Sosiaalityöntekijä sai raivokohtauksen

Joitakin aikoja sitten tapahtui taloyhtiömme pihalla mielenkiintoinen avautuminen.
Taloyhtiössämme kaadetaan pihapuita ja itse olen hallituksessa päättämässä puiden kaadosta. Esitin hallitukselle parin ylikasvaneen lisäpuun kaatamista ennen kuin kaatoporukka tulee paikalle. Samana iltana pihalla yhden talossa asuvan hallituksen jäsenen vaimo tulee selvästi kiihtyneenä juttelemaan ja kertoo saaneensa päivällä tiedon mieheltään ylimääräisten puiden kaatamisesta. Puhetta tuli ja annoin rouvan puhaltaa suuttumustaan ulos. Hän vielä totesi olevansa ammatiltaan sosiaalityöntekijä ja "olevansa vaikea ihminen jos siihen on tarvetta".
Hetken päästä oma vaimoni tuli töistä ja tämä sosiaalitäti alkoi purkaa kiukkuaan hänelle. Vaimoni otti keskustelussa tiukemman linjan jolloin tämä sosiaalitäti sai totaalisen raivokohtauksen huutaen ja kiroillen. Siinä kielenkäytössä nuorison v -alkuiset sanat olisivat tuntuneet kovin kesyiltä. Edelleen tämä sosiaalitäti ilmoitti vaimolleni olevansa sosiaalityöntekijä ja antoi ymmärtää pystyvänsä aiheuttamaan ongelmia. Katsoin sivusta tuleeko tästä naisten kesken tappelu, sosiaalitäti otti sen verran pahasti kierroksia. Sain oman rouvan rappukäytävään ja sosiaalitäti lähti jatkamaan pihakierrostaan heitellen vielä sellaista kieltä että omilta lapsilta olisi lähtenyt viikonloppukarkit jos olisivat puhuneet samalla tavalla.
Jälkeenpäin naureskelin omalle vaimolleni että meniköhän tilanne sosiaalitädin osalta aivan niin kuin kursseilla on asiakkaan kohtaamisesta opetettu. Ensin kunnon uhkailu, raivokohtaus ja tarvittaessa vielä vedetään asiakasta turpaan jos ei viesti muuten mene perille. Ainakin pysyy kansa sossun luukulla nöyränä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Loppuepisodi missä, vaiko mikä tämän aloituksen tarkoitus?

Ymmärsikö sosiaalitäti miksi puita kaadetaan?

Ymmärsikö sosiaalitäti, että hänen auktoriteettinsa loppuu kun kunnaviraston oven sulkee takanaan ja on tavan tallaaja sen jälkeen?

Äänestä

Aloittaja ei kerro omaa ja vaimonsa ammattia, joten on mahdotonta vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä kirjoituksesta. Ehkä se oli vain aloittelevan kirjoittajan novellintynkä tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huvittaavieläkin kirjoitti:

Joitakin aikoja sitten tapahtui taloyhtiömme pihalla mielenkiintoinen avautuminen.
Taloyhtiössämme kaadetaan pihapuita ja itse olen hallituksessa päättämässä puiden kaadosta. Esitin hallitukselle parin ylikasvaneen lisäpuun kaatamista ennen kuin kaatoporukka tulee paikalle. Samana iltana pihalla yhden talossa asuvan hallituksen jäsenen vaimo tulee selvästi kiihtyneenä juttelemaan ja kertoo saaneensa päivällä tiedon mieheltään ylimääräisten puiden kaatamisesta. Puhetta tuli ja annoin rouvan puhaltaa suuttumustaan ulos. Hän vielä totesi olevansa ammatiltaan sosiaalityöntekijä ja "olevansa vaikea ihminen jos siihen on tarvetta".
Hetken päästä oma vaimoni tuli töistä ja tämä sosiaalitäti alkoi purkaa kiukkuaan hänelle. Vaimoni otti keskustelussa tiukemman linjan jolloin tämä sosiaalitäti sai totaalisen raivokohtauksen huutaen ja kiroillen. Siinä kielenkäytössä nuorison v -alkuiset sanat olisivat tuntuneet kovin kesyiltä. Edelleen tämä sosiaalitäti ilmoitti vaimolleni olevansa sosiaalityöntekijä ja antoi ymmärtää pystyvänsä aiheuttamaan ongelmia. Katsoin sivusta tuleeko tästä naisten kesken tappelu, sosiaalitäti otti sen verran pahasti kierroksia. Sain oman rouvan rappukäytävään ja sosiaalitäti lähti jatkamaan pihakierrostaan heitellen vielä sellaista kieltä että omilta lapsilta olisi lähtenyt viikonloppukarkit jos olisivat puhuneet samalla tavalla.
Jälkeenpäin naureskelin omalle vaimolleni että meniköhän tilanne sosiaalitädin osalta aivan niin kuin kursseilla on asiakkaan kohtaamisesta opetettu. Ensin kunnon uhkailu, raivokohtaus ja tarvittaessa vielä vedetään asiakasta turpaan jos ei viesti muuten mene perille. Ainakin pysyy kansa sossun luukulla nöyränä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu