Liukkat tiet ja jalkakäytävät. Mitä tehdä?

valluveeti

Pitäisikö valittaa, vai hetken miettiä, onko aihetta valittaa. Talvet ovat mitä ovat nykyään. Vettä lunta ja jäätä. Sitä se on jalkojemme alla, kuljinmepa jalkakäytävällä tai maantiellä, niin on lunta, sohjoa ja liukkautta.

Mutta, mitä tehdä valittamisensijaan? Taloyhtiöt voisivat varata hiekoitushiekkaa taloyhtiöiden pihalle, niin jokainen, joka kokee liukkautta voisi hiekoittaa oman jalkakäytävän ja rappusten edustan. Ja voisihan niitä lumikoliakin olla ja lumilapioita, millä lunta voisi lykätä edemmäs.

Kyllä taloyhtiöissä on kuntonsa puolesta sellaisia ihmisiä jotka pystyisivät tekemään tarvittavat työt ilman, että pitäisi ensihätään huutaan apua joltain kiinteistöjen pihojen hoitajilta. Ennen oli talonmies taloyhtiössä, joka aamuvarhaisella hoiti pihojen lumityöt ja hiekoituksen tarvittaessa.

Mutta kun uusavuttomuudesta on kysymys, niin eipä monikaan osaa käyttää lumilapiota, lumikolaa tai sitä harjaa, joka on rappujen edustalla, jolla voisi harjata ne lumet pois rappusilta.

Kun joku sen tekee ja siitä maksetaan, niin ei sitä omaaloiteisuutta löydy taloyhtiöiden asukkaista. Niin, sitten jää sitä aikaa valittamiselle, kun on liukkaat tiet ja jalkakäytävät ja luntakin on kulkuväylillä nilkkoihin asti. Turha on valittaa, jos ei itse asialle mitään tee.

17

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eisesiitä

      Hyvät stiflat ja niihin jarrut eli irrotettavat zydeemit. Niillä pärjään itse ainakin. Enkä ole koskaan valittanut. Suomessa sää on vaihteleva. Talvi tosin yllättää monet,aina vaan. Iloisia pakkaspäiviä:)

      • huonoahalpaa

        Moni ostaa huonoja talvikenkiä, ulkomaalaisia, halpoja. Kengänpohjissa ei mitään uraa. Sitten niillä liukastellaan ja kaadutaan.


    • Rivakkaliikkuja

      Kuule,satasen eccot ei ole huonot ja jääpiikit kiinnitän aina,kun vähän jäätä. Olen pysynyt pystyssä. Nyt vanhemmiten lonkkamurtumat välttää näin. Kävelysauvat usein mukana.

    • icebugit_jalkaan

      Helppo ratkaisu: ostatte Icebug-nastakengät. Löytyy matalaa juoksukenkää ja muuta kävelykenkää. Suurin osa tyylikkäänä ja ajattomana mustana. Sisältä mukava lämmin vuori, ei palele jalkoja kovillakaan pakkasilla. Noiden nastat ovat fiksut; niillä voi kävellä hyvin ja lattioita vaurioittamatta myös kaupan lattioilla ja tietysti sulallakin asfaltilla tai hiekkatiellä. Autolla ajaminenkin onnistuu myös. Jääpito on ns. mahtava. Itse ostin nuo, kun 3 v sitten kaaduin pahasti ja ranne murtui pirstaileiseksi vaatien leikkauksen. Oli silloin alla tavalliset lenkkarit ja piha peilijäinen. Nyt ei peilijää tunnu missään Icebugeilla. Suosittelen, parempia ette tänä päivänä löydä!

    • lumentyönnin

      Luovaatyötä, sanoi lumenluoja!

      • kelkkailijaa

        potkukelkalla pääsee.


    • hyvätpyöräilytit

      Voi taivas, eihän nyt tällähetkellä ole liukasta, älä valita!

      • valluveeti

        Vaikka vielä ei ole liukasta, on hyvä keskustella liukkaudesta. Talvea on vielä jäljellä puolitoistakuukautta. Monenlaisia kelejä vielä nähdään. Lunta ja jäätä kulkuväylillä. Kyllä siihen valittaminen auttaa, jos ei valittaminen, niin ainakin epäkohtiin puuttuminen.

        Asiasta toiseen. Kannattaa kommentoida sääntöjä noudattaen, niin ei viestiä poisteta. Eikö vain !


      • Menesiisitseesi
        valluveeti kirjoitti:

        Vaikka vielä ei ole liukasta, on hyvä keskustella liukkaudesta. Talvea on vielä jäljellä puolitoistakuukautta. Monenlaisia kelejä vielä nähdään. Lunta ja jäätä kulkuväylillä. Kyllä siihen valittaminen auttaa, jos ei valittaminen, niin ainakin epäkohtiin puuttuminen.

        Asiasta toiseen. Kannattaa kommentoida sääntöjä noudattaen, niin ei viestiä poisteta. Eikö vain !

        Sinä se solvaat ja sekoilet. Ja poistat.


      • valluveeti

        En tee niin, en nytkään. Miksi niin väität? Oletko kaheli, vai mikä...


      • LLeilisensiaatti

        Valluveeti olet se kaheli. Kuulimme,että olet Moisiossa ollut takavuosina. Valitettavasti tieto kulkee Varkaudessa helposti ihmisistä. Tarvitse kuin yksi jollekin kertoo. Tämän kaupungin tapa.


    • Kaivatenmenneitäaikoja

      Ei kai tämä ensimmäinen liukas talvi ole. Heh. Ennen vanhaan oli lapio ja hiekkaloota ,josta talonmies pihan hiekoitti. Enää ei ole kunnon talonmiehiä. Nyt neon varmaan viettää somessa aikaa. Unohtuu hiekoitus.

    • Peilijäätä

      Jos henkilö ei kykene hoitamaan tehtäviään, olisi syytä jättää työnsä.

      • Eipäoletouhuahuomattu

        Nimenomaan moision kävijä valluveeti.


    • Lesboshow

      Ei kiinnosta liukkaat tiet. Liukas pillu kylläkin

    • SoraaKansalle

      Joko ilmastonmuutos taikka Juhannus !

      Juhannus tottakai tulee jokavuosi !

    • Pikku-myyyy

      Hiekoitukseen tarkoitetut rahat menneet vattuvuorelle. Nyt voi kaikki nauttia liukkaudesta vattuvuoren lisäksi myös kaduilla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe