YRITYKSET SAAVAT YHTÄ PALJON TUKEA KUIN MAKSAVAT VEROA
2015 yhteisöjen maksamaa tuloveroa kertyi noin 4,5 miljardia euroa. Yritykset puolestaan saavat suoria yritystukia lähes 1,5 miljardia vuodessa ja verotuksen kautta yrityksiä tuetaan kolmella miljardilla. Ilman maataloustukia yritystukiin kuluu siis yhtä paljon kuin yritykset maksavat veroja.
Yritystukiin voi kulua enemmänkin rahaa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan yritysten toimintaan vaikuttavia verotukia on noin 6,5 miljardin euron edestä.
Kun yritysten maksamat verot vähenevät, kansalaiset maksavat yhä suuremman osan kokonaispotista. Arvonlisäveron nettokertymä on noussut vuoden 2009 vajaasta 11 miljardista vuoden 2015 yli 14 miljardiin.
zzzzzzzzzz
Yrityksille aktiivimalli jossa heidän on käytettävä vähintään puolet tukirahoista työllisyyden lisäämiseen.
Päättäjille eli hallitus co:lle sanktioita, joka kuukausi per/1000 euroa henkilö heillehän ei tulee mitään hätää ja jos tulee niin velkaneuvontaan tai perusturvaan asiat.
2015 yhteisöjen maksamaa tuloveroa kertyi noin 4,5 miljardia euroa. Yritykset puolestaan saavat suoria yritystukia lähes 1,5 miljardia vuodessa ja verotuksen kautta yrityksiä tuetaan kolmella miljardilla. Ilman maataloustukia yritystukiin kuluu siis yhtä paljon kuin yritykset maksavat veroja.
Yritystukiin voi kulua enemmänkin rahaa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan yritysten toimintaan vaikuttavia verotukia on noin 6,5 miljardin euron edestä.
Kun yritysten maksamat verot vähenevät, kansalaiset maksavat yhä suuremman osan kokonaispotista. Arvonlisäveron nettokertymä on noussut vuoden 2009 vajaasta 11 miljardista vuoden 2015 yli 14 miljardiin.
zzzzzzzzzz
Yrityksille aktiivimalli jossa heidän on käytettävä vähintään puolet tukirahoista työllisyyden lisäämiseen.
Päättäjille eli hallitus co:lle sanktioita, joka kuukausi per/1000 euroa henkilö heillehän ei tulee mitään hätää ja jos tulee niin velkaneuvontaan tai perusturvaan asiat.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eihän tämä asia kiinnosta on paljon tärkeämpää esim. jonkin halpahalli osan lopettaminen.
Taas joku vasemmistolainen pitkäaikaistyötön luuseri esittelee aivopierujaan.
Menisit sinäkin töihin, vai eikö kiinnosta?
Taitaa ilmaisella rahalla loisiminen olla hauskempaa
Ime itseäsi, äläkä toisia.
Tiedätkö että periaatteessa kaikien työtätekivien ihmisten pitäsi kuulua työväenpuolueeseen, koska kuka hullu pelaisi palloa omaan maaliin.
Minusta kaikki tuet ja edut voidaan lopettaa heti.
Aloitetaan maataloustuista ja sen jälkeen yritystuista jne.
Myös perusturvan eli sos luukut kiinni, julkiset sairaalatkin voidaan sulkea, kyllä silloin menisi aika hyvin, koska tämän palstan idiootitkin joutuisivat elättämään itseään.
Miksi "kokokansan" presidentti lähti kyykyttämään työttömiä?
Sauli Niinistö kannattaa niin sanottua aktiivimallia.
Meillä on sellainen erikoinen ongelma, että puuttuu työvoimaa tuolta ja toisaalla on runsasta työttömyyttä, kaiken lisäksi nuorten keskuudessa. Hyväksymmekö tällaisen tilanteen, onko se normaalia? Vastaus on väistämättä, että ei ole, Niinistö sanoi.
Työttömyysturvan aktiivimalli tuli voimaan tämän vuoden alussa. Tasavallan presidentti vahvisti lain aivan viime vuoden lopulla. Aktiivimallissa työttömyyskorvausta leikataan 4,65 prosenttia.
Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen arvioi, että työvoimapalveluissa ei ole tällä hetkellä tarvittavia resursseja, joten aktiivimalli on alueellisesti eriarvoinen.
Tarkoittaa että työvoimapalveluissa lisätään työntekijöitä, mutta saavatko he mitään aikaan siitä on jo vuosikymmeniä näyttöä työvoimapalveluiden aktiivimallissa.
Sanoisin näin, että aktiivimalli ei heikennä työttömän etua, jos työnantajat ja päättäjät täyttävät aktiivivelvoitteensa.
Työttömiltä pois 4,65 prosenttia eikö hallitukselle mikään riitä.
Yritykset haluaisivat sähkökriisin aikana apua puolustusvoimilta, eli ilmaista työvoimaa ja rahat ulkomaille. esim caruna.
Jussi Niinistö tällä hetkellä Puolustusvoimien virka-apua voivat pyytää pelastuslaitos ja poliisi.
Myös sisäministeri Paula Risikko (kok.)on Niinistön kanssa samaa mieltä.
Asia nousi esiin Kainuun useita päiviä kestäneen sähkökriisin aikana.
Virka-avusta voisi olla hyötyä vastaavanlaisissa tilanteissa yrityksille, kun sähköverkon toimintaan tulee laaja häiriö.
Käyttäkään nyt sitä aktiivimallia, kyllä työttömiä riittää sähkölinjojen raivauksiin, heillä on varmasti yhtä paljon työkokemusta kuin varusmiehillä.
Hallitus ja presidentti ettekö osaa olla aktiivisia ja järjestää työttömille hätäaputöitä?
Hyh yx työväen presidentti ja työläisten etuja ajava hallitus!!!!
Valtion työpaikat yliopistoja myöten pois pääkaupunkiseudulta. Kaikkein heikoimassa asemassa olevia työttömiä kuristetaan. Leikkaukset sinne missä on varaa ei sinne missä ruuasta jo tingitään. Veronkiertoon jokin aktiivimalli.
Aika hyvä ---lähdeverolla voisi estää veronkiertoa.
Sekä valtion työpaikat pois helsingistä.
Kohdellaanko työttömät pakolaiset samalla tavalla kun kantasuomalainen ???
Suomessa sellaiset saa hyvää kohtelua joilla menee hyvin, eli rahalla saa.
Työttömillä ei mene sen paremmin kuin pakolaisillakaan.
"Rasismi on alistamista", pienituloisia ja köyhiä alistetaan eniten.
Huono-osaiset älkää vertailko toisiinne, ottakaa kohteeksi niitä jotka päättävät teidänkin asioista.
Hallitus on huono ja presidentti ei ole heikompien puolella.
Vanha tuttujuttu äänestäjät saavat sitä mitä ovat tilanneet.
"Täystyöllistetyt" vaatikaa ja ajakaa työttömien etuja, työtön jäsen on markkinavoima silloin kun neuvotellaan ja sovitaan palkoista.
Häkämies ei ole juuri narissut viime päivinä.
Ensiksikin+;+maataloudet+Suomessa+ovat+kriisirajoilla,+heidän+tekemänsä+työ+on+korvaamatonta,+varsinkin+silloin,+kun+on+nälkä+!+Heillä+on+kaiken++
Pienyritykset+maksavat+suomenmaassa+55-70+%+veroja+tuloistaan,+jopa+niin,+etteivät+pysty+edes+itseään+oikein+työllistämään.
Maataloudessa+on+yli-investoitu+ja+kilpailu+on+nostanut+maanhinnat+liian+korkealle,+koska+suomessahan+maata+rittää,+euroopan+harvaan+asutuin+maa.
Tiedän+myös+mitä+pienyrittäjä+maksaa+veroja,+koska+pojallani+on+neljä+yritystä.
Wahlroos+on+yrittäjä+tulot+yli+20+mijoonaa+ja+verot+34%.
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/tuloverotus/
https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/verotus/elinkeinoverotus/elinkeinonharjoittajan-verotus-320839