Viimeisin tutkimus kertoo Itämeren surkeasta tilasta joka on maatalouden syy.
Valtio on maksanut vuosittain 300-400 miljoonaa euroa maanomistajille siitä että ne saastuttaisivat merta vähemmän , mitään ei ole tapahtunut.
Ainoastaan Venäjä on pienentänyt päästöjään suomenlahteen suomi ei.
2000 luvulla on maanomistajille jaettu ilmaista rahaa 6miljardia euroa ympäristötukena , minkä piti parantaa Itämeren tilaa , siis 6 miljardia euroa on kaadettu kankkulan kaivoon.
Koska saastuttajat joutuvat vastuuseen ympäristörikoksistaan?
Valtio on maksanut vuosittain 300-400 miljoonaa euroa maanomistajille siitä että ne saastuttaisivat merta vähemmän , mitään ei ole tapahtunut.
Ainoastaan Venäjä on pienentänyt päästöjään suomenlahteen suomi ei.
2000 luvulla on maanomistajille jaettu ilmaista rahaa 6miljardia euroa ympäristötukena , minkä piti parantaa Itämeren tilaa , siis 6 miljardia euroa on kaadettu kankkulan kaivoon.
Koska saastuttajat joutuvat vastuuseen ympäristörikoksistaan?
Vastaukset 62
Vanhimmat
Täyttä puppua!
Tuollaista tutkimusta ei ole olemassa.
Totuuskomissio esiin ja tuet lopetettava , saastuttajat vastuuseen teoistaan.
Näin on. hesalaiset kuriin ja asumistuki, työttömyystuki ja harkinnanvarainen tuki pois ja hesalaiset vastuuseen teoistaan!
Navettarahat palautettava korkojen kera , naudat saastuttaa eniten.
Ja sakot ympäristörikoksesta.
En ole perehtynyt uusimpiin tilastoihin,
mutta aikaisemmin Venäjän ja muiden itämaiden päästöt saastuttivat eniten?
Oletteko muuten lukeneet oikeita uutisia; Venäjällä, Pietarissa on jopa iso firma vain provojen ja valeuutisten levitykseen maailmalle. En nyt muista linkkiä, ottakaa selvää.
Helsingissä Apollonkadulla on toimisto joka suoltaa valeuutisia taukoamatta.
Ymppi pitää muuttaa huuhtouma korvaukseksi, häviämme valtavasti kun fosfori huuhtoutuu veden mukana I- mereen.
Vakavasti ottaen, iso fosforin lähde on muutamia vuoskymmeniä sitten ojitetut turvemaat. Kun turve ja varsinkin sen alainen kivennäis maa joutuu ilman kanssa tekemisiin, fosforia vapautuu.
Perustetaan totuuskomissio ja katsotaan millaisia vaikutuksia miten ympäristötuen ehtojen noudattaminen on vaikuttanut, talviaikainen kasvipeitteisyys, typen ja fosforin rajoitukset, lietelannan levityssäännöt ja monet muut ehdot.
Maataloustukiehdoissahan taas vaaditaan että maan ravinnetase pitää olla riittävä hyvävälle sadolle ja rikkaruohot ja tuhohyönteiset pitää kurissa.
Sehän olisi näennäisviljelyä jos ei maata lannoitettaisi eikä olisi kasvinsuojelua.
Ensin on väitetty että viljelijä ottaa vain tuet ja nyt taas että vuljely saastuttaa.
Lannoitteet ovat kalliita joten tuo ainakin kumoaa väitteet näennäisviljelystä.
Hyvä, perustetaan vielä totuuskomissio valvomaan valtavan maatalouspyrokratian lisäksi. Kun joka kunnassa on muutama ihminen pelkästään maatalouden vuoksi jotka osaltaan valvovat tukiehtojen täyttymistä palkataan kuntiin vielä totuuskomissio valvovasn viljelijöitä ja maatalousvirkamiehiä.
Valtiolla on lisäksi oma maatalouspyrokratiansa. Palkataan valtiollekin vielä omat totuuskomissionsa.
Kyllä työttömyys tältäkin osalta saadaan vähenemään.
Nyt en kyllä taas ymmärrä. Ensin opetetaan, että lannoiterae täytyy olla maassa riittävän lähellä siementä, että lannoite olisi juuriston käytettävissä. Sitten jotkut täälllä väittää, että ne meidänkin lannoitteet huilaa menemään jossain Itämeressä yli 500 km päässä? Selittäkääpä tuo yhtälö?
Kummalliist se on jos sattuu lannoitevannas meneh tukkoon niin peltoon ilmaatuu keltanen raita kun sen rivin siemenet ei saa ravinteit viereisilt riveilt mut kuitenkin nuo lannoitteet mereen saakka seilaa :)
Koulussa aikoinaan vain opetettiin että Egyptin voimaperäinen viljely faaraoiden aikaan perustui tulvan tuomaan maa-ainekseen jossa täytynyt jo tuolloin olla fosforia mukana.
Ympäristötuen ehtojen mukaan kun pitää lannoittaa, niin viljasadon mukana poistuu enemmän fosforia mitä lannoitteen muodossa peltoon lisätään.
Yksiselitteistä!
Meren saastumista on yritetty vähentää vuosikymmeniä antamalla porkkanaa viljelijälle kymmeniä miljardeja , ilman mitään tulosta. Saastuminen voidaan katkaista ainoastaan kepillä , porkkanan vaikutus on ollut ja tulee olemaan tehoton.
Saimaakin pelastettiin kepillä paperiteollisuuden saasteilta , sama pitää tehdä maatalouden päästöille.
Kepillä juurikin. Kaikki rannoilla sijaitsevat paska kaupungit siirrettävä sisämaahan.
Kaupungit ovat puhtaampia kuin sikalan lietelantakaivon poistoputki.
Kaupungit ovat kauniita , sikalat rumia.
Kyllä viljelijät sen tekevät mitä ypäristotukiehdoissa vaaditaa, talviaikainen kasvipeitteisyys osassa peltoja, lietelannan käsittely, suojakaistat, juuri ne joita kutsutaan hömppäheiniksi, lannoitus eli typen ja fosforin määrä, pellon ravinnetaso ja paljon muuta.
Jos se ei auta, minkä viljelijä sille voi.
Pitääkö lannoitteen käyttömäärä pienentää.
Kun EU pienentäisi lannoitteiden käyttömäärää ilman globaaleja sopimuksia, saisi muu maailma siitä kilpailuetua ja mastaloustuotanto pienenisi EUn alueella mikä johtaisi elintarvikkeiden hintojen nousuun.
Olisikohan se fosforilähde kuitenkin sittenkin jossain muualla, kun maataloudessa??
Yksi merkillisyys tässä on: meri on saastunut vain Suomenlahden puolelta. Pohjanlahdella vesi on puhdasta, vaikka Pohjanmaa on ainakin yhtä vankkaa maatalousaluetta kuin Uusimaa. Lisäksi Pohjanmaan joet tuovat vettä mereen laajemmalta maatalousalueelta kuin Uudenmaan joet. Uudenmaan rannikko on tiheämmin asuttu kuin Pohjanmaan rannikko. Saastunein merialue on tiheimmän asutuksen kohdalla, Helsingin edustalla. Tehkää siitä johtopäätöksiä.
Erittäin hyvä huomio!
Muut merialueet suomen rannikolla on paremmassa kunnossa mitä Saaristomeri.
Venäjän toimien ansiosta itäisen suomenlahden tila on parantunut huomattavasti , kun taas saaristomeren tila pahenee edelleen , suomalaisen maatalouden saasteiden johdosta.
Jossain saastutuksen ydinalueella paikallinen lietelantakuski päästi ojaan muutakin kuin sallittua.
Tästäkin varmaan saa yritystukea ja paljon.
Ainakin kalusto on vähennyskelpoista.
Venäjän toimien ansiosta itäisen-- Pitää olla: Suomen toimien Venäjällä ansiosta j.n.e.
MEINAAT ETTÄ MAATALOUDEN PÄÄSTÖT KIERTÄVÄT KAUPUNKIEN KAUTTA JA MISSÄ EI OLE KAUPUNKIA MERIALUEEN VESI ON PUHDASTA
VAI VOISIKO SITTENKIN OLLA NIIN ETTEI SAASTEVEDET AJATTELEKKAAN ÄLYLLISESTI VAAN KAUPUNGIT PILAAVAT MERET
Ei sitten ollut maanviljelijä jolle eläinlanta on arvokasta lannoitetta jota ei lasketa ojaan vaan levitetään pelloille kasvien ravinteeksi.
Eläinlanta on sallittua ja jonka voi levittää peltoon. Äkkiä ei tule mieleen mitä kiellettyja aineita tuontatoeläimista tulisi.
Onhan se nyt parempi että eläimien lanta kierrätetään uudelleen asvien ravinteeksi ja joka on uusiutuvaa toisin kuin keinolannoite ja jonka raaka-aineista osa pitää vielä ostaa ulkoa ja jonka tuotantolaitoksen omistaa ylkomainen yritys ja voitotkin tilitetään ulkomaiselle omistajalle.
Sitäpaiti noita keinolannoitteen raaka-aineita on maapallolla rajallinen määrä.
Kun joku raaka-aine loppuu sadot pienenevät ja nälkä lisääntyy.
”Fosfori on maataloudelle ratkaisevan tärkeä lannoite. Asiantuntijoiden mukaan fosfori on kuitenkin loppumassa maapallolta noin 50 vuoden sisällä. Fosforilannoitetta ei voi korvata mitenkään, joten maataloustuotantoa odottaa raju supistuminen.
Fosfori on typen ja kaliumin ohella maataloudelle ratkaisevan tärkeä ainesosa. Fosforin puuttuminen voi vähentää satotasoa jopa puolella.”
https://yle.fi/uutiset/3-10031585
Saastuttamisen+kannalta+ihmisen+fysiologia+on+lähellä+sikaa.+Helsingin+seutu+vastaa+miljoonan+sian+sikalaa.+Puhdistamot+saavat+tämän+sikalan+fosforista+pois+vain+n+90+%+,+typestä+vielä+vähemmän.+
Helsingin+seutudun+asutus+on+itämeren+kannalta+sama+kuin+100000+sian+silkala+joka+päästää+kaikki+suoraan+mereen.
Hyvä huomio tätä samaa oon yrittäny itekin toitottaa. 50 000 hesalaisten tekee periaatteessa tarpeensa suoraan mereen. Ympäristöliete maanparannusaineena moottoritien luiskoina, golfkentillä, puistoissa ja muissa kaupunkien viheralueilla tuo ne hetkellisesti talteen otetutkin päästöt pikkuhiljaa mereen.
Suomen maatalous saastuttaa enemmän kuin kaupungit , ja saa palkkioksi satoja miljoonia euroja vuodessa.
Kaupunkilaiset maksavat roskistaan miljardeja euroja vuodessa.
Lietelannalle sama maksu kuin kaupunkilaisen jätevedelle , saadaan kunnille tuloja , ei tarvitse kerjätä kaupunkilaisten verorahoja Sipiläloisille.
LUULETKO VAPAUTUVASI RAHALLA YMPÄRISTÖN TURMELEMISESTA...EI SE MITÄÄN AUTA JOS HUUHDOT PERSEESI VEDELLÄ PÖNTÖLLÄ OLLESSASI
MITEN KIERRÄTÄT OMAT PASKASI ???
EI SE ETTÄ MAKSAT JÄTEVEDESTÄ OIKEUTA SINUA TURMELEMAAN LAHDEN JÄRVIÄ JA LASKEMAAN PASKASI HELSINGIN EDUSTALLE VAAN SINUN TÄYTYY MYÖS MAKSAA AIHEUTTAMASI YMPÄRISTÖTUHON KUSTANNUKSET ELI MAKSAA MERIVEDEN PUHDISTAMISESTA
MAATALOUS KIERRÄTTÄÄ PASKAT RAVINTEINA PELLOSSA
SINÄ TAASEN SOTKET KUIN SIKA KAUPUNKISI JÄRVET JA MEREN YMPÄRILTÄSI
KATSO KARTASTA KUINKA HAJAASUTUS ALUEIDEN VESISTÖT OVAT PUHTAAT MUTTA KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖT SAASTAISET
Sonta kiertää mutkan kautta mereen kun se viedään jätevedenpuhdistamolle. Liete erotetaan ja kompostoidaan, sitten komposti levitetään lähialueille, ja kompostin fosfori kulkeutuu valumavesien mukana vesistöihin ja lopulta mereen.
AI olet valmis maksamaan ruokalaskussasi lietelannan jätemaksut.
Tuontiruokaa puhtaan veden ääreltä , syökää te sitä lietelantaa ja maksakaa lisää tukea hölmöt.
Mannerta mahdat tarkoittaa ?
