15-vuotiaana kasvattajan peruskurssille

Hei tulisin kyselemään apua liittyen kasvattajan peruskurssiin. :) Olen siis muutaman viikon päästä menossa kasvattajan peruskurssille ja toinen vanhemmistani lähtee mukaan. Mikäli hän läpäisee kurssin, aiomme anoa kennelnimeä. Olen siis 15 ja yhdeksännellä luokalla. Kurssimateriaalin olen lukenut nyt kerran läpi ja huomasin ymmärtäväni perusasiat ja suuremmat kokonaisuudet. Lopputentti kuitenkin huolestuttaa... Olisiko kenelläkään tietoa millainen se yleensä on? (tietenkin eri kennelpiirien kokeet saattavat erota toisistaan) Ovatko tehtävät monivalintakysymyksiä, esseitä tai jonkinlaisia muita tehtäviä? Pärjääkö pelkällä maalaisjärjellä vai pitääkö opiskella ahkerasti myös ennen kurssia? Kuinka paljon kysymyksiä on ja käsittelevätkö ne suuria kokonaisuuksia vai saattavatko ne olla pieniä ja vähäpätöisiäkin asioita joita on poimittu tekstin seasta. Mitkä olisivat tärkeinpiä asioita ymmärtää ja osata ja voiko minun ikäisellä olla mahdollista saada täysiä pisteitä näillä nuoren aivoilla ja ymmärrysmäärällä? Onko kurssilla yleensäkkään ikäisiäni lapsia koskaan? :’D

Koirien kanssa olen harrastanut aktiivisesti nyt noin kolme vuotta ja sitä ennenkin meillä on ollut aina koiria. Ja jos jotain kiinnostaa miksi olen kurssille menossa, niin kyse on silkasta mielenkiinnosta ja haluan laajentaa käsitystäni kasvattamisesta, koiran omistamisesta, hoidosta yms... Jatkossa saatamme myös tehdä pennut koirallemme jos pevisa asioissa ei ole mitään huomauttamisen varaa, kurssista on siltäkin osin sii hyötyä minulle ja voin olla mukana pentuja hoitamassa mikäli niitä joskus tulee. :)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KasvattajanPeruskurssi kirjoitti:

Hei tulisin kyselemään apua liittyen kasvattajan peruskurssiin. :) Olen siis muutaman viikon päästä menossa kasvattajan peruskurssille ja toinen vanhemmistani lähtee mukaan. Mikäli hän läpäisee kurssin, aiomme anoa kennelnimeä. Olen siis 15 ja yhdeksännellä luokalla. Kurssimateriaalin olen lukenut nyt kerran läpi ja huomasin ymmärtäväni perusasiat ja suuremmat kokonaisuudet. Lopputentti kuitenkin huolestuttaa... Olisiko kenelläkään tietoa millainen se yleensä on? (tietenkin eri kennelpiirien kokeet saattavat erota toisistaan) Ovatko tehtävät monivalintakysymyksiä, esseitä tai jonkinlaisia muita tehtäviä? Pärjääkö pelkällä maalaisjärjellä vai pitääkö opiskella ahkerasti myös ennen kurssia? Kuinka paljon kysymyksiä on ja käsittelevätkö ne suuria kokonaisuuksia vai saattavatko ne olla pieniä ja vähäpätöisiäkin asioita joita on poimittu tekstin seasta. Mitkä olisivat tärkeinpiä asioita ymmärtää ja osata ja voiko minun ikäisellä olla mahdollista saada täysiä pisteitä näillä nuoren aivoilla ja ymmärrysmäärällä? Onko kurssilla yleensäkkään ikäisiäni lapsia koskaan? :’D

Koirien kanssa olen harrastanut aktiivisesti nyt noin kolme vuotta ja sitä ennenkin meillä on ollut aina koiria. Ja jos jotain kiinnostaa miksi olen kurssille menossa, niin kyse on silkasta mielenkiinnosta ja haluan laajentaa käsitystäni kasvattamisesta, koiran omistamisesta, hoidosta yms... Jatkossa saatamme myös tehdä pennut koirallemme jos pevisa asioissa ei ole mitään huomauttamisen varaa, kurssista on siltäkin osin sii hyötyä minulle ja voin olla mukana pentuja hoitamassa mikäli niitä joskus tulee. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu