Tuli tippa linssiin kun muistelin ala-astetta. Muistan ikuisesti sen pienestä koulustamme, oppilaita noin 50 ja muutama opettaja, pieni paikka in the middle of nowhere kun luokkaretkirahoista oli kadonnut muistaakseni se oli 100mk ja yllättäen minut ja kaksi kaveriani haettiin kuulusteluun. Olimme neljännellä luokalla eli 10 vuotiaita silloin, ikää on muuten nyt 19v.
Meiltä tivattiin, että missä se 100mk on, opettajat ja rehtori sanoivat että kyllä me tiedetään että joku teistä on sen ottanut. Me kolme vaan itkien sanotaan että ei me olla sitä otettu, eikä oltukaan, itse en ainakaan ollut sitä ottanut ja olen aivan varma etteivät myöskään kaverini olleet.
Opettajat ja rehtori katsovat meitä vaan oikein vihaisesti, syyttävästi ja tivaavat kuka meistä on varastanut sen rahan.
Muistan hyvin kuinka pahalta asia tuntui ja ihmettelimme että miksi vaan meitä kuulusteltiin ihan hyvinhän sen olisi joku muukin voinut olla.
Nyt kun jälkeenpäin ajattelen asiaa tuntuu tosi pahalta ja mietinki että miten rehtori ja opettajat edes hoitivat asian niinkuin hoitivat, kauheana syytellen että joku meistä on sen rahan ottanut, yhdessä ja yksitellen kuulustelivat meitä ja vaikka kauheana itkien sanottiin että ei olla otettu rahaa niin silti vaan väittivät että ollaan me.
Siis saakeli vieköön oltiin 10 vuotiaita pieniä lapsia ja tuolla lailla meitä kuulusteltiin, piruvie suututtaa niin kauheasti.
Meiltä tivattiin, että missä se 100mk on, opettajat ja rehtori sanoivat että kyllä me tiedetään että joku teistä on sen ottanut. Me kolme vaan itkien sanotaan että ei me olla sitä otettu, eikä oltukaan, itse en ainakaan ollut sitä ottanut ja olen aivan varma etteivät myöskään kaverini olleet.
Opettajat ja rehtori katsovat meitä vaan oikein vihaisesti, syyttävästi ja tivaavat kuka meistä on varastanut sen rahan.
Muistan hyvin kuinka pahalta asia tuntui ja ihmettelimme että miksi vaan meitä kuulusteltiin ihan hyvinhän sen olisi joku muukin voinut olla.
Nyt kun jälkeenpäin ajattelen asiaa tuntuu tosi pahalta ja mietinki että miten rehtori ja opettajat edes hoitivat asian niinkuin hoitivat, kauheana syytellen että joku meistä on sen rahan ottanut, yhdessä ja yksitellen kuulustelivat meitä ja vaikka kauheana itkien sanottiin että ei olla otettu rahaa niin silti vaan väittivät että ollaan me.
Siis saakeli vieköön oltiin 10 vuotiaita pieniä lapsia ja tuolla lailla meitä kuulusteltiin, piruvie suututtaa niin kauheasti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oli vuosi 74 ja minä toisella luokalla pienessä koulussa,ja opettajalla oli koira,jonka kanssa peuhasimme hiekkakasassa,ja kuinka ollakaan minä löysin hiekkakasasta 10 markan setelin,jonka otin,mutta se oli virhe.Minusta tehtiin varas,eli olin muka varastanut setelin opettajalta.Opettaja nöyryytti minua luokan edessä vetäen minua tukasta,ja väittäen muulle luokalle"tämä poika on varastanut minulta rahaa"MINÄ tiedän että olin vain aikuisten vallanhalun väline,ettäkö miksi,koska kyseinen opettaja oli tämän pienen pääkaupunkiseudun kaupungin kaupunginjohtajan vaimo,ja he havittelivat isäni maita,ja joita isäni ei suostunut heille myymään.jk.toivottavasti helvetissä on lämmintä oi Airi.
Jos puhutaan huonoimmasta opettajiin liittyvästä muistoista niin olenpa minäkin joutunut aiheettoman syytelyn kohteeksi. Olin kymmenisen vuotta kun koulumme vararehtorina toimiva englanninopettaja pyysi minua jäämään luokkaan tunnin jälkeen. Opettaja syytti minua siitä, että kaikkiin luokan pulpetteihin oli kirjoitettu minun (harvinainen) nimeni. Olin ylikiltti ja auktoriteetteja pelkäävä tyttö ja tuijotin vain sanattomana ja kauhun vallassa opettajaa, joka tivasi syytä käytökseeni.
Kun en suostunut tunnustamaan, elin päiväkausia odotuksen ja mulkoilun piinassa, kunnes minua kaksi vuotta vanhempi samanniminen tyttö oli käynyt tunnustamassa tekonsa: hän oli protestoinut yläasteelle joutumista vastaan. Opettaja mainitsi minulle ohimennen, että syytös olikin aiheeton, mutta kunnon anteeksipyyntöä en koskaan saanut. Käsittämätöntä tuo, millaista mielivaltaista käytöstä opettajissa esiintyy kaikista soveltuvuustesteistä ja kasvatustieteen opinnoista huolimatta. Lapsi on kammottavan suojaton, kun vanhemmatkin helposti uskovat aikuisen opettajan sanaa. Miksi lapselta anteeksi pyytäminen on ylipäätään aikuisille niin vaikeaa?
Huonoimmat muistoni koulusta liittyvät ehdottomasti opettajan käyttäytymiseen.
Yksi esimerkki hänen tavastaan tehdä oppilas naurettavaksi ja usein se olin minä,tulee tässä.
Oli 50-luvun loppupuolta ja minä oli tokaluokkalainen.Koulussa oli sellaiset värikynät joita kastelemalla sai aikaiseksi tosi hienoa väriä.Olin huomannut tämän jännitävän jutun.Kastelin punakynää suussani ja sitten piirsin paperille ja olin ylpeä aikaansaannoksestani.Yllättäin opettaja kutsui minut luokan eteen ja sanoi, että katsokaapa millainen sottapytty se täällä on ja kaikki nauroivat. Minä en tiennyt mille kaikki nauroivat.Enhän ollut nähnyt naamani peilistä.Eikä kukaan ollut kertonut minulle miltä näytän. Opettaja komensi sitten minut käytävälle pesemään suuni. Siellä sitten näin suuni ja huuleni peilistä.Olin ihan punaine suustani ja huuliltani.Tämä oli vain esimerkki siitä miten opettaja voi myös kiusata lapsia.
Olin toisella luokalla ja teimme kokeen.
Kokeen oikeaan yläkulmaan piti sitten kirjoittaa oma nimi kaunokirjoituksella ja kirjoitin, mutta unohdin teenviivan.
Opettaja kokeita palauttaessa luokan edessä lausui Kalja xxxx.
Muiden oppilaiden ja opettajan nauraessa virhettäni hain itkien kokeeni luokan edestä opettajalta joka ojentaessaan sitä vielä sanoi Kaljan koe, ole hyvä.
Sen jälkeen mua koko peruskoulun ajan haukuttiin kaljaksi, aivan vieraat ylempien luokkien oppilaatkin.
Joskus tuntuu, että opettaja ei ymmärrä, ettei kasvavan lapsen kustannuksella voi eikä saa yrittää olla hauska. Yleensäkin elämässä pidän hienotunteisuutta ja hankalissa tilanteissa vastaantulemista tärkeimpänä sosiaalisena taitona. Sitä tulisi aina soveltaa myös lapsiin. Usein tuollaista toisten nolaamista selitellään nolaajan heikolla itsetunnolla, mutta vaikka oma itsetuntoni on heikko, pyrin aina äärimmäiseen hienotunteisuuteen ja ystävällisyyteen.
Asiakaspalvelutyössä olen huomannut monien ujojen, puhevikaisten tai ulkonäöltään poikkeavien arvostavan sitä suuresti. Periaatteenani on, että asiakaspalvelija ei saa hätkähtää mitään tilannetta: sen enempää sormien puuttumista kuin vaikkapa vaikeaa änkyttämistä. Tai ihan vain sanojen sekaantumista. Yksinkertainen taito, joka olisi tarpeen jokaiselle lastenkin kanssa työskentelevälle.
Katjan tapauksesta tuli mieleen äitini vastaava tilanne. Hän oli aiemmin nimeltään Yli-Jokela. Kun mäen alta naapurista toiset Jokelat muuttivat pois, nimi muutettiin pelkäksi Jokelaksi. Koulussa nimenhuudon aikana äitini korjasi opettajaa sanomalla, että sukunimi on muuttunut. Ilkeämielinen opettaja huokaisi, katseli ympäri luokkaa ja kysyi "mikäs se nyt sitten on?". Lounaismurteisesti äitini vastasi "paljas Jokela", joka siis tarkoittaa "pelkkää Jokelaa". Sen jälkeen pieni ja arka tyttö raasu oli Paljas-Kleemola sen opettajan tunnilla koulun päättymiseen asti. Tietenkin jokaista nimenhuutokertaa säesti muun luokan makea nauru.
Menivät nimet sekaisin: Paljas-Jokela piti tietenkin sanomani.
En ymmärrä, miksi opettajiksi hakeutuu oikein ilmeisesti sadistisia luonteita?
Minä kävin ala-astetta 90-luvun loppupuolella, elikä kyse ei ole mistään kaukaisesta historiasta.
Jo silloinkin ihmietelin, miten kouluni opettajat voivat käyttäytyä niin kuin käyttäytyivät.
Yläluokan opettaja pisti säännöllisesti paria poikaa hakemaan unohtuneet kirjansa kotoa jalkaisin kolupäivän aikana.
Ei siinä vielä mitään, matkaa oli ehkä pari kilimetriä/ per suunta. Mutta kun varsinkin toinen näistä pari kertaa viipyi kirjojaan hakemassa pari tuntia jopa, niin hänen tullessaan luokkaan opettaja käski laittamaan kädet pulpetille ja hakkasi pojan käsiä karttakepillä, kun oli ollut niin laiska ja viipynyt liian kauan.
Eihän myöhästyminenkään tahallaan ole kovin sallittavaa, mutta eihän nykypäivänä kuuluisi hyväksyä kaiketi minkäänlaista ruumiillista kuritusta?
Samainen opettaja laittoi meidät hiihtämään eräänä talvena 25 asteen pakkasella, koska oli aikamoinen sotahullu ja perusteli, että kyllähän talvisodassakin miehet hiihti välittämättä mistään "pikkupakkasista".
Ei tullut ottaneeksi huomioon, että sota-aikana oli PAKKO tarjeta vaikka millaisessa pakkasessa.
Me taas olisimme aivan hyvin voineet siirtää hiihtämiset lämpimämpään päivään.
Varpaani paleltuivat siellä hiihtäessä ja kärsin niistä monta vuotta jälkeenpäinkin.
Myöhemmät opettajat ovatkin olleet normaaleita ihmisiä, mutta ala-asteellani molemmat opettajat olivat aivan hulluja, käyttivät fyysistä ja henkistä väkivaltaa, oikeita sadisteja.