Poliisin United Brotherhood

Poliisi ja syyttäjät käyttävät resursseja kaikkiin turhanpäiväisiin, ja samaan aikaan poliisihallitus antaa käskyn, että United Brotherhoodin pitää antaa rauhassa rikostella, eikä siihen saa puuttua!!! Mitä Vitttua??!! Vain siksi että oma poika on jäänyt kiinni hassiksen laajamittaisesta myynnistä kiinni. Ettei vaan julkisuuskuva kärsi. Ja meidän verorahoilla. Kyllä nyt haisee, en vaan tiedä mikä....
Joka tapauksessa ylempää johdettua toimintaa, siten myös ihan normaalia toimintaa poliisilta.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801082200652919_u0.shtml
534867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

No huh, kyllä tosiaankin haiskahtaa....

Äänestä

Teppo näyttää ahdistelevan Minfossa Schumia lähes kuin konsanaan Hakkarainen poliisi Ruohoa eduskunnassa.
Mutta kysymys johon Teppo vaatii vastausta Schumin ymmärryksestä on sen verran yksinkertainen että täytyy joka miehen ja naisen vängertää vastaus.
Kyllä tässä ymmärretään että Hollannissakin paljastui rikos kun huumeita otettiin pois sinisestä tynnyristä ja tilalle laitettiin tiiliskiviä.
Helpottaako?

Äänestä
  • Hollannin poliisi paljasti rikoksen. Rikoksen teki se joka pakkasi huumeet tynnyriin. Mutta kuka kirjoitti herra Sievälän nimen kuormakirjaan tai osoitelappuun?

    Äänestä

  • Jännän.äärellä kirjoitti:

    Hollannin poliisi paljasti rikoksen. Rikoksen teki se joka pakkasi huumeet tynnyriin. Mutta kuka kirjoitti herra Sievälän nimen kuormakirjaan tai osoitelappuun?

    Lisäselvitys Hollannin poliisin toimista olisi todella tärkeää tietää.

    Äänestä

  • missämättäätaasen kirjoitti:

    Lisäselvitys Hollannin poliisin toimista olisi todella tärkeää tietää.

    Sisäpiiritutkinta ei luovuta tietojaan siitä miten Hollannin päässä huumetynnyri laitettiin liikkeelle.
    Ei keissi kuitenkaan sillä ratkea että sisäpiirin kirjoittajat luettelevat nettikirjoittajia jotka eivät kuulu sisäpiiriin ja syyttelevät näitä kirjoittajia valehtelemisesta. Sellainen nettimanipulointi johtaa automaattisesti tapauksen pitkittyneeseen käsittelyyn ja turhiin kuluihin veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

  • Sellainenkin kirjoittaja kuin Lontoon Susku kuului Anubiksen luettolossa aarniokeissin valehtelijoihin. En ole löytänyt muuta kuin Suskun jokun kommentin että on alkanut tutustumaan Aarniokeisiin lukemalla jotakin kirjaa. Alkoiko lukemaan väärää kirjaa vai mistä moinen leimaileminen?

    Äänestä

  • ajan.hermo kirjoitti:

    Sellainenkin kirjoittaja kuin Lontoon Susku kuului Anubiksen luettolossa aarniokeissin valehtelijoihin. En ole löytänyt muuta kuin Suskun jokun kommentin että on alkanut tutustumaan Aarniokeisiin lukemalla jotakin kirjaa. Alkoiko lukemaan väärää kirjaa vai mistä moinen leimaileminen?

    Lehdistö aika laajalla rintamalla on syyllistynyt aarniokeissin vatulointiin, kaffehuoneissaan. Eikä luonnollisesti ole huomannut kuinka itse lehdistö on osa ongelmaa, lehdistö luulee olevansa ratkaisu eikä ongelma.

    Lehtimiehet pelkäävät luusereiden vallankumousta, turhaan. Siitä ei ole kyse.

    Psykologit sanoisivat että kuviossa on mukana transferenssi.
    En ole psykologi joten sanon että ongelma on vastuu ottaminen omista väärinymmärryksistään.

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Tänä aamuna saa jo muoniolainen entinen vallemannikin jo mainostaa että mikä se oikea jumalien sana on tästä Aarniokeissistä kirjan muodissa. Kiitos muistutuksesta.

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Lehdistö aika laajalla rintamalla on syyllistynyt aarniokeissin vatulointiin, kaffehuoneissaan. Eikä luonnollisesti ole huomannut kuinka itse lehdistö on osa ongelmaa, lehdistö luulee olevansa ratkaisu eikä ongelma.

    Lehtimiehet pelkäävät luusereiden vallankumousta, turhaan. Siitä ei ole kyse.

    Psykologit sanoisivat että kuviossa on mukana transferenssi.
    En ole psykologi joten sanon että ongelma on vastuu ottaminen omista väärinymmärryksistään.

    Lehdistö myötäilee nettikirjoittajia jonkinlaisella viiveellä.
    Aarniokeississä lehdistö otti aloitteentekijän roolin ja se on tullut veronmaksajille raskaaksi velvollisuudeksi tutkia pohjamutia myöten, jos ei pohjamutien alapuolellekin jo kaivauduta.

    Äänestä

  • Mantelitumake.rön kirjoitti:

    Ja pohjamudassa möyrii lehdistö. Sillä Saaran moraalin alapuolelle joutuminen ei ole kivvaa.
    Tuskin silmälappuiset palkinnonantajat Saaran palkkamurharahojen paljastamisesta seurannutta moraalista kauhistumista pystyvät lääkitsemään millään.
    Eli kysymys kuuluu: kumpi tiesi ennemmin Saarahuoran roolista Unsalmurhassa, Satakunnan vankilanjohtaja vai Jari Aarnio?

    Gummerus on myös ollut se asianajaja joka Saarahuoraa opasti lähes kädestä pitäen miten Aarnio saadaan hämilleen oikeudessa. Saaran entinen rakas, lähes 20 vuotta sitten kuollut Heikki Tamminen, oli kyseessä ja Saara väitti ettei Aarnio ole häntä tavannut. Aarnio ei tarkalleen muistanut Tammisen ulkonäköä ja niinpä viisaat tuomarimme päättelivät että Saara oli luotettava Tamminen-tietäjä, ja Aarnio puhui palturia.
    Aika hyvä salaliitto Saaran ja Gummeruksen välillä, olivat valmistautuneet istuntoon edellisenä iltana ravintolaillallisen merkeissä, niin muistan lukeneeni jostakin.

    Äänestä

  • Käräjäoikeuden tuomarien takertuminen Saarahuoran hameenhelman liepeisiin on yhtä liikuttavan naiviia kuin parin Hesarijournalistin esimerkki samanlaisen turvaköyden hyväksymisestä.

    Äänestä

  • rouvaTappinen kirjoitti:

    Käräjäoikeuden tuomarien takertuminen Saarahuoran hameenhelman liepeisiin on yhtä liikuttavan naiviia kuin parin Hesarijournalistin esimerkki samanlaisen turvaköyden hyväksymisestä.

    Kysymys nimimerkille Pärrällinen: Vieläkö Reinboth ja Passi uhriutuvat keisarikirjan kirjoittamisen takia?

    Äänestä

  • mailalta.terveisiä kirjoitti:

    Gummerus on myös ollut se asianajaja joka Saarahuoraa opasti lähes kädestä pitäen miten Aarnio saadaan hämilleen oikeudessa. Saaran entinen rakas, lähes 20 vuotta sitten kuollut Heikki Tamminen, oli kyseessä ja Saara väitti ettei Aarnio ole häntä tavannut. Aarnio ei tarkalleen muistanut Tammisen ulkonäköä ja niinpä viisaat tuomarimme päättelivät että Saara oli luotettava Tamminen-tietäjä, ja Aarnio puhui palturia.
    Aika hyvä salaliitto Saaran ja Gummeruksen välillä, olivat valmistautuneet istuntoon edellisenä iltana ravintolaillallisen merkeissä, niin muistan lukeneeni jostakin.

    Kannattaisi jo pitää se sairas turpasi kiinni Pasi Tikka Tammelasta joka esiinnyt myös murhainfossa nimimerkillä "kaksillarattailla". Joudut vastaamaan huudoistasi kunnianloukkauksina ja muutenkin.

    Äänestä

  • tpkhp kirjoitti:

    Kannattaisi jo pitää se sairas turpasi kiinni Pasi Tikka Tammelasta joka esiinnyt myös murhainfossa nimimerkillä "kaksillarattailla". Joudut vastaamaan huudoistasi kunnianloukkauksina ja muutenkin.

    Pieni ongelma: en ole koskaan kuullutkaan nimesta Pasi Tikka ja olen joskus nuoruudessani käynyt Tammelassa mutta se ei minua Pasi Tikaksi muuta.
    Taisitte juuri erehtyä siinä määrin että Herra Pasi Tikka voisi teitä syyttää kunnianloukkauksesta, mikäli hän tätä ketjua sattuisi availemaan.

    Äänestä

UB on paskalakkien soluttama rottalauma.

Äänestä
  • Aarnio on valehtelevan, murhan suunnitelleen Saaran uhri.

    Äänestä

Poliisihallitus on kieltänyt Helsingin poliisia tutkimasta kyseistä rikollisliigaa. Tämä tutkintakieltohan koski siis myös Jari Aarniota, vai kuinka?
Dinoa suojeltiin, Aarnio heitettiin susien raadeltavaksi, vai kuinka?

Äänestä
  • Miksi noin sattui käymään, johtuikohan erään ilotytön ja hänen lehtinaistukijoukkonsa aktiivisuudesta?

    Äänestä

  • ajan.hermo kirjoitti:

    Miksi noin sattui käymään, johtuikohan erään ilotytön ja hänen lehtinaistukijoukkonsa aktiivisuudesta?

    Lienee selvää että mistä johtui POHA:n antama lupa liivijengiläisille, vuonna 2013 se taisi se lupa astua voimaan, samalla kun Aarnio ja Helsingin poliisi asetettiin kiristyspenkkiin. Toki Erkkomafian iskiessä silmää toisilleen.
    Mutta nythän tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että kokoomuksen porukan pitää alkaa julkisesti pyykkäämään omaa huumepesuaan.

    Äänestä

  • Sopupeli12.8.16 kirjoitti:

    Eikä ainoastaan Kymenlaaksossa. Ei onnistunut liivijengikytkennässä huumetuonti Ugandan kautta. Peltipurkit jäivätkin Ugandan poliisin haltuun.

    Äänestä

  • Sopupeli12.8.16 kirjoitti:

    Lienee selvää että mistä johtui POHA:n antama lupa liivijengiläisille, vuonna 2013 se taisi se lupa astua voimaan, samalla kun Aarnio ja Helsingin poliisi asetettiin kiristyspenkkiin. Toki Erkkomafian iskiessä silmää toisilleen.
    Mutta nythän tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että kokoomuksen porukan pitää alkaa julkisesti pyykkäämään omaa huumepesuaan.

    Tätä sopupuliä jotkut minfokirjoittajat, kuten Oldstyle, pitävät riittävästi taputeltuna Aarnokäräjienkin osalta.
    Mutta levottomuus lisääntyy, liian aikaisin taputeltu on raa'aksi jääneen taikinan syöntiä. Vatsa protestoi.

    Äänestä

  • keisarin.virsut kirjoitti:

    Tätä sopupuliä jotkut minfokirjoittajat, kuten Oldstyle, pitävät riittävästi taputeltuna Aarnokäräjienkin osalta.
    Mutta levottomuus lisääntyy, liian aikaisin taputeltu on raa'aksi jääneen taikinan syöntiä. Vatsa protestoi.

    Anderssonin murha avaa linkit Unsalin murhaan ja Saara-huoran menneisyys avautuu taas vankilanovien narinaan.

    Äänestä

Poha:tat/tattaret ovat perustaneet pollareille omien anonyymin ilmiantokanavan. Onkohan siinä isokenkäisten pollareiden muurarisuodatin..

Äänestä
  • Mielenkiintoinen salaseura jos tämä tieto on totta.

    Äänestä

  • Niinpä. Siltä se ainakin haisee. Isokenkäisten pollareiden salaseura viittaa siihen, että joku näkymätön käsi ohjaa tätä tavoiteltua, kuuliaisten puudeleiden joukkoa kohti epädemokraattisempaa linjaa. Polta kaverisi eväsleipien syömisestä työaikana tai saat itse kenkää. Isojalkojen vasikoinnista joudut työttömien kilometritehtaalle. Dea toimi Itä Saksassa, mutta ei istu "demokraattisen EU:n malliin.."

    Äänestä

  • Pääkaupunkiseuden valkokaulusrikollisia nettitrolleja on netti tulvillaan.

    Äänestä

  • Virallista vaiko epävirallista seurailuako harjoitat? <sait huomioni.. 12.8.16?

    Äänestä

  • Stasinpaluu.mm kirjoitti:

    Virallista vaiko epävirallista seurailuako harjoitat? <sait huomioni.. 12.8.16?

    En harjoita seurailua. Yritän parannella nettitemppujentekotaitojani ,jotta löytäisin ja esittelisin elokuun 12 päivä 2016 kirjoitetun kommentin jota pidän ongelmallisena. Tai sitten kopioin sen tänne vanhanaikaisesti, kirjain kirjaimelta. Mutta palaan asiaan paremmalla ajalla, pian.

    Äänestä

  • Sopupeli12.8.16 kirjoitti:

    En harjoita seurailua. Yritän parannella nettitemppujentekotaitojani ,jotta löytäisin ja esittelisin elokuun 12 päivä 2016 kirjoitetun kommentin jota pidän ongelmallisena. Tai sitten kopioin sen tänne vanhanaikaisesti, kirjain kirjaimelta. Mutta palaan asiaan paremmalla ajalla, pian.

    Vanhassa vara parempi.

    Äänestä

  • Hyvä motto sinänsä. Olen pariin kertaan yrittänyt aikaisemmin nostaa kyseisen sopupelikommentin esiin mutta ylläpito piti yrityksiä jostain syystä sen verran radikaaleina ettei onnistunut. Nyt on vaikeuksia löytää enää kyseistä asiaa. Sorry.

    Äänestä

  • Sopupeli12.8.16 kirjoitti:

    Hyvä motto sinänsä. Olen pariin kertaan yrittänyt aikaisemmin nostaa kyseisen sopupelikommentin esiin mutta ylläpito piti yrityksiä jostain syystä sen verran radikaaleina ettei onnistunut. Nyt on vaikeuksia löytää enää kyseistä asiaa. Sorry.

    Sopupeliltä vaikuttaa Kampalahuumeiden salakuljetusyritys josta mukana roikkunut ent. ministeri ehkä ei edes tiennyt mitään. Mutta huumeet peltipurkissa jotta tulli ei löydä niitä, onhan se huolellista valmistautumista . Ja kun tuo Kymenlaakson tuontireitti oli paljastunut, silkkitien paineet kaiketi lisääntyivät.

    Äänestä

  • Kuinka paljon lienee pääkaupunkilainen mainostoimisto Ellun kanat ollut mukana Aarniohärdellissä valkopesemässä?

    Äänestä

  • mailalta.terveisiä kirjoitti:

    Kuinka paljon lienee pääkaupunkilainen mainostoimisto Ellun kanat ollut mukana Aarniohärdellissä valkopesemässä?

    Niin, ja ketä on valkopesty ? Hesalaisia naistoimittajia?

    Äänestä

  • mailalta.terveisiä kirjoitti:

    Niin, ja ketä on valkopesty ? Hesalaisia naistoimittajia?

    Taitaapi olla heinät karilla taas... ja matopurkiksi osoittautui rahakätkö aarnion jarin tuijapuskissa.

    Äänestä

Jotain hämärää joka tapauksessa tapahtuu.

Äänestä
  • Joo, Havaijilla lauantaiaamuna 38 minuutin ajan. Moni pelkäsi.

    Äänestä

jos seuraa rikollista toimintaa ei tiedä taloudesta mitään, jos seuraa taloutta niin tietää kaiken rikollisesta toiminnasta.
veroja ei tarvitse maksaa jos hallitsee verosuunnittelun, syyttämistä ei tarvitse pelätä jos antaa työnsä muiden tehtäväksi, todistajaksi ei päädy jos ei muista mitään, oman edun tavoittelu on tuomittavaa, on siis tehtävä kaikki mahdollinen ystävän eteen, kyllä tosi ystävä muistaa.
laki suojaa hölmön uhkailulta, rikospaikalle johtavat jäljet, rikospaikka ei seuraa jälkiä.
tekijä on uhri jos hyöty löytyy viattoman hallusta!!! laki pitää syyllisenä yksikköä joka on tapahtuman pääasiallinen hyötyjä ( suunnittelija) , täysin syyttömän tekeminen syylliseksi ( muuli ) on toinen rikos ,rikoksen perää
. hölmöys ei ole tuomittavaa, henkilö on vapautettu syytteistä jo syntyessään.

Äänestä
  • Olet hyvin pohtinut koijauksen pääperiaatteita.

    Äänestä

  • Tepotus on vaikea tutkintamenetelmä. Ei ole tapahtunut rikoksia mutta työparit arvioivat toisiaan matkan varrella ja aggressivisempi osapuoli yrittää päästä niskan päälle.

    Äänestä

  • Nyt ahkerat nettietsivät Minfossa ovat nostaneet Lantman nimisen suuren luokan huumerikollisen keskiöön. Ulkomailla enimmäkseen vaikuttanut, Suomessakin joskus piipahtanut. Yhteys Aarnioon on syyttäjän oletus. Lantman on jo kuollut vai onko tämä minun oletus väärä?

    Äänestä

  • Tavalliset, normaaleihin viranomaiskontakteihin tottuneet tavissuomalaiset hyvin huonisti tiedostavat että nettihakkerit liikkuvat kansalausten ja viranomaisten välisessä kommunikoinnissa siepaten tietoja ja jos rikollinen luonne sattuu hakkerilla olemaan niin monenmoista jäynää pystyy taitava hakkeri lähimmäisilleen järjestämään jos sellainen hakkerin mielestä on hauskaa.
    Vanhassa vara parempi. Hoida elintärkeät kela-asiasi kirjeitse, sinne ei pääse hakkerit vääristelemään numeroita tai sieppaamaan tietoja.

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Tavalliset, normaaleihin viranomaiskontakteihin tottuneet tavissuomalaiset hyvin huonisti tiedostavat että nettihakkerit liikkuvat kansalausten ja viranomaisten välisessä kommunikoinnissa siepaten tietoja ja jos rikollinen luonne sattuu hakkerilla olemaan niin monenmoista jäynää pystyy taitava hakkeri lähimmäisilleen järjestämään jos sellainen hakkerin mielestä on hauskaa.
    Vanhassa vara parempi. Hoida elintärkeät kela-asiasi kirjeitse, sinne ei pääse hakkerit vääristelemään numeroita tai sieppaamaan tietoja.

    ... hyvä yritys, mutta ohi laukaistu. .. vanhassa vara parempi ei ole kelan armopaloja mouruamassa - kuten eräät.. vanhassa vara parempi ei ole kirjoissa eikä kansissa kelamaassa..

    Äänestä

  • valokuituoptinenstasi kirjoitti:

    ... hyvä yritys, mutta ohi laukaistu. .. vanhassa vara parempi ei ole kelan armopaloja mouruamassa - kuten eräät.. vanhassa vara parempi ei ole kirjoissa eikä kansissa kelamaassa..

    Mukava loru.
    Jatketaan tästä vaikka valokuitu onkin minulle ihan ufologiaa.

    Äänestä

  • 12345654321 kirjoitti:

    Mukava loru.
    Jatketaan tästä vaikka valokuitu onkin minulle ihan ufologiaa.

    Loru? Haluatko tuntea hengityksen ihollasi? Yöllä, kun nukut. Kerrostalossasi. Tulen parvekkeesi kautta, jos niin tahdot.

    Äänestä

  • optinenstasi kirjoitti:

    Loru? Haluatko tuntea hengityksen ihollasi? Yöllä, kun nukut. Kerrostalossasi. Tulen parvekkeesi kautta, jos niin tahdot.

    Trolli? Nuku jo!

    Äänestä

  • optinenstasi kirjoitti:

    Loru? Haluatko tuntea hengityksen ihollasi? Yöllä, kun nukut. Kerrostalossasi. Tulen parvekkeesi kautta, jos niin tahdot.

    Optinenstasin on syytä huomata että gang-stalking-keinot pelottelussa lähestyvät lähes ghost hunting -menetelmiä.
    Puolustatko kieroilua?

    Äänestä

  • optinenstasi kirjoitti:

    Loru? Haluatko tuntea hengityksen ihollasi? Yöllä, kun nukut. Kerrostalossasi. Tulen parvekkeesi kautta, jos niin tahdot.

    Nimimerkki optinenstasi 23. helmikuuta ahdisteli numeroidenkieputtelijaa vainon tunnusmerkit tunnistettavalla tavalla.

    Äänestä

  • Mantelitumake.rön kirjoitti:

    Nimimerkki optinenstasi 23. helmikuuta ahdisteli numeroidenkieputtelijaa vainon tunnusmerkit tunnistettavalla tavalla.

    Herää kysymys että miksi. Miksi optinenstasi haluaa pelotella?

    Äänestä

Saatiinkin uusi kokonaisuuksien hallitsija minfoon.
Siellä kaveri ihan huolissaan kirjoittaa sellaisesta ongelmasta että asiat ei pysy otsikkojen alla. Kun Keisarikirjassa ei ole kirjoitettu mitään Jumbo parkkipaikan treffeistä ja nyt joku sekopää kirjoittaa sivukaupalla sellaisesta tapahtumasta josta on vain kerrottu joulukuun 2016 tuomiossa.
Meneekö korttipakkakin sekaisin, nyyh nyyh...

Äänestä
  • Universal exports on nimimerkiltään tämä riitelijä.

    Äänestä

Olemme nyt Minfo välityksellä saaneet tarkan selostuksen eräästä päivästä vuonna 2011 Jumbon parkkipaikalla. Syyttäjän näkemys on tullut selväksi.
Tuomarit ovat jossitelleet eli jos syyttäjää on uskominen niin...jne.
Nyt puuttaa enää Aarnion tarkka kuvaus samasta päivästä kuin myös niiden henkilöiden kuvaus joilla syyttäjän mukaan oli jokin rooli tapahtumassa.
Sitten kun nekin selitykset saadaan samaan tarinaan niin tavislukijat pystyvät päättelemään, kuka on mitäkin tehnyt kyseisenä päivänä.

Taputtelijat eli applodeeraajat voisivatkin vaieta, he ovat melskanneet netissä liian kauan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kivapoliisi kirjoitti:

Poliisi ja syyttäjät käyttävät resursseja kaikkiin turhanpäiväisiin, ja samaan aikaan poliisihallitus antaa käskyn, että United Brotherhoodin pitää antaa rauhassa rikostella, eikä siihen saa puuttua!!! Mitä Vitttua??!! Vain siksi että oma poika on jäänyt kiinni hassiksen laajamittaisesta myynnistä kiinni. Ettei vaan julkisuuskuva kärsi. Ja meidän verorahoilla. Kyllä nyt haisee, en vaan tiedä mikä....
Joka tapauksessa ylempää johdettua toimintaa, siten myös ihan normaalia toimintaa poliisilta.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801082200652919_u0.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu