos elämälle kaikista näistä vastoinkäymisistä jotka tekivät minut vahvemmaksi ja nyt tiedän, että minulle ei ole ketään tarkoitettu.
Olen nyt viidenkymmenen ja menneisyys ei jätä rauhaan. Olen masentunut ja en enää jaksa jatkaa. Ei ole mitään jäljellä, ei mitään mikä olisi elämisen arvoista.
Kaikki näkivät minut, mutta kukaan ei silti nähnyt.
Kaikki näkivät kyyneleeni, mutta kukaan ei nähnyt kun itkin.
Kiitos.