Meneekö luottotiedot jos jättää maksamatta?
veromätkyt
8
735
Vastaukset
- 35353
Menee.
- Matikaa
Vain jos ne menee ulosottoon ja sieltä palautuvat verottajalle varattomuusesteellä. Eli ihan helposti tietojaan piloille saa.
- Uturyyryu
Kyllä se, että veroja on ulosotossa, näkyy myös luottotiedoissa - eli luottotiedot ”on menneet”. Ei ne mihinkään ”palaudu”.
Isännällä oli yrityksiä vuosituhannen vaihteessa. Verottaja mätkäisi parisataatuhatta markkaa lisäveroja kun eivät muka olleet saaneet lopettamisilmoituksia. Ei tietenkään maksettu vaan vaadittiin oikaisua. Lisäksi oli elatusmaksut ulosotossa, se kannattaa aina tehdä, jääpä sen verran muilta veloilta itselle. Lisäksi pari sakkoa annettiin mennä ulosottoon. Ei menneet luottotiedot silloi. Voi olla että on asia muuttunut. Asiat oikeni lopulta, isäntä on edelleen "varaton". Se oli hyvä status eräässä oikeudenkäynnissä, vastapuoli vetäyti kun huomasi ettei saakaan mitään. Mut joo, luottotiedot on vaikka ei niillä mitään teekään.
- 5789974
Niin, eli isäntäsi on ulosotossa todettu varattomaksi eli silloin ne luottotiedot "on menneet" :)
- kannattaamaksaa
Ensinnäkin veromätkyistä kannattaa AINA valittaa, koska ne perustuvat arvioon tai harkintaan verovelvollisen tuloista.
Jäännösverot on taas ihan toinen juttu, kun jotkut verotuksesta ymmärtämättömät kutsuvat niitä mätkyiksi, vaikka ne eivät sitä ole. Jäännösverot ovat verovelvolliselle kuuluvia veroja ja ne pitää maksaa ajallaan tai tehdä niistä verottajan kanssa maksusuunnitelma. Jos jättää maksamatta verot, niin luottotiedot menee! - IloinenVeronmaksaja
Veroja on aina mukava maksella. Mitä enemmän veroja, sen parempi. Harmi vain, kun verotus on keventynyt viime vuosina niin paljon.
- Verotoimisto
Verottaja pitää aina omistaan huolen, ellet hae oikaisua, vie asiaa käräjille tms. millä saat asiaan mahdollisesti muutoksen, verottaja laittaa saatavan ulosottoon ja silloin on luottotiedot menetetty.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402734- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 42839
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825- 130820