Antarktiksellä kyllä on puhdasta vettä mutta se on jäässä, muualla pintavedet sitten onkin enempi tai vähempi saastuneita :)
ALOITTAJA SANOPPA KENEN SYY ON SITTEN SE KUN SINÄ PASKANNAT HOUSUIHISI
NIIN KAIKETI VÄITÄT SEN OLEVAN JONKUN MUUN TEKOSIA
MITÄPÄ JOS VEDENPUHDISTAMOIDEN POISTOPUTKI SIIRRETTÄISIIN VEDEN OTTAMOIDEN YLÄPUOLELLE SIELTÄ KUN TULEE VAAN SITÄ PUHDASTA PUHDISTETTUA PÄÄSTÖNORMIT TÄYTTÄVÄÄ HELSINGIN JUOMAVETTÄ
MITEN ON ALOITTAJA JOISITKO SINÄ SITÄ VETTÄ TAI PESEYTYISITKÖ SIINÄ
Jussi on kovin likainen
Saastunein vesistö on aina etelän kaupunkien edustalla, mistäköhän kertoo?
Kuten kaikki tietävät maatalous on suurin yksittäinen saastuttaja suomessa.
Meijärit ja teurastamot , mitkä maataloustuottajat omistavat , ovat pahimmat teolliset saastuttajat suomessa , joten maanviljelijöiden yhteenlaskettu saastutus on kerrottua suurempi.
Niiin ja sinun takiasihan maataloustuotteita tuotetaan!!
Eei pirä paikkaansa, teurasjätteet esim. käytetään biodieselin raaka aineeksi tai kosmetiikka teollisuuteen.
Fosforia liukee niin tavanomaisesta kuin luomupellostakin ja myös metsästä, varsinkin muutama vuoskymmen sitten ojitetuista. Kaupunkilaiset ovat suuri osa metsän omistajista nykyään.
"Saastunein vesistö on aina etelän kaupunkien edustalla, mistäköhän kertoo? "
Eihän tuo mikään ihme ole kun vähänkin funtsii miten jätevesiä kierrätetään. Ensin puhdistamossa erotellaan ravinteet ja kiintoaine, sitten moska kompostoidaan ja lopuksi levitetään lähialueille. Jos komposti päätyisi viljelykäyttöön ja levitettäisiin niiden ohjeiden mukaan mitä maataloudelta vaaditaan, käytetty fosfori sitoutuisi talteensaatuun satoon. Mutta koska mitään satoa ei kerätä niin fosfori päätyy valumavesien mukana lopulta meriin. Ja sen vuoksi kaupunkien edustat ovat kaikkein saastuneita aluetta Itämeren rannikolla.
ELI TEIDEN OJIENPIENNAR MAISEMOIDAAN PUHDISTAMOLIETTEELLÄ MUTTA EIVÄT NÄMÄKÄÄN ÄLYÄ MENNÄ VESISTÖÖN KAUPUNKIEN KOHDALLA VAAN
PUHDISTAMOT VAIN EIVÄT PYSTY PUHDISTAMAAN VESIÄ NIINKUIN LINKISTÄ KÄY ILMI
https://kansanmuisti.fi/document/kk-828-2012/
Fosfori+ja+typpi+päästöistä+jää+yhdyskunnissa+talteenottamatta+10-25%.+Täten+laskettuna+esim.+Helsingin+seudun+väestöstä+50+000-+100+000+tekee+tarpeensa+suoraan+mereen.
Suuren+sikalan+päästöistä+menee+100%+luontoon+saastuttamaan+jokia+,+järviä+ja+lopulta+saaristomerta.
Sikaloiden+liete+viedään+100%:sesti+pellolle+ravinteeksi+sadolle.+Kaupungeissa+menee+yhdyskuntajätteen+purkuputket+suoraan+vesistöön.+Mm.Helsingin+purkuputken+pituus+n.7-8km+kaupungista+merellä....+Miksiköhän+noin+pitkä+putki?Samanlaiset+putket+löytyy+muistakin+etelän+kaupungeista.
NÄIN PITKÄ PURKUPUTKI AIHEUTTAA HELSINGIN KOKO EDUSTAN PILAANTUMISEN JA MASSIIVISET LEVÄ LAUTAT
YLIJUOKSUTUS ON JOKA KUUKAUTINEN ILMIÖ JA TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖN TAPA VARMISTAA PUHDISTAMON PUHDISTUSKAPASITEETTI JA ANNETTUJEN LUKUJEN ALITTAMINEN PUHDISTUSTULOKSESSA
Purkuputken pituus 0 metriä , kaikki menee luontoon ja myöhemmin vesistöön.
Tästä saastuttamisesta maksetaan vielä satoja miljoonia tukea vuosittain viljelijälle.
Ruoka kannattaisi ostaa ulkomailta , saasteetkin jäisi ulkomaille.
PUHDISTAMO+LIETETTÄ+EI+TIETENKÄÄN+PIDÄ+KÄYTTÄÄ+PELLONVILJELYSSÄ+SEN+MASSIIVISTEN+RASKASMETALLI+YMS+AINEIDEN+VUOKSI
ESIM+JOS+RASKASMETALLIPITOISUUS+ALITTUU+JA+ON+MAX+TASOSTA+95%
JA+TÄTÄ+KÄYTETÄÄN+PELLOILLA+VAIKKA+20+VUOTTA+ON+PELTOIHIN+KERTYNYT+RASKASMETALLI+PITOISUUS+MASIIVISTA+JA+PELLOSTA+TULEE+VILJELYYN+KELPAAMATON
”Jätevesien puhdistuksessa syntyvästä lietteestä yli 40 prosenttia päätyy maatalouskäyttöön kierrätyslannoitteina. Lannoitteiden mukana pelloille leviää mikromuoveja ja haitta-aineita, joiden vaikutuksista ei ole juuri tietoa.”
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/artikkeli-1.213483
”Viking Malt ei osta ohraa lietteellä lannoitetuilta pelloilta, ja moni muu viljatoimija on seurannut esimerkkiä. Jätevesilaitokset joutuvat miettimään uusia käyttökohteita
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.213811
Heinäpaalien muovi saastuttaa vesistöjä , koska ne ovat varastoitu väärin.
Muovin käyttö maataloudessa pitäisi kieltää , lisää veroa paalimuoville , keppiä kuten työttömille , ei lisää porkkanaa huijareille.
Kaupunkilaisten vapaa-ajan saasteet muovikassit, juomatölkit ja pullot, huumeet ja mieliala lääkkeet ovat saaneet vesistöjemme ekologian kuilun partaalle
Mistähän sitä raskasmetallia tulee jätevesiin, kun tai edes pintavesiin, tällaisessa parin tuhannen hengen ja ruumiin kirkokyläsä? Tääläkin eräs oja piti kulettaa lammen ohi, kun senn ojan varrella oli pari autokorjaamoa. Akat vaati.
Niin nuis jätelieteis, että mistä sitä raskasta metallia näin jätevesiinkään ja lietteeseen siilaantuu vai onko hätävarjelun liioittelua?
Paalausmuovi on paha saaste , miten se hävitetään?
Paljonko mikromuovia irtoaa paaleista , sakkoa saastuttajalle.
mikromuovi tulee pyykinpesusta
hesalaisten pitää lopettaa vaatteidenpesu ja vaatteet pitää tehdä säkkikankaasta kuten juutalaisillakin oli keskitysleireillä nämä voitaisiin pestä käsin mäntysuovalla
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/artikkeli-1.218070
hesanpaskaajat on saatava vastuuseen teoistaan
Loistava ajatus , kaikille sama vaatimus kuin esität , koskee myös maataloutta.
Saadaan saasteet kuriin kun kokoomuslaiset hesalaiset saadaan kuriin.
Sikaloille on annettava poikkeuslupa , samoin kuin ukrainalaisisille työntekijöille.
Näytetään hesalaisille että täältä pesee. Menkööt hesalaiset viroon jos ei maatalous kiinnosta.
Hesalaisten kaiken sotkeva elämäntyyli näkyy varhain aamuisin kun vähänkin Helsingissä liikkuu. Taiteiden yöt ynnä muut tapahtumat opastaa paskomaan joka puolelle
Suomen yritystuet 4miljardia. Viljelijätuet 1,9. Kummalla varmistetaan erästä elämän elinehtoa? Viljelijät haluaisi tuista ja byrokratiasta eroon, rahan tuotteesta. Valitettavasti vain ihmisillä ei ole varaa maksaa siitä käypää hintaa. Järjestelmä ja tuet on päättäjien haluama systeemi, ei viljelijöiden.
https://www.facebook.com/MTK.sivu/posts/10155587910023335
Tuommoonen ilouutinen pukkas tulemaan.