Kumpi on parempi: Kalajoki vai Bulkaria

Olen harkitsemassa vakavasti muuttoa pois Kalajoelta. Muutan todennäköisesti Pukarjaan, koska tavoitteena on saada pudotettua painoa (15 kiloa ja tavoite 86 kg), saada terveys kuriin sekä unohtaa neljännen käskyn kirous.

Haluaisin nyt saada asiallisia mielipiteitä vaihtoehdoista. Käsitykseni mukaan olut ja leipä ovat Bulgeeriassa huomattavasti halvempia ja ketään ei haittaa, vaikka pyörisi kaupungilla vihreä tuulitakki päällä. Mielipiteitä asiasta???
1883654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 188

Vanhimmat

Eihän terveyttä tarvitse kuriin panna, vaan sairaudet. Eikä ihminen elä ainoastaan leivästä. Olut kyllä on aina tarpeellinen juoma, mutta saattaa vaikuttaa haitallisesti painonpudotukseen. Käskyistä en tiedä mitään,koska olen ateisti.

Äänestä

Sinänsä huvittavaa, että väitetystä viranomaisten rikollisuudesta paasaava henkilö ilmeisesti pitää Bulgariaa Suomea parempana maana. Todellisuudessa Bulgaria on korruptiossa kuin toisesta maailmasta Suomen asiallisiin käytäntöihin verrattuna.

Äänestä

Ei ollut Etappikirpparilla sitä näyttelyä, vaikka Kokkolasta asti asiakseni ajelin sitä katsomaan. Mitä on tapahtunut?

Äänestä

Et kyllä uskalla Sofiaan mennä, tietääkseni pisin matkasi tähän mennessä Kokkolan citymarket! Ja sielläki meinasit eksyä!

Äänestä

Paikkakunnanvaihto auttoi jo vuorokaudessa; verenpaine jo liki kunnossa ja paino pudonnut kilon, tavoite 86 kg saavutettavissa jo kuun loppuun mennessä. Siellä tarttee kävellä vain 6 kilsaa kun Kalajoella joutui kävelemään jopa 8 kilsaa, koska suku möi pappan auton luvatta.

Äänestä
  • Pulkaariassa keskipalkka alle 400€/kk. Suomessa keskipalkka yli 3000€/kk. Talousnero Aho ihmettelee hintaeroja Suomen ja Pulkaarian välillä.
    Persujen ehdokas Huhtasaari lainailee uusnatsien ja Erkki Ahon tekstejä. Uskottavia molemmat.

    Äänestä

  • Pulkaarianpotunnostaja kirjoitti:

    Pulkaariassa keskipalkka alle 400€/kk. Suomessa keskipalkka yli 3000€/kk. Talousnero Aho ihmettelee hintaeroja Suomen ja Pulkaarian välillä.
    Persujen ehdokas Huhtasaari lainailee uusnatsien ja Erkki Ahon tekstejä. Uskottavia molemmat.

    Pappahan kertoo olleensa perustamassa yli 100 yritystä, lieköhän yhtään pystyssä nyt kun konsulttitoimistokin ehtii hoitamaan vain omia asioitaan. Niinkuin tähänkin asti, todellista apua ei kaverilta liene saanut yksikään, valitukset ym. ovat menneet persieelleen.

    Äänestä

  • Pulkaarianpotunnostaja kirjoitti:

    Pulkaariassa keskipalkka alle 400€/kk. Suomessa keskipalkka yli 3000€/kk. Talousnero Aho ihmettelee hintaeroja Suomen ja Pulkaarian välillä.
    Persujen ehdokas Huhtasaari lainailee uusnatsien ja Erkki Ahon tekstejä. Uskottavia molemmat.

    Taijat olla olla kokoomuslainen rässihousu, ko 3000 tonnin "keskipalkka nostelet"? Aktiivinen toistelija?

    Äänestä

Niin vaan se setä tuulitakissaan (joka on muuten suomalaisten suosikkiasuste yhä) on oikeassa. Näin toteaa rehellinen poliitikko Laura Huhtasaari:

"Kymmenillä tuhansilla yrittäjillä ja sadoilla tuhansilla velallisilla sekä heidän jälkeläisillään on oikeus saada korvaukset kärsimistään vääryyksistä. Luottamuksen palauttaminen presidentti-instituutioon oikeudenmukaisuuden vartijana on välttämätöntä."

"Yhdeksänkymmentäluvun pankkikriisi ja lama on ollut sotiemme jälkeen järkyttävin tapahtuma, joka horjutti kansalaisen luottamusta yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen."

https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005512954.html

Äänestä
  • No, missä laissa, asetuksessa ja pykälässä se oikeus on määritelty? Vai, onko Kalajoen kirjastossa taas vanha lakikirja?

    Äänestä

  • Kaikki maat joissa ei ole tuulimyllyjä,Kalajokea mukavampia! Suosittelen!

    Äänestä

  • EXKALJOK kirjoitti:

    Kaikki maat joissa ei ole tuulimyllyjä,Kalajokea mukavampia! Suosittelen!

    Pulkariassa ei ole tuulimyllyjä, ei tosin kaikipaikoin sähköjäkään. Ulosmitatulla eläkkeelläkin elelee siellä leveämmin kuin Suomessa. Näyttelykin varmasti kiinnostaa paikallisia kovasti. Ja pöllö odottaa...

    Äänestä

  • PöllöKusti kirjoitti:

    Pulkariassa ei ole tuulimyllyjä, ei tosin kaikipaikoin sähköjäkään. Ulosmitatulla eläkkeelläkin elelee siellä leveämmin kuin Suomessa. Näyttelykin varmasti kiinnostaa paikallisia kovasti. Ja pöllö odottaa...

    Joko maksoit verovelkasi, kopsakka neiti?

    Äänestä

Kunhan ekisetä selviää ulosotostaan, harkitsen asiaa.

Äänestä

Nyt pappa pystyy jo valittamatta käveleen 12 km, kalajoella teki jo vaikeaaa ja aiheutti vinkumista 8 km. Paineetkin jo kohallaan. Paikkakunnan vaihto helpotti sukulaisten antamaan sokkihoitoa.

Äänestä

Kalajoella sentään ovi käy ja sosiaalihuolto soppaa tuo...kuten tähänkin asti.

Äänestä

Kuukausi pari sitten" En voi enää koskaan tavata vaimoani, lapsiani enkä lastenlapsiani, 4. käskyn kirous." Naamakirja: ekisetä päivittäää pikkulastenlapsensa sylissään. Vaimo, vaikka on ottamassa avioeron, käy syöttämässä ekiä mammaleonessa. Kyllä saa vävy pitkän nokan kun appiukkoa tempaisee valtiolta yli 153 miljoonan korvaukset, siinä ei paljon paina 7,2, miljuunan löttövoitto.

Äänestä
  • Pitäisikö sinun huolehtia kopsakkana neitinä ihan vaikkapa niistä rästiveroistasi... Ja onhan sinulla muutakin vastattavaa.

    Valtio ON velkaa Erkki Aholle ja muille 90-luvun pankkikriisin yhteydessä ryöstetyille. PR-Teollisuus oli selkeästi täysin elinkelpoinen yritys, mutta se ajettiin alas, kuten lukuisat muutkin samanlaiset yritykset, jotka toimivat alalla, josta oli määräkin poistaa yrityksiä.

    Äänestä

  • eikunkopsakka kirjoitti:

    Pitäisikö sinun huolehtia kopsakkana neitinä ihan vaikkapa niistä rästiveroistasi... Ja onhan sinulla muutakin vastattavaa.

    Valtio ON velkaa Erkki Aholle ja muille 90-luvun pankkikriisin yhteydessä ryöstetyille. PR-Teollisuus oli selkeästi täysin elinkelpoinen yritys, mutta se ajettiin alas, kuten lukuisat muutkin samanlaiset yritykset, jotka toimivat alalla, josta oli määräkin poistaa yrityksiä.

    Oletko koskaan kuullut sellaista sanontaa että "velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa"? Kyllähän lainaa on joskus helpostikin saanut, mutta talouden suhdanteista huolimatta se pitää pystyä maksamaan takaisin. Jos ei pysty, niin sitten velkoja voi hakea velallisen konkurssiin ja pesänhoitaja realisoi omaisuuden. Näin se menee, vaikka yrittäjä ei sitä haluaisikaan hyväksyä ja vaikka vituttaisi vielä vuosikymmenien jälkeenkin.

    Äänestä

  • eikunkopsakka kirjoitti:

    Pitäisikö sinun huolehtia kopsakkana neitinä ihan vaikkapa niistä rästiveroistasi... Ja onhan sinulla muutakin vastattavaa.

    Valtio ON velkaa Erkki Aholle ja muille 90-luvun pankkikriisin yhteydessä ryöstetyille. PR-Teollisuus oli selkeästi täysin elinkelpoinen yritys, mutta se ajettiin alas, kuten lukuisat muutkin samanlaiset yritykset, jotka toimivat alalla, josta oli määräkin poistaa yrityksiä.

    Sitä kutsutaan vapaaksi kilpailuksi.

    Äänestä

  • 3454 kirjoitti:

    Oletko koskaan kuullut sellaista sanontaa että "velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa"? Kyllähän lainaa on joskus helpostikin saanut, mutta talouden suhdanteista huolimatta se pitää pystyä maksamaan takaisin. Jos ei pysty, niin sitten velkoja voi hakea velallisen konkurssiin ja pesänhoitaja realisoi omaisuuden. Näin se menee, vaikka yrittäjä ei sitä haluaisikaan hyväksyä ja vaikka vituttaisi vielä vuosikymmenien jälkeenkin.

    Sattumalta vain PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin väärillä tiedoilla. Väitettyä velkaa ei ollut. Siitä oli maksettu jo suuri osa ja sitten kaupat oli myös vielä purettu. Kun kaupat oli purettu, oli velkoja todellisuudessa velallinen, koska oli jo saanut maksuja. Yksinkertaista, mutta ei vain tunnu menevän joidenkin jakeluun.

    Verovelka on maksettava, olipa kuinka kopsakka tai näpsäkkä tahansa. Tämä huomio siis ei liity Erkki Ahoon tai PR-Teollisuus Oy:n.


    Sitä minä ihmettelen eniten, että kun Paavo M. Petäjä on tunnustanut KRP:lle toimineensa ilman valtuuksia, ei sekään mene joillakin ymmärrykseen.

    Äänestä

  • 3454 kirjoitti:

    Oletko koskaan kuullut sellaista sanontaa että "velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa"? Kyllähän lainaa on joskus helpostikin saanut, mutta talouden suhdanteista huolimatta se pitää pystyä maksamaan takaisin. Jos ei pysty, niin sitten velkoja voi hakea velallisen konkurssiin ja pesänhoitaja realisoi omaisuuden. Näin se menee, vaikka yrittäjä ei sitä haluaisikaan hyväksyä ja vaikka vituttaisi vielä vuosikymmenien jälkeenkin.

    Näin näyttää Google:

    13.05.2016 - Velkomustuomio Lakiasiaintoimisto Krook Ky Kokkola Velkoja: Verohallinto, Länsi-Suomen Perintäyksikkö.

    Jos ei pysty maksamaan, niin sitten velkoja voi hakea velallisen konkurssiin ja pesänhoitaja realisoi omaisuuden.

    Äänestä

  • ymmärryshoijärkiäläjätä kirjoitti:

    Sattumalta vain PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin väärillä tiedoilla. Väitettyä velkaa ei ollut. Siitä oli maksettu jo suuri osa ja sitten kaupat oli myös vielä purettu. Kun kaupat oli purettu, oli velkoja todellisuudessa velallinen, koska oli jo saanut maksuja. Yksinkertaista, mutta ei vain tunnu menevän joidenkin jakeluun.

    Verovelka on maksettava, olipa kuinka kopsakka tai näpsäkkä tahansa. Tämä huomio siis ei liity Erkki Ahoon tai PR-Teollisuus Oy:n.


    Sitä minä ihmettelen eniten, että kun Paavo M. Petäjä on tunnustanut KRP:lle toimineensa ilman valtuuksia, ei sekään mene joillakin ymmärrykseen.

    Ahaa, velat olivatkin saatavia. Jopas nyt jotakin.

    Äänestä

  • Prokuraattori kirjoitti:

    Ahaa, velat olivatkin saatavia. Jopas nyt jotakin.

    Varmasti tuon mittaluokan kauppasopimuksessa on sovittu myös sopimusrikkomusten rahallisista ja muista seurauksista. Velkaan liittyy myös korko, eikä korosta syntyneistä kustannuksista pääse eroon, vaikka kauppa purettaisiinkin. Yksi tarinan opetuksista on, että pitää lukea mitä on allekirjoittamassa ja myös ymmärtää sen merkitys.

    Äänestä

Tuuthan sie takasin, ptruu takasin?

Äänestä
  • Krjoitin, että älä tuu. Mitä sääntöjen vastaista siinä oli?

    Äänestä

Suomessa on tasan 1100 keskipalkka. Ja nyt kun aktiivimalli eli orjamalli on laillista niin keskipalkka on 20/päivä. Suomi hyvinvointivaltio!

Äänestä
  • Ei voi välttyä vaikutelmalta että todistusaineistosi ovat kiistattomat.

    Äänestä

Kertokaa minulle kun olen utelias. Miten liittyy toisiinsa nuo edellä olevat. Erkki Aho, ja lakiasiaintoimisto Krook Ky.

Äänestä

Molemmat ovat ulosotossa, neitillä ei ole tosin rikostuomioista johtuvia velkoja. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että pappa ei pidä 80 prosentista syyttäjistä. Mistähän johtunee? On siinä valtiolla maksamista pappalle, 153 miljoonaa ja korko juoksee koko ajan jopa korolle. Kantsisi maksaa äkkiä ennenkuinIhmisoikeus antaa tuomionsa.

Äänestä
  • "13.05.2016 - Velkomustuomio Lakiasiaintoimisto Krook Ky Kokkola Velkoja: Verohallinto, Länsi-Suomen Perintäyksikkö."

    Jos ei pysty maksamaan, niin sitten velkoja voi hakea velallisen konkurssiin ja pesänhoitaja realisoi omaisuuden.

    Joku sanoi, että Krookilla on mökki särkillä. Menettääkö hän sen samoin kuin Aho menetti omansa? Ahon kohdalla ulosmittaus ei ole oikeutettua, neidin kohdalla selvästi on. Yhteiskunnalliset velvollisuudet laiminlyöty.

    Äänestä

  • Ei voi välttyä vaikutelmalta, että sinulla hurttaa. Todistusaineisto on kiistaton.

    Äänestä

Joo, tunnustan että hurttaa,

Äänestä

Ei sillä mitään mökkiä ole. Eikä muutakaan omaisuutta.

Äänestä
  • Joku ainakin väittää kovasti, että Suvi Krookilla on lakitoimisto Kalajoella ja mökki särkillä. Johan noilla palkkioilla yhden särkkämökin ostaa. Herrastuomarin mukaan on voittoisa lakinainen.

    Äänestä

  • Erkki haluaa nostaa ryhmäkanteen Suomen valtiota vastaan, Ekiä on lähestynyt ilmeisesti Puklaarialainen lakitoimisto koska Suomessa ei voi nostaa ryhmäkannetta muissa kuin kuluttajansuoja-asioissa. Kanteen pystyy nostamaan ainoastaan kulutta-asiamies. Ekin lakitietoudelle on käyttöä ainoastaan Laura Huhtasaarella, muita saattaa hieman huvittaa.

    Äänestä

  • Puklaarianryhmäkanne kirjoitti:

    Erkki haluaa nostaa ryhmäkanteen Suomen valtiota vastaan, Ekiä on lähestynyt ilmeisesti Puklaarialainen lakitoimisto koska Suomessa ei voi nostaa ryhmäkannetta muissa kuin kuluttajansuoja-asioissa. Kanteen pystyy nostamaan ainoastaan kulutta-asiamies. Ekin lakitietoudelle on käyttöä ainoastaan Laura Huhtasaarella, muita saattaa hieman huvittaa.

    Sinun lakitietoudellesi ei ole käyttöä kenelläkään, jos ei lasketa mukaan "herrastuomaria" ja mielikuvituspoliisipäällikkösi asiakkaita.

    Äänestä

  • Puklaarianryhmäkanne kirjoitti:

    Erkki haluaa nostaa ryhmäkanteen Suomen valtiota vastaan, Ekiä on lähestynyt ilmeisesti Puklaarialainen lakitoimisto koska Suomessa ei voi nostaa ryhmäkannetta muissa kuin kuluttajansuoja-asioissa. Kanteen pystyy nostamaan ainoastaan kulutta-asiamies. Ekin lakitietoudelle on käyttöä ainoastaan Laura Huhtasaarella, muita saattaa hieman huvittaa.

    Tässä ja nyt pitää ilmoittaa jos hakee korvauksia Suomen valtiolta. Huomenna on myöhäistä.

    Äänestä

Saateri, minä myöhästyin! VOI VEE, siinä meni minunkin 153 miljoonaa, ja korkoa korolle! Olisi se vävyäni wituttanut.

Äänestä

Kyllä Pulkaaria on paljon parrein.

Äänestä
  • Voiko Eki yhtyä monteonostajan kanssa ja sitten kannella kuluttaja-asiamiehen johdolla ryhmässä vaikka halkoja?

    Äänestä

Paappa kun lokissaan laskee kahteen, tulos onkin neljä. Ei oo ihme, että pyynti onkin 153 miljoonaa. Euroa.

Äänestä

Terve Juha! Suvun edustaja tönön takana.Ja Kunnanjohtaja, armeijakaveri Tölli, joka ei ole vielä päässyt töllinsä taakse. Syyttäjät viedään kuulema navetan taakse.

Äänestä

Missähän mahtaa nykyään vaikutttaa Hän? 80 rosenttia syyttäjistä pitäis ainakin Hänen mielestään erottaa. Mutta se näyttely?

Äänestä

Helppo vastata ainakin Erkin kohdalta: Bulgaria on parempi, koska Suomi on tehnyt vakavan rikoksen viemällä kymmenientuhansien yrittäjien omaisuuden täyttääkseen EY:n asettamat ehdot. Kalajoki on osa Suomea, joten miksi asua siellä, varsinkaan kun edes kalajokinen lupalakimies ei osannut tehdä asiassa mitään, vaan ainoastaan solvaa entistä asiakastaan.

En sitten tiedä, olisiko Bulgaria noin niinkuin esim. tälle lupalakimiehelle itselleen hyvä paikka, kun siellä saattaa helposti olla pian päätä lyhempi, kun alkaa väärille ihmisille aukomaan. Varmaan parasta pysyä Kalajoella ja netissä puskanikkinä.

Äänestä
  • Pistämpä nimeni 10 miljoonan markan velkapapereihin. Maksan eräpäivään mennessä yhden (1) miljoonan ja rupean sitten syyttämään Suomea valtiopetoksesta kun en itse maksa velkojani sovitusti. Olen varsinainen liikenero ja rehellisyyden perikuva. Vain monteokuski pystyy samanlaiseen muitten syyttelyyn.

    Äänestä

  • eimaksellavelkoja kirjoitti:

    Pistämpä nimeni 10 miljoonan markan velkapapereihin. Maksan eräpäivään mennessä yhden (1) miljoonan ja rupean sitten syyttämään Suomea valtiopetoksesta kun en itse maksa velkojani sovitusti. Olen varsinainen liikenero ja rehellisyyden perikuva. Vain monteokuski pystyy samanlaiseen muitten syyttelyyn.

    Entäs tämä:

    "13.05.2016 - Velkomustuomio Lakiasiaintoimisto Krook Ky Kokkola Velkoja: Verohallinto, Länsi-Suomen Perintäyksikkö."

    Oliko vastustettu?

    Äänestä

  • Aho kumppaneineen sai konkurssipesäänsä lisäaikaa velkojen maksuun, "rahaa oli tulossa säkkikaupalla" ulkomaita myöten. Kauppaa tehdessä Aho kumppaneineen lupasi maksaa velkansa vuodessa pois. Ei siinä mitään vakuusarvoista tarvitse vinkua. PR-Teollisuus olisi pystynyt osoittamaan "väliaikaisen maksukyvyttömyytensä" oikeaksi helposti, maksut vaan eräpäivinä sovitusti velkojan tilille. Kaikki muu on sekopäistä ulinaa. Aho kumppaneineen teki maailman hölmöimmät kaupat, rahattomina, perseaukisina otettiin velkaa, itse laskettiin tilauskanta aivan väärin. Tilauskanta ei sitonut myöskään vanhoja tilaajia millään tavalla, kaupat oli tehty eri firman kanssa ei Ahon puljun kanssa. Tilauskanta oli myös myyty alihintaan, huonolla katteella. Aho kumppaneineen teki oikein loistavat kaupat, vastoin kaikkia asiantuntijaneuvoja.

    Äänestä

  • Valtiopetosryhmäkanne kirjoitti:

    Aho kumppaneineen sai konkurssipesäänsä lisäaikaa velkojen maksuun, "rahaa oli tulossa säkkikaupalla" ulkomaita myöten. Kauppaa tehdessä Aho kumppaneineen lupasi maksaa velkansa vuodessa pois. Ei siinä mitään vakuusarvoista tarvitse vinkua. PR-Teollisuus olisi pystynyt osoittamaan "väliaikaisen maksukyvyttömyytensä" oikeaksi helposti, maksut vaan eräpäivinä sovitusti velkojan tilille. Kaikki muu on sekopäistä ulinaa. Aho kumppaneineen teki maailman hölmöimmät kaupat, rahattomina, perseaukisina otettiin velkaa, itse laskettiin tilauskanta aivan väärin. Tilauskanta ei sitonut myöskään vanhoja tilaajia millään tavalla, kaupat oli tehty eri firman kanssa ei Ahon puljun kanssa. Tilauskanta oli myös myyty alihintaan, huonolla katteella. Aho kumppaneineen teki oikein loistavat kaupat, vastoin kaikkia asiantuntijaneuvoja.

    Höpö höpö. kaupat oli purettu, eikä mitään velkaa tai sitoumuksia enää ollut. Velkoja olikin itse velallinen.

    Äänestä

  • Kuka ne kaupat purki? Oliko Aho purkamassa kaupat ja onko dokumentteja kaupanpurusta ja sen lainvoimasta?

    Äänestä

  • Vaikaupatpurettu kirjoitti:

    Kuka ne kaupat purki? Oliko Aho purkamassa kaupat ja onko dokumentteja kaupanpurusta ja sen lainvoimasta?

    Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on ilmoittanut 19.3.1996 ja 18.4.1996, että sillä on kiistaton oikeus purkaa kaupat ja että omaisuuden haltuunotto aloitetaan 19.4.1996.

    Kauppalain 54§ antaa myyjälle kaupanpurkuoikeuden, jos ostaja ei suorita maksuvelvollisuuksiaan. Myyjän purkuilmoitus on peruuttamaton.

    Äänestä

  • Aho kirjoittaa Ahtisaarelle, Lipposelle, Kalliomäelle, Jaakonsaarelle.."Konkurssianomus on jätetty pesänhoitajien toimesta Ylivieskan käräjäoikeudelle 23.4.1996...olemme anoneet määräajan pidentämistä (konkurssille) 15.5.1996 saakka...Alavieskan Puurakenne Oy;n konkurssipesälle meidän pitää pystyä suorittamaan 4,3 miljoonan markan summa jotta konkurssipesää (Ahon puulaaki) ei haettaisi konkurssiin...Aho jatkaa käsin kirjoitettua aneluaan Ahtisaarelta...ps. tarvitsen jatkoaikaa toukokuun loppuun....siksi olisi tärkeää saada konkurssihakemus pois Ylivieskan käräjäoikeudesta...asia on huomenna käsittelyssä.....meillä on sveitsiläinen omistaja joka hoitaa rahoituksen.." Luuleeko vielä joku tollo että pääsee veloistaan eroon jättämällä laskut maksamatta? Kyllä varmasti myyjä purkaa kaupan jos toinen pettää kaikki sopimukset ja jättää laskut maksamatta.

    Äänestä

  • No jos kuiteskin annetaan tulevan totuuskomission hoitaa hommat: sielä saattaa punottaa melko korkea-arvoisia herroja! Hihihii!

    Äänestä

  • Jaaettämyyjäpurkikin kirjoitti:

    Aho kirjoittaa Ahtisaarelle, Lipposelle, Kalliomäelle, Jaakonsaarelle.."Konkurssianomus on jätetty pesänhoitajien toimesta Ylivieskan käräjäoikeudelle 23.4.1996...olemme anoneet määräajan pidentämistä (konkurssille) 15.5.1996 saakka...Alavieskan Puurakenne Oy;n konkurssipesälle meidän pitää pystyä suorittamaan 4,3 miljoonan markan summa jotta konkurssipesää (Ahon puulaaki) ei haettaisi konkurssiin...Aho jatkaa käsin kirjoitettua aneluaan Ahtisaarelta...ps. tarvitsen jatkoaikaa toukokuun loppuun....siksi olisi tärkeää saada konkurssihakemus pois Ylivieskan käräjäoikeudesta...asia on huomenna käsittelyssä.....meillä on sveitsiläinen omistaja joka hoitaa rahoituksen.." Luuleeko vielä joku tollo että pääsee veloistaan eroon jättämällä laskut maksamatta? Kyllä varmasti myyjä purkaa kaupan jos toinen pettää kaikki sopimukset ja jättää laskut maksamatta.

    Konkurssianomushan oli jätetty jo edellisen vuoden puolella. Joku ei nyt täsmää kirjoituksessasi.

    Asianajajat Antti Latola ja Hannu Maskonen ilmoittavat Ylivieskan käräjäoikeudelle huhtikuussa 1996, että PR-Teollisuus Oy:lle on annettu 19.3.1996 maksukehotus. Todellisuudessa sillä päivämäärällä näytetään kuitenkin annetun kaupanpurkuilmoituksen, ja siinä ilmoitetaan myyjällä olevan kiistaton purkuoikeus ja omaisuuden takaisinoton alkavan seuraavana päivänä.

    Kaupat oli purettu, eikä maksuvastuita tai muita sitoumuksia ollut.

    Äänestä

Tuolla on tullu esiin sana ryhmäkanne. Mutta kun tuota nettiä selaa, niin sielä lukkee mm. "Suomen ryhmäkannelaki tuli voimaan vuonna 2007. Laki antaa mahdollisuuden vain kuluttajien ryhmäkanteeseen elinkeinonharjoittajaa vastaan kuluttaja-asiamiehen toimivallan puitteissa. Kanneoikeus on yksin kuluttaja-asiamiehellä ja ryhmään kuuluminen edellyttää kuluttajalta erillistä ilmoittautumista. Kyseessä on siis opt-in-tyyppinen julkinen ryhmäkanne.[3]" Olenkos minä aivan tyhmä, kun eppäilen, että tuollainen se laki on ja että ei sitä kukkaan viisas Ekikää muuksi muuta. Miten on? Kertokaa viisaat!

Äänestä
  • Pääasia, että kaikilla on mukavaa. Tämä tuottaa joka päivä uutta hupia ankeaan kaamokseen, jes. Mitähän hauskaa huomenna?

    Äänestä

  • Taitaa Erkki Aho tarkoittaa kanteet yhdistävää oikeudenkäyntiä. Siitä puhutaan usein puhekielessä virheellisesti ryhmäkanteena, joka on siis kuitenkin tosiasiallisesti eri asia kuin kumulaatio, eli kanteiden yhdistäminen.

    Äänestä

Määkin haluan mukaan ryhmäkanteeseen, en tiedä ketä vastaan , mutta witut siitä, minä oon aina vastaan jotakuta. On usvast astunut aamu, jo L:n aukeille..

Äänestä

Jos kauppa puretaan, toimintaan liittyvät lainat rahoituslaitoksilta eivät katoa itsestään minnekään. Velkojia on usein muitakin kuin pelkästään velallista konkurssiin hakenut. Monesti taloudellisiin vaikeuksiin joutuneet yrittäjät elävät itsepetoksessa kuvitellen, että jos vain pari asiaa olisi mennyt toisin, niin kriisitilanteesta olisi selvitty, vaikka todellisuudessa uudet rahoitusjärjestelyt olisivat vain lykänneet vääjäämätöntä lopputulosta.

Äänestä
  • Ei selitä asiaa tämä selityksesi. Konkurssihakemuksen mukaan PR-Teollisuus Oy oli nimenomaan velkaa Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle ja tämän "velan" perusteella PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin.

    Äänestä

Yxi ressukka yrittää selitellä........ei muuta kuin púklaariaan.

Äänestä
  • Sinun puolestasi ei selitä enää edes herrastuomari eikä mielikuvituspoliisipäällikkösikään.

    Äänestä

  • dingjadong kirjoitti:

    Sinun puolestasi ei selitä enää edes herrastuomari eikä mielikuvituspoliisipäällikkösikään.

    Ei pidä pappan kiihtyä, vaikka kaikki ei olekaan mennyt ihan putkeen, no sinnepäin kuitenkin.

    Äänestä

Yksityiskohtainen selostus asioista todistusaineistoineen

PR-talojen konkurssivyyhti 1
http://kalajokinen.blogspot.bg/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html


PR-talojen konkurssivyyhti 2
http://kalajokinen.blogspot.bg/2017/06/pr-talojen-konkurssivyyhti_24.html

PR-talojen konkurssivyyhti 3
http://kalajokinen.blogspot.bg/2017/06/pr-teollisuus-oyn-konkurssivyyhti.html

Kysymyksessä on siis törkeä patos kaupanteossa, esteellinen syyttäjä oikeudenkäynneissä, törkeä prosessipetos konkurssiasiassa sekä varatuomari Paavo M. Petäjän väärä lausuma oikeudelle ja entisen asianajajan ja nykyisen varatuomari Asko Keräsen laiminlyönti valituksen tekemisessä ja poliisin laiminlyönti rikosten tutkinnassa.

Erkki Aho

Äänestä

Ei voine välttyä vaikutelmalta, että äskön ei kirjoittanut wanhaerkki. Todistusaineistohan on sinänsä kiistaton, missä se nyt lieneekään

Äänestä
  • Rahattomat ostavat typeryyttään paskaa ylihintaan, jättävät ostoksensa maksamatta, niin kyseessähän on tottakai törkeä petos ja törkeä prosessipetos.

    Äänestä

  • Ei voi välttyä vaikutelmalta, että sen jälkeen kirjoitti kalajokinen lupalakimies, se, joka väittää itseään poliisipäällikön vaimoksi siitä huolimatta, että 'herrastuomarin' mukaan onkin kopsakka neiti. Eli se, josta Erkki Aho kirjoitti blogissaan, että teki virheellisesti valituksen KKO:n.

    Äänestä

Nää et tiedä, mikä on rosessipetos

Äänestä
  • Tiitkö nää? Kerro.

    Äänestä

  • kopsakkanakotaas kirjoitti:

    Tiitkö nää? Kerro.

    Tiitkö? Minä tiedän.

    Äänestä

  • Ei voi välttyä vaikutelmalta että joku luulee voivansa jättää yhtiönsä velat maksamatta alihankkijoille, palkat maksamatta työntekijöille, verot, vakuutukset, eläketurvamaksut vaikka on laittanut nimensä takauksiin. Kaupanpurkamìnen ja konkurssi pyyhkivät "liikemiehen" mukaan kaikki vastuut pois. Ei ihme että Pulkaariassa on kaikki paremmin.

    Äänestä

  • Älä selitä. PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin nimenomaan väitetyn velan Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle perusteella, ei minkään maksamattomien palkkojen yms. vuoksi.

    Turhaan yrität sekoittaa.

    Äänestä

  • Niinhän se haettiin, joku yritti kuitenkin luikerrella eroon myös itsetehdyistä, liiketoimintaan kuuluvista veloista. Olisihan se kivaa pyörittää firmaa velaksi, ostaa tavaraa velaksi, jättää kaikki maksut maksamatta ja sitten syyttää muita veloistaan.

    Äänestä

  • huvittavaliikenero kirjoitti:

    Niinhän se haettiin, joku yritti kuitenkin luikerrella eroon myös itsetehdyistä, liiketoimintaan kuuluvista veloista. Olisihan se kivaa pyörittää firmaa velaksi, ostaa tavaraa velaksi, jättää kaikki maksut maksamatta ja sitten syyttää muita veloistaan.

    Kuka yritti? Uskallatko sanoa?

    Äänestä

  • eiköolerahkeita kirjoitti:

    Kuka yritti? Uskallatko sanoa?

    On todella surkeaa trollausta itse veivata näitä asioita julkisuudessa vuodesta toiseen ja samalla tekopyhästi pyrkiä vaimentamaan omaan toimintaan kohdistuvaa kritiikkiä mahdollisilla oikeustoimilla uhittelemalla. Mukavaahan se varmasti olisi jos yleisön keskuuteen voisi levittää vain omaa yksipuolista itse valittua sanomaa. Julkinen keskustelu ei kuitenkaan toimi siten ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Onko sinusta Erkki Aho siis valehdellut vuosia blogeissaan?

    Äänestä

  • kopsakkahyvinkin kirjoitti:

    Tiitkö? Minä tiedän.

    Niihän sinä tiit. Tiiä et mittään. Ei onnistu ees lakihommat.

    Äänestä

  • kerrosuoraan kirjoitti:

    Onko sinusta Erkki Aho siis valehdellut vuosia blogeissaan?

    Ovatko kaikki muut valehdelleet ja Aho yksin puhunut totta?

    Äänestä

  • JoooHannesPöö kirjoitti:

    Ovatko kaikki muut valehdelleet ja Aho yksin puhunut totta?

    Kykenet siis vain vihjailemaan, mutta et sanomaan, että Erkki Aho on valehdellut.

    Eli sinulla ei oikeasti ole mitään sanottavaa.

    Äänestä

  • kiittiriitti kirjoitti:

    Kykenet siis vain vihjailemaan, mutta et sanomaan, että Erkki Aho on valehdellut.

    Eli sinulla ei oikeasti ole mitään sanottavaa.

    Esitin vaan kysymyksen, mutta mikä onkaan vastaus? Kaikki yhtä ja yksi kaikkia vastaan?

    Äänestä

Miten Suvi Krook ei saanut kunnon valitusta aikaan sinne KKO:n?

Mikä siinä hommassa mätti?

Erkki puhuu totta,

Äänestä
  • Valitusko ei muka ole kunnollinen, jos se ei johda haluttuun lopputulokseen? Outoa logiikkaa. Voisiko mitenkään olla mahdollista, että päämies on yksinkertaisesti itse väärässä asiassaan?

    Jos oikeudenkäyntiavustajat ovat jonkin virheen tehneet, niin se virhe on ollut hankalan asiakkaan ottaminen. Seurauksena on ollut jatkuva mustamaalaus Internetissä. No nythän näyttää siltä, että avustajia joutuu jo haalimaan toiselta puolelta Eurooppaa.

    Äänestä

  • Krookista huono kokemus täälläkin.

    Äänestä

  • Kuulepas, tyhjästä on paha nyhjästä...

    Äänestä

Näin Erkki Aho kertoo:

"Toinen korkeimman oikeuden kielteinen päätös johtuu siitä, että asianajaja Suvi Krook teki mielestäni tietoisesti väärin tuomionpurkuhakemuksen ja senkin minulta salaa niin että minulla ei ollut mahdollisuus tarkistaa sitä. Siitä tietenkin tuli kielteinen korkeimman oikeuden päätös."

http://erkinploki.blogspot.fi/2017/05/pe-19052017.html

Miksi lakinainen toimii noin?

Äänestä
  • Ahon mielestä Krook teki sitä ja tätä....siinäpä ne tärkeimmät argumentit...poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, valtio tekee petoksia, Pùlkaariassa kaikki paremmin...Ahon mielestä....

    Äänestä

  • Ahonmielipiteetööööö kirjoitti:

    Ahon mielestä Krook teki sitä ja tätä....siinäpä ne tärkeimmät argumentit...poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, valtio tekee petoksia, Pùlkaariassa kaikki paremmin...Ahon mielestä....

    Tarkoititko tällä sitä, että Erkki Aho on toiminut kuvatulla tavalla:

    "Niinhän se haettiin, joku yritti kuitenkin luikerrella eroon myös itsetehdyistä, liiketoimintaan kuuluvista veloista. Olisihan se kivaa pyörittää firmaa velaksi, ostaa tavaraa velaksi, jättää kaikki maksut maksamatta ja sitten syyttää muita veloistaan."

    Pelkäätkö seisoa sanojesi takana?

    Äänestä

  • kakistaulos kirjoitti:

    Tarkoititko tällä sitä, että Erkki Aho on toiminut kuvatulla tavalla:

    "Niinhän se haettiin, joku yritti kuitenkin luikerrella eroon myös itsetehdyistä, liiketoimintaan kuuluvista veloista. Olisihan se kivaa pyörittää firmaa velaksi, ostaa tavaraa velaksi, jättää kaikki maksut maksamatta ja sitten syyttää muita veloistaan."

    Pelkäätkö seisoa sanojesi takana?

    Eipä paljo pelota. Oli pappalla miekka tai ei.

    Äänestä

Erkki sanoo taas blogissaan että aiotaan nostaa ryhmäkanne. Se ei ole mahdollista Suomessa.

Äänestä

Erkki Aho on kirjoittanut todellisista asioista. Herjaajallaan on herneitä nenässään Ahon blogikirjoituksista ja itseään täällä Ahoa Herjaamalla puhdistelee.

Äänestä

PR-Teollisuus Oy meni niiden kymmenientuhansien muiden tarkoituksella alasajettujen yritysten mukana. Erkki kirjoittaa totta. Konkurssiin ajaminen ei ollut tarpeellista eikä oikein.

Äänestä
  • Innokkaat liikemiehet perustavat OY:n ja päättävät ostaa konkurssipesältä talotehtaan. Netistä voidaan lukea kuinka rahakkaat perustajajäsenet eivät saa pankistaan lainaa edes osakepääoman maksamiseen. Taitaa siinä joku tuomiokin tulla panttausten myymisestä. Joku konsulentti voisi arvioida sellaisen yrityksen menestymismahdollisuuksia melko heikoiksi jonka osakkailla on vaikeuksia maksaa edes osakepääomaa. Velkaa oltiin kuitenkin ruinaamassa joka suunnasta.

    Äänestä

  • Eikös se ollutkin niin, ettei Alavieskan kunta täyttänyt lupaustaan ja maksut viivästyivät siksi?

    Harvalla on takataskussaan kahisevaa niin paljon, että pystyy käynnistämään yritystoiminnan ilman ulkopuolista rahoitusta. Siksi käydään neuvottelut ja kun niissä joku lupaa jotakin, sen perusteella ryhdytään toimiin. Mutta entäs kun tämä toinen pettääkin lupauksensa.

    Äänestä

Jaaha. Tilannearviota, kartoitusta, ryhmäkannetta ja Suomen parhaat juristit ja kuuluisin asianajotoimisto. No, uskokoon ken tahtoo. Onhan ne Kalajoki-näyttelyn taiteilijatkin Suomen kiistatta parhaita. Vaikutelmalta ei voi välttyä.

Äänestä
  • En voi välttyä vaikutelmalta, että olet suhteellisen järkevä ja veeväinen. No, jopa ihminen. Meipii.

    Äänestä

  • Mikä sun vaikutelmas on?

    Äänestä

  • kiistattaparas kirjoitti:

    Mikä sun vaikutelmas on?

    Minäkin taidan muuttaa Bulgariaan. Halpaa kaljaa. Siellä. Kuulemma ja aurinkoenergiaa. Siellä voisin käydä jopa ulosmitatulla eläkkeellänikin kolmena piävänä perätysten kuntosalilla.

    Äänestä

Taidan liittyä joukkoon.

Äänestä
  • Kannattaa liittyä, jos olet joutunut samanlaisten oikeudenloukkausten kohteeksi kuin Erkki Aho.

    Äänestä

  • Kannattaako lähteä ostamaan velaksi yritystä jos ei itse saa omasta pankistaan edes 100 000 markkaa (n. 20 000 euroa) lainaa osakepääoman maksamiseen ilman ulkopuolisia takaajia ja panttauksia? Eikö silloin lähtötilannekkin ole melkoisen heikko?

    Äänestä

  • velkaavelanpäälle kirjoitti:

    Kannattaako lähteä ostamaan velaksi yritystä jos ei itse saa omasta pankistaan edes 100 000 markkaa (n. 20 000 euroa) lainaa osakepääoman maksamiseen ilman ulkopuolisia takaajia ja panttauksia? Eikö silloin lähtötilannekkin ole melkoisen heikko?

    Kuka niitä takaajia tarvitsi ja mihin?

    Äänestä

  • Jos sattuu jollakin olemaan niin huonot suhteet pankkiin että ei pysty lainaamaan edes 20 000 euroa ilman ulkopuolisten apua ja vieläpä yrityksen perustamiseen tarvittavan osakepääoman maksuun. Mitenkähän se yrityksen pyörittäminen onnistuu jos yrittäjä on jo yritystä perustaessa näin tiukoilla?

    Äänestä

  • tiukkaaon kirjoitti:

    Jos sattuu jollakin olemaan niin huonot suhteet pankkiin että ei pysty lainaamaan edes 20 000 euroa ilman ulkopuolisten apua ja vieläpä yrityksen perustamiseen tarvittavan osakepääoman maksuun. Mitenkähän se yrityksen pyörittäminen onnistuu jos yrittäjä on jo yritystä perustaessa näin tiukoilla?

    Mistä sinä päättelet, että Erkki Aho olisi ollut noin tiukoilla?

    Äänestä

  • Erkin kirjoituksista, "Velallisen epärehellisyys"

    "Tein useita kanteluita ja tutkintapyyntöjä PR-talojen konkurssivyyhdestä ja Naturasta. Epäillyt rikolliset ajattelivat, että hyökkäys on paras puolustus. Niinpä minut ja vaimoni haastettiin oikeuteen velallisen epärehellisyydestä.

    Kun PR-Teollisuus Oy perustettiin, niin otin pankista 100 000 markan lainan. Vakuudeksi esitin pankille kesämökkiämme. Se ei pankille kelvannut, koska se oli vuokratontilla. Pyysin veljiäni lainan takaajaksi. Takauksen vastavakuudesta teimme vaimoni kanssa sopimuksen, jonka mukaan kesämökkimme on vastavakuutena veljilleni lainani takauksesta.

    Taloni oli pankille lainan vakuutena. Siksi käytimme vastavakuutena kesämökkiä. Minä myin vaimolleni talostamme ja kesämökistämme kummastakin oman osuuteni. Koska talo kokonaisuudessaan oli pantattuna pankille, niin silloin en voinut syyllistyä velallisen epärehellisyyteen. Tämä kauppa oli mahdollista tehdä pantinhaltijan suostumuksella.

    Kesämökki oli pantattuna veljilleni. Myin tuosta kesämökistä puolikkaani vaimolleni pantinhaltijain eli veljieni suostumuksella. Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksellä minut kuitenkin tuomittiin 75 päivän ehdottomaan vankeuteen velallisen epärehellisyydestä. Päätös muutettiin ehdonalaiseksi. Päätös on varmasti väärä, mutta sitä ei muutettu ylemmissä oikeusasteissa".

    Äänestä

  • kiistattomattodisteet kirjoitti:

    Erkin kirjoituksista, "Velallisen epärehellisyys"

    "Tein useita kanteluita ja tutkintapyyntöjä PR-talojen konkurssivyyhdestä ja Naturasta. Epäillyt rikolliset ajattelivat, että hyökkäys on paras puolustus. Niinpä minut ja vaimoni haastettiin oikeuteen velallisen epärehellisyydestä.

    Kun PR-Teollisuus Oy perustettiin, niin otin pankista 100 000 markan lainan. Vakuudeksi esitin pankille kesämökkiämme. Se ei pankille kelvannut, koska se oli vuokratontilla. Pyysin veljiäni lainan takaajaksi. Takauksen vastavakuudesta teimme vaimoni kanssa sopimuksen, jonka mukaan kesämökkimme on vastavakuutena veljilleni lainani takauksesta.

    Taloni oli pankille lainan vakuutena. Siksi käytimme vastavakuutena kesämökkiä. Minä myin vaimolleni talostamme ja kesämökistämme kummastakin oman osuuteni. Koska talo kokonaisuudessaan oli pantattuna pankille, niin silloin en voinut syyllistyä velallisen epärehellisyyteen. Tämä kauppa oli mahdollista tehdä pantinhaltijan suostumuksella.

    Kesämökki oli pantattuna veljilleni. Myin tuosta kesämökistä puolikkaani vaimolleni pantinhaltijain eli veljieni suostumuksella. Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksellä minut kuitenkin tuomittiin 75 päivän ehdottomaan vankeuteen velallisen epärehellisyydestä. Päätös muutettiin ehdonalaiseksi. Päätös on varmasti väärä, mutta sitä ei muutettu ylemmissä oikeusasteissa".

    Siis eihän tuosa sanota, että Erkki Aho olisi ollut jotenkin erityisen tiukoilla lainansaannin suhteen.

    Äänestä

  • Normaaliahan se sitten on, yritystä ollaan perustamassa, pankki ei anna edes pientä summaa, 20 000 euroa lainaa ilman henkilötakauksia. Ja miljoonayritystä pitäisi pystyä pyörittämään.

    Äänestä

Ressu ei tiedä, mit eroa on ehdonalaisella ja ehdollisella.Kuulostaako em. "omaisuuden järjestelminen " vilpittömän miehen menettelyltä? Vaasna hovi kuitenkin piti tuomion ennallaan. Korkeinta taisi vain naurattaa.

Äänestä
  • "Vaasna" hovi taitaa nauraa jollekin muulle. Vai oliko se Rovahovi, jota kohta naurattaa.

    Äänestä

PR-Teollisuus Oy poistettiin markkinoilta siten kuin Erkki kertookin, 90-luvun pankkikriisin pyörteissä. Ei sitä muuta jonkun, jolla on paketillinen herneitä nenussaan Erkin kirjoitusten takia, kirjoittelut nettipalstoille puskista.

Äänestä
  • Vaasna hovi? Pr-Teollisuus poistettiin markkinoilta, kun ymmärryys firmalla loppui, tai sitä ei ollut olemassakaan. Alunperin. Kitisepä ja valitapa siinä sitten tuloksetta öpaut 34 vuotta.

    Äänestä

  • Juu, PR-teollisuus tosiaankin poistettiin markkinoilta. Konsulentit ja liikemiehet ostivat yrityksen 10 miljoonalla, maksoivat eräpäivään mennessä 1 miljoonan ja sitten täysin aiheetta velkojat löivät puljun konkurssiin. Olisihan sitä pitänyt antaa lisää lainaa, lisää maksuaikaa, saada avustuksia ja rahanpesijöitä löytyä niin hyvähän siitä olisi tullut.

    Äänestä

  • Pulkkaariassamitali kirjoitti:

    Juu, PR-teollisuus tosiaankin poistettiin markkinoilta. Konsulentit ja liikemiehet ostivat yrityksen 10 miljoonalla, maksoivat eräpäivään mennessä 1 miljoonan ja sitten täysin aiheetta velkojat löivät puljun konkurssiin. Olisihan sitä pitänyt antaa lisää lainaa, lisää maksuaikaa, saada avustuksia ja rahanpesijöitä löytyä niin hyvähän siitä olisi tullut.

    Missä lukee että 10 miljoonalla ostivat? Puhut omiasi!

    Äänestä

Hirveästi nyt löytyy jonkun Erkin vastustajan kitinää ja vinkunaa, mutta ei yhtäkään perustelua sille väitteelle, että Erkki olisi valehdellut jo yli 20 vuotta blogeissaan.

Äänestä
  • Kukaan ei ole puhunut valehtelusta, eikä 20 vuodesta, vaan yli 33 vuodesta...Totuudenpuhujalla ei ole ystävää. Ei erkilläkään, vaikka mies elää harhaluuloissaan.

    Äänestä

  • HarhaLuuloko kirjoitti:

    Kukaan ei ole puhunut valehtelusta, eikä 20 vuodesta, vaan yli 33 vuodesta...Totuudenpuhujalla ei ole ystävää. Ei erkilläkään, vaikka mies elää harhaluuloissaan.

    Eli siis Erkki on kirjoittanut sinun mukaasi harhaluuloistaan yli 33 vuotta, niinkö?

    Mistä sinä tuon 33 vuotta repäisit? Erkki sanoo kärsineensä yli 20 vuotta.

    Äänestä

  • HarhaLuuloko kirjoitti:

    Kukaan ei ole puhunut valehtelusta, eikä 20 vuodesta, vaan yli 33 vuodesta...Totuudenpuhujalla ei ole ystävää. Ei erkilläkään, vaikka mies elää harhaluuloissaan.

    Kauanko sinä olet ollut naimisissa sen poliisipäällikkösi kanssa, siis sen jota ei ole olemassakaan?

    Äänestä


  • velkaavelkaaavustusta kirjoitti:

    Ekin velkalistahan löytyy "todisteista". Kauppahintaa maksamatta yli 9 miljoonaa markkaa (maksettu ainoastaan 1 miljoona), lisäksi arkkitehtien laskuja, kunnan laskuja jne.

    http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2015/10/pr-teollisuus-oyn-konkurssi-30051996.html

    Kerrohan, paljonko sitä velkaa oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkkurssipesälle silloin, kun SE haki PR-Teollisuus Oy:tä konkurssiin?

    Totta kai loputkin laskut jää maksamattta KUN YHTIÖN TOIMINTAEDELLYTYKSET JA EDELLYTYKSET MAKSAA NUO SAATAVAT VIEDÄÄN.

    Äänestä

  • Sinullahan on jäänyt käpslokki päälle, örkki

    Äänestä

  • harhoissakojakuka kirjoitti:

    Eli siis Erkki on kirjoittanut sinun mukaasi harhaluuloistaan yli 33 vuotta, niinkö?

    Mistä sinä tuon 33 vuotta repäisit? Erkki sanoo kärsineensä yli 20 vuotta.

    Se on se 4. käskyn kirous. Kuvista piti vahvistaa henkilöautoilla ja suku möi Hänen autonsa, lupaa kysymättä.

    Äänestä

Kolme kiloa per vrk! Ei voi välttyä vaikutelmalta. Että virkamiehillä ei ole liiketaloudellista ajattelukykyä? Pitänee olla ainakin merkonomi. Jotta.

Äänestä

Tuolla menolla Hän kuihtuu pois?

Äänestä
  • Voiko enää kirjoittaa Kalajoen suuresta pojasta?

    Äänestä

100kg - 3kg = 97kg. Kiistatonta mutta totta. Tai sitten ei.

Äänestä

Satuin vilkaisemaan tätä viestiketjua. Sairasta. Miten tähän joku viitsii kirjoittaa.

Äänestä
  • Meitä on legioona.

    Äänestä

  • Satuin vilkaisemaan erästä blokia. Sairasta. Miten joku voi sellaista kirjoittaa.

    Äänestä

  • Suomessa oli lama vuosina 1990-1993. Eki osti talofirmansa laman jälkeen 1995 ja konkurssi tuli 1996. Suomi oli jo nousussa Ekin ostaessa firman, lamasta ei tietoakaan. Miten Eki voi pitää itseään laman uhrina vaikka lamalla ei ollut mitään tekemistä konkurssin kanssa? Päinvastoin oli oikeastaan tilanne, Eki kumppaneineen sai loistavan tilaisuuden tehdä bisnestä kun saivat itselleen halvalla laman aikana konkurssin tehneen yrityksen jonka tuotteet olivat kunnossa. Suomi oli nousussa ja Eki pääsi aloittamaan firmansa kanssa puhtaalta pöydältä ilman mitään rasitteita ja velattoman firman kanssa (firman ostoon käytetyt velat eivät kuulu lamaan).

    Äänestä

  • Totuuskomissaario kirjoitti:

    Suomessa oli lama vuosina 1990-1993. Eki osti talofirmansa laman jälkeen 1995 ja konkurssi tuli 1996. Suomi oli jo nousussa Ekin ostaessa firman, lamasta ei tietoakaan. Miten Eki voi pitää itseään laman uhrina vaikka lamalla ei ollut mitään tekemistä konkurssin kanssa? Päinvastoin oli oikeastaan tilanne, Eki kumppaneineen sai loistavan tilaisuuden tehdä bisnestä kun saivat itselleen halvalla laman aikana konkurssin tehneen yrityksen jonka tuotteet olivat kunnossa. Suomi oli nousussa ja Eki pääsi aloittamaan firmansa kanssa puhtaalta pöydältä ilman mitään rasitteita ja velattoman firman kanssa (firman ostoon käytetyt velat eivät kuulu lamaan).

    Miten pankit liittyivät PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin?

    Mistä se yli miljoona, joka oli jo maksettu, oli peräisin? Pankistako?

    Äänestä

  • Valmiista tilauskannasta myytiin taloja, saatiin tuloja ja sovittuja velkoja saatiin lyhennettyä 1/10 osa. Samalla vaelkaannuttiin alihankkijoille, arkkitehdit, suunnittelijat, Alavieskan kunta, tavaran toimittajat ym. saman verran. Ei päätä eikä häntää firman toiminnassa. Ihan turhaa syytellä monenvuoden takaista pankkikriisiä ja lamaa. Ei edes firman osakepääomaa saatu maksettua.

    Äänestä

  • Käynahonlaitaa kirjoitti:

    Valmiista tilauskannasta myytiin taloja, saatiin tuloja ja sovittuja velkoja saatiin lyhennettyä 1/10 osa. Samalla vaelkaannuttiin alihankkijoille, arkkitehdit, suunnittelijat, Alavieskan kunta, tavaran toimittajat ym. saman verran. Ei päätä eikä häntää firman toiminnassa. Ihan turhaa syytellä monenvuoden takaista pankkikriisiä ja lamaa. Ei edes firman osakepääomaa saatu maksettua.

    Vaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut kuin jossakin juoneltaan epäuskottavassa agenttitarinassa: viranomaiset, muut sidosryhmät ja jopa oma toimiva johto on kuviteltu vihollisiksi. Kirjelmiä on laadittu maan johtaville poliitikoille, jotka eivät asioihin voi vaikuttaa. Vika on aina ollut jossakin muussa kuin itsessä. Loppuelämän kestävä pakkomielteinen katkeruus pilaa lähimmät ihmissuhteetkin.

    Äänestä

  • Käynahonlaitaa kirjoitti:

    Valmiista tilauskannasta myytiin taloja, saatiin tuloja ja sovittuja velkoja saatiin lyhennettyä 1/10 osa. Samalla vaelkaannuttiin alihankkijoille, arkkitehdit, suunnittelijat, Alavieskan kunta, tavaran toimittajat ym. saman verran. Ei päätä eikä häntää firman toiminnassa. Ihan turhaa syytellä monenvuoden takaista pankkikriisiä ja lamaa. Ei edes firman osakepääomaa saatu maksettua.

    Seli seli, PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin väitetyn velan Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle perusteella. Kyseistä velkaa ei todellisesti ollut.

    Äänestä

  • turhaselitellä kirjoitti:

    Seli seli, PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin väitetyn velan Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle perusteella. Kyseistä velkaa ei todellisesti ollut.

    Kirjoittiko tuon setä itte vai heikkovee?

    Äänestä

Erkkihän voi pitää itseään minä vaan. Jopa laman uhrina ja 4. käskyn kirouksena. Hänellä olisi hyvät mahdollisuudet menestyä jopa lääkärinä. Bulgariassa.

Äänestä
  • Puhutta täyttä skeidaa.

    Äänestä

  • rotmail kirjoitti:

    Puhutta täyttä skeidaa.

    Et voi olla ekipappa, hän ei tiedä mitä p...ska on ruottiksi.

    Äänestä

Miten se "ryhmäkanne" valtiopetoksesta? Maineikas asianajotoimisto, ehkä Suomen paras? Miten sen homman kanssa menee? Onkohan tullut paljon ilmoittautuneita? Millainen on ollut näiden "ilmoittautumisien" sisältö? Tilanneanalyysi ja kartoitukset päällä vai?

Äänestä
  • Hänhänhänhän on kiinnostunut siitä, takaapäinkö ja millainen lautamasa oli sänkyssä. Siitä puhe mistä puute.

    Äänestä

Hänhänhänhänhänän seuraa tarkkana ja poistattaa. On oikea taistelija. Olipa missä tahansa.

Äänestä

Miksi kirpputori etappi lopettaa? pitääkö paikkansa veropetokset, konkurssi ja häätö vanhan viinakaupan tiloista?

Äänestä
  • PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin erittäin kyseenalaisin keinoin. Hakijoina toimivat asianajajat Antti Latola ja Hannu Maskonen, eli samat henkilöt, jotka olivat myyjinä kaupassa, jota ei tehty lähellekään lainmukaisesti.

    Äänestä

  • Salaliittoa pukkaa ja laittomuuksia. Onko nuo henkilöt kirpparinkin konkan aiheuttaneet?

    Äänestä

  • konkkakotona kirjoitti:

    PR-Teollisuus Oy haettiin konkurssiin erittäin kyseenalaisin keinoin. Hakijoina toimivat asianajajat Antti Latola ja Hannu Maskonen, eli samat henkilöt, jotka olivat myyjinä kaupassa, jota ei tehty lähellekään lainmukaisesti.

    Eikös se ole suorastaan itsestään selvää, että jos joltakin organisaatiolta jotain ostaa mutta ei hankintaa kokonaisuudessaan maksa, niin tämän saman tahon edustajien kanssa joutuu myöhemmin uudelleen tekemisiin?

    Äänestä

  • ei.mikään.yllätys kirjoitti:

    Eikös se ole suorastaan itsestään selvää, että jos joltakin organisaatiolta jotain ostaa mutta ei hankintaa kokonaisuudessaan maksa, niin tämän saman tahon edustajien kanssa joutuu myöhemmin uudelleen tekemisiin?

    Mutta kun se kauppa oli jo purettu.

    Äänestä

Osa on ainaski hypänny katolta ko tottuus ruennu paliastuu.

Äänestä
  • Tarkoitatko viisaalla näyttelijää? Kovasti kävelyttää häntä missä lieneekään, no sillä ei ole väliäkään.

    1Äänestä

Joo kyllä kirpputori koki paskasen lopun niin ku pitkään tiedettiin. Kuinkahan moni asiakas jää ilman rahoja. Toivottavasti yrittäjä ymmärtää häipyä paikkakunnalta.

Äänestä

Osuivatko Mainilan laukaukset Ahon puljun teollisuushalliin? Oliko myös Molotov-Ribbentrop sopimus sittenkin salaliitto PR-teollisuutta vastaan? Tarvitaanko kansainvälinen totuuskomissio paljastamaan ankeuttajien salaliitot?

Äänestä

Myö työntekijät jäi ilman palkkaa kyseisessä puljussa.

Äänestä

Luotsi on hyvä kirpputori siellä kävin aina enkä käynyt kuin kerran perätapissa vai mikä tappi olikaan.

Äänestä
  • Eiköhän luotsikin ole siirtynyt kokonaan hautauspuolelle.

    Äänestä

Käytettyjen arkkujen kauppaan?

Äänestä
  • Ei kai nyt sentään. Luotsi oli kyllä asiallinen kirppis. Tää toinen nimeltä mainitsematon homepulju on kyllä naurettavaa yritystä ja rikollista toimintaa ollu jo pitkään. Herra kirpputorilla riittää käytettyä tavaraa yksityiselämän puolellakin. viimesin uhri thaimaalainen löytö. Sielt asti emäntä joka ei tiedä kuvioita.

    Äänestä

  • mantelisilimää kirjoitti:

    Ei kai nyt sentään. Luotsi oli kyllä asiallinen kirppis. Tää toinen nimeltä mainitsematon homepulju on kyllä naurettavaa yritystä ja rikollista toimintaa ollu jo pitkään. Herra kirpputorilla riittää käytettyä tavaraa yksityiselämän puolellakin. viimesin uhri thaimaalainen löytö. Sielt asti emäntä joka ei tiedä kuvioita.

    Vai muka thaimaalainen, heh, varsinainen asiantuntija...

    Äänestä

Taitaa olla nykyään Eesti, j ohan aikoinaan laulettiin, että kaipaan sinne niin prk....leesti.

Äänestä

Kummasti "taistelija" virkosi kun Nissinen erotettiin. " Arvoisa pääministeri", ennen "terve Juha." Miksi sanotaan kaveria jolla ei ole omia mielipiteitä, vaan hän liittää ns. blogiinsa kymmeniä linkkejä mediaaan? Copypaster?

Äänestä
  • Miksi sanotaan lupalakimiestä, jolla on mielikuvituspoliisipäällikköaviomies.

    Äänestä

  • Ehkä se on vain salainen toive tuo poliisipäällikkö, jotkuhan kiihottuu virkapuvun näkemisestä seksuaalisesti?!

    Äänestä

  • luonnollistaon kirjoitti:

    Ehkä se on vain salainen toive tuo poliisipäällikkö, jotkuhan kiihottuu virkapuvun näkemisestä seksuaalisesti?!

    Taidat puhua kokemuksesta?

    Äänestä

  • Tullipäällikkö kirjoitti:

    Taidat puhua kokemuksesta?

    Sinun kokemuksesta. Onko herrastuomari samaa sarjaa myös?

    Äänestä

  • luonnollistaon kirjoitti:

    Ehkä se on vain salainen toive tuo poliisipäällikkö, jotkuhan kiihottuu virkapuvun näkemisestä seksuaalisesti?!

    Eipä sitä tiedä. Joku erikoinen syy tuollaiselle valehtelulle täytyy olla.

    Äänestä

Kyllä minä suosittelen Bulgariaa, jossa joku kävikin. Oikein syntyperäisen naisen kanssa?

Äänestä

Puntari jäänyt kotiin, paino jämähtynyt?

Äänestä

No, kumpi se on parempi? Buglaria vai Kalajoki? Vai tietääkö vastauksen ainoastaan taistelija? Kuka tietää???

Äänestä

Kirpputori etappi lopettaa ens viikolla. Ahneella on paskanen loppu.

Äänestä

Lähdetään kaverin kanssa Tallinnaan ostoksille. Samalla haluttaisiin käydä baletissa. Mutta yks kaveri kertoi, että jos 2 miestä menee yhdessä balettiin niin pitää olla todistus parisuhteesta. Ei meillä ole eikä olla sellaisia miehiä. Pitääkö pistää hame päälle? Mutta kun on voimakas parrankasvu, onnistuuko. Vai riittääkö, että pistetään isot korvarenkaat molemmille? Kaverilla on kyllä pitkä niskatukka. Jos siihen saa tehtyä ponnarin niin kelpaako se? Onko muita varmoja konsteja?

Äänestä

PR-Teollisuus Oy oli toimiva yritys, jolla oli hyvät tulevaisuudennäkymät. Erkki Aho oli työteliäs, osaava ja rehellinen yrittäjä. Konkurssissa on paljon selvitettävää.

Äänestä
  • Tämä työteliäs, osaava ja rehellinen yrittäjä hämmästelee, miten AA.Latola voi olla vielä "vapaalla jalalla." Ei puutu Kaleva eikä Ouluradio laittomuuksiin, on olemassa oikein kidutusministeriö, kalajoki tuli ronssille maakuntaviestissä, vaikkei vävypoikansa enää hiihtänytkään.

    Äänestä

  • Puuttuunoin10kg kirjoitti:

    Tämä työteliäs, osaava ja rehellinen yrittäjä hämmästelee, miten AA.Latola voi olla vielä "vapaalla jalalla." Ei puutu Kaleva eikä Ouluradio laittomuuksiin, on olemassa oikein kidutusministeriö, kalajoki tuli ronssille maakuntaviestissä, vaikkei vävypoikansa enää hiihtänytkään.

    Oliko Antti Latola Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n asiamies?

    Oliko niin, että Arsenal Oy:llä oli jotakin tekemistä SSP-sopimuksen kanssa?

    Millainen oli sisällöltään Antti Latolan toimeksianto?

    Äänestä

  • kenenleipääsyöt kirjoitti:

    Oliko Antti Latola Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n asiamies?

    Oliko niin, että Arsenal Oy:llä oli jotakin tekemistä SSP-sopimuksen kanssa?

    Millainen oli sisällöltään Antti Latolan toimeksianto?

    Mukava huomata, että Hän on jo hereillä. Vastaukset ei, ei, konkurssipesän hoitaja.

    Äänestä

  • Kaikissa neljässä, mitkä hänelle on tuomittu?

    Äänestä

Pulkaariassa ei oo 4. käskyn kirousta, taitavat olla ortotokseja koko sai.

Äänestä

Nyt örkkiä ihmetyttää, miten paavo äm kin saa olla "vapaalla jalalla.". Ei muuta kuin Ihmisoikeuksiin.

Äänestä

Minä, Erkki Aho, en ole aloittanut tätä keskustelua. Keskustelun aloittaja on mitä suurimmalla todennäköisyydellä eläkkeellä oleva syyttäjä, joka asuu Kalajoella ja on toiminut esteellisenä syyttäjä asioissani n. 20 vuoden ajan. Esteelllisyys johtuu siitä, että hän on toiminut kauppasopimusten kaupanvahvistajana, joista on käyty oikeutta ja hän toiminut syyttäjänä näissä oikeudenkäynneissä ja niistä johtuvissa oikeudenkäynneissä. Kauppasopimukisssa tehtiin 63 miljoonan törkeä petos ja kauppakirjan allekirjoittaja todistaa, ettei ole koskaan kaupanvahvistajaa tavannut ja kauppavahvstajan kutsuma todistaja todistaa ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu.

Äänestä
  • Minä Merkki Maho...

    Äänestä

  • Miksi pitää kirjoittaa itsestään 3. persoonassa? Ei näytä eikä vaikuta yhtään fiksulta. Ei voi välttyä vaikutelmalta.

    Äänestä

  • Nimeni on Bond, James Bond....minut tunnetaan rehellisenä ja taitavana. Mitä nyt kymmenkunta tuomiota on rapsahtanut ja lisää tiettävästi tulossa. Oluu, oulu, olut? Vastaukset luonnollisesti KIIREELLISINÄ. Vaikkapa valokuvina.

    Äänestä

Erkki rules, jeah!

Äänestä

Ap oot kyllä sairas tapaus. Auttaisko lääkkeitten vaihto vaikka?

Äänestä
  • Kuka on Ap?

    Äänestä

Marraskuun käräjissä oulussa onkin ihan outo syyttäjä. Ei vahvista kauppoja mutta käräjät vahvistaa Oikeistaistelijalle taas tuomion ja korvaukset. Voisiko Taistelija jo nyt julkistaa syytteen sisällön?

Äänestä
  • mutta sen syyttäjän isä oli mukana konklaavissa. savu nousee. korvasta?

    Äänestä

Jos jossaki konklaavisa on oluu mukana nii eiköhän tuosta tuomio rapsaha, koko suvulle.

Äänestä

Pulkeeria on ihan hyvä paikka, mutta kyllä mun sympatiapisteeni kuitenkin heruvat Kalajoen päälle! Pulkatti on nouseva maa ja uimarantakohteet etenkin ennen koronaa oli kovassa nousussa. Kalajoki on silti Kalajoki ja sitä ei mikään voi voittaa. Kalajoki painii ihan omassa genressään. Pulkaaria on vain yksi maa muiden maiden joukossa, mutta Kalajoki on sen sijaan ainutlaatuinen ja näin ollen täysin ainoa koko maailmassa. Ja mitä parhaita, niin se sijaitsee vieläpä Suomen sisällä. Ilmaston lämpenemisen myötä Kalajoesta tulee entistäkin halutumpi. Vielä ku saatais tuo jonninjoutava turkistarhaus alas. Kalajoen imago pomppaa kuutamoihin asti sitten! Ei Pulkattikaan pääse enää lähellekäään!

Äänestä
  • Tiesitkö että Venäjän puolelta löytyy myös paikka Kalajoki.

    Äänestä

Merenojallakin keikahti ja löi päänsä. Sen kyllä huomaa. Terve Juha! Mikähän metakka alkaa loppukuusta 9 todistajan ja panaanilootan kanssa.
Hoilotiloijaa ja palelipa naamaa.

Äänestä
  • Huomaa kyllä että sinulla on palellut. Eikä lämmitä edes se poliisipäällikkö vaikka kuinka kopsakka Herrastuomarin mukaan olet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


4käskynkirous kirjoitti:

Olen harkitsemassa vakavasti muuttoa pois Kalajoelta. Muutan todennäköisesti Pukarjaan, koska tavoitteena on saada pudotettua painoa (15 kiloa ja tavoite 86 kg), saada terveys kuriin sekä unohtaa neljännen käskyn kirous.

Haluaisin nyt saada asiallisia mielipiteitä vaihtoehdoista. Käsitykseni mukaan olut ja leipä ovat Bulgeeriassa huomattavasti halvempia ja ketään ei haittaa, vaikka pyörisi kaupungilla vihreä tuulitakki päällä. Mielipiteitä asiasta???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu