Tämän aamun lehti oli ihana lukea, sillä karjalainen tunnusti ääneen "lukion vakavan ilmapiiriongelman" ensimmäisen kerran. Yle P-K uutisoi asiasta tosin jo viikko sitten. En siis peru lehtitilaustani.
Kuulin ihan sattumalta ylen alue radiouutiset ja tyrmistyin.
Karjalainen ja minäkin menin halpaan kun annoin vedättää itseäni rehtorin taikatempulla siitä, että lyseo ollaan lakkauttamassa eikä mistään muusta ole kyse. Rehtorin luottotoimittajat julkaisivat kaikki puoltolausunnot, mitkä hän yksin oli laatinut, sillä ne olivat sanatarkasti samaa tekstiä.
Rehtorin väite siitä, että rehtorin kuuluu liehitellä oppilaita ja ettei se onnistuu isossa koulussa on outo, sillä hän ei saa sellaista tehdä.
Väite siitä, että hän on lyseolle korvaamaton, on liian läpinäkyvä. Samoin se, ettei kukaan muu voi lyseota johtaa kun siellähän on ollut ja tulee olemaan kymmeniä vetäjiä.
Koulutoimen virkamiesten syyllistäminen ilmapiiriongelmista väite kaipaisi lisäperusteluja.
Pauli Raappana - olet ehdottomasti vuoden joensuulainen - paljastit todellisen ongelmapesäkkeen julkisuuteen rohkeasti ja pelottomasti. Kerroit kaikille radiossa, että siellä on rikottu räikeästi työsuojelulakeja ja näyttöä riittää runsain mitoin.
Tuollaista tilannetta ei voi korjata kuin vaihtamalla reksi tai 40 opettajaa.
Kumpikaan ei toteudu vaan edessä on pitkä oikeustaistelu veronmaksajien laskuun. Maine on tosin mennyt eikä tämä unohdu koskaan.
Karjalainenkin tunnusti lyseon ongelmat kiitos !
6
693
Vastaukset
- joukkohysteria
Joensuussa piirit ovat niin pienet ja kaikki tuntee kaikki, niinpä ei nyt ihan purematta kannattane niellä minkään paikallisen median totuutta mistään asiasta.
Puolueeton sevitysmies paikalle vaikkapa kouluhallituksesta niin nähdään mikä on se ihan oikea totuus ilman sarvia ja hampaita. - Ettämärepesin
Oispa näky sellainen naama ja vee päässä🤣🤣😂😂
- multitat
Naumanen oli taas äänessä ja kannattaisikohan miehen ensin lukaista vaikkapa tämä
https://yle.fi/uutiset/3-10005202
ja harkita enemmän ennenkuin haukkuu kymmeniä akateemisesti koulutettuja opettajia sekä työsuojelun ihmisiä huijaajiksi tai suoranaisiksi valehtelijoiksi.
Miksi hän julistautuu näin räikeän tilanteen puolustajaksi ja sen jatkajaksi, jossa rikotaan selkeästi lakeja kun kyse on ystävästä. Jos tilanne jatkuu näin, kuka vanhempi sinne laittaa lapsensa.
Ihmettelee miksi asioista ei puhuta omilla nimillä vaikka tietää itsekin, että kaikki asian esilleottajat ovat olleet pian entisiä lyskan opettajia. Lisäksi mistään ongelmista ei koulussa saa puhua pihaustakaan. Niin että pitäisikö sitten vaan yrittää muka keskustella kun on lainat jne harteilla?
Lukaise itsekin tuo linkki ja päivän lehti - kumpaan sinä uskot - päätä sitten ihan ihe. - lakiaa
Tuohan on raainta mahdollista työpaikkakiusaamista eikä mitään kevyitä ilmapiirijuttuja.
Kohta tästä revitellään lööpeissä ja sittenpä on kiva on joensuulainen kun niin monet tahot taistelee tämän kiusaajan puolesta täällä. - Kaamea
Kaamea show on keitetty yhden henkilön ympärille. Strategiahan se on tämäkin. Henkilökultti?
- sylttytehtaaseen
Tai toisin päin. Yksi henkilö on keittänyt tämän shown, käyttämällä siihen omia veljeskuntiaan ja muita verkostojaan , joilla ei ole ollut mitään tietoa siitä mihin osallistuvat. Iltaleht.. anteeksi sanomalehti Karjalainen on lähtenyt mukaan tähän revittelyyn täysin palkein.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818