Kovin on hiljaista ollut Sinisten kannanotto kansanedustajien sopeutuseläkkeen suhteen.
Samoin oli hiljaista sen aktiivimallinkin suhteen, paitsi että Lindström vahvisti että Aktiivimallin 2:n myötä on lisää ruoskaa tulossa Suomen 400.000 työttömälle.
Kun oma kannatus mataa virhemarginaalin puolella, voisi luulla että sitä kannatusta kansan keskuudessa koitettaisiin nostaa vaikkapa ottamalla ajaakseen sopeutuseläkkeiden poistaminen.
Ja sikälikin kun sen poiston ajaminenhan olisi vain n. viimeinen silaus omalta kohdaltansa, on sitten kyse nykyisistä kansanedustajista ja heidän sopeutuseläkkeestä jota on leikkuroitu jo jonkin verran aiempiin, saati sitten Sinisten omasta mahdollisuudesta päästä nykyvirkaan edes takas vuonna 2019!
Kansanedustajan sopeutuseläke = Uusi Hillotolppa?
6
65
Vastaukset
- ohjelmoitu.tolppa
Hallituksessa tehdään vain hallitusasioita. Se on nykyään, mitä orpo käskee tai mihin antaa luvan. Gallupit tehny lestastakin vikisevän hiiren.
Aiaiaiaiai, jälleen ollaan kielletyllä alueella. Palstalla on hiljaista, sillä kaikki avaukset koskien sinisten enemmistön suunnitelmaa 04/2019 eteenpäin on tabu. Sopeutumiseläke hillotolppana kun Vistbacka ja Soini pölli säätiön on kielletty aihe, kuten kaikki muutkin aiheet.
- Torpataan
Koskettaa liian monta rintamakarkuria.
- SinisetHelvettiin
Siniset puolustavat henkeen ja vereen kaikkia poliitikkojen olevia ja tulevia hillotolppia. Se on varma se.
- Saas_nähdä
Kaipa tuo aktiivimalli koskee nyt myös noita "työttömiä" sopeutumiseläkeläis -kansanedustajia?
Ellei niin taas tasa-arvo on vain kusetusta! - Jokonekaikkikuoli
Täytyy säälistä antaa "kommentti", kun ei tämä Sinisten Looshi tunnu enää kiinnostavan ketään :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815