Kertokaapa kokemuksia mahdollisuudesta jäädä vanhuuseläkkeelle 62 -vuotiaana lisäpäiviltä. Itse täytän 62 vuotta syyskuussa 2018 ja vanhuuseläkkeelle jääminen olisi silloin mahdollista. Eläkekettähän ei varhenneta eli vähennetä, mutta varsinainen eläkeikä olisi 63,5 vuotiaana eli huhtikuussa 2020. Tavoite eläkeikä on siitä vuosi eteenpäin eli 64, 5 vuotiaana, jolloin jäämällä eläkkeelle saisi eläkkeen täysimääräisenä. Todennäköisesti rahallisesti tulen häviämään jäämällä eläkkeelle jo 62 -vuotiaana ?
Vanhuuseläkkeelle 62 -vuotiaana lisäpäiviltä
19
4146
Vastaukset
- EiIsoMenetys
Menetät rahallisesti eläkkettä sen kertymän, jonka saisit ansiosidonnaisen työttömyysturvasta eläkkeellejäömishetkestä eläkeikääsi saakka. Et muuta.
Tuon kertymänkin voit helposti laskea. Se on 1.5% päivärahasi perusteena olevasta palkasta, josta ensin on vähennetty 25%.
Kyse ei siis ole kovin suuresta lisästä tulevaan eläkkeeseesi mitä saat jäädessäsi lisäpäiviltä varhennetulle eläkkeelle.- Pitkäaikaistyötön
Selventävä hyvä vastaus
- Jäin_myös
Käytin myös sen mahdollisuuden keväällä. Lisäpäiviä täytyy olla maksettu vahintään yksi päivä ennen eläkkeen alkamiskuukautta, minulle niitä tuli viisi. Paljoa ei häviä rahallisesti, vaikka jääkin pois jo tässä vaiheessa kortistosta roikkumasta. Minulla lisäksi sairautta sen verran, etten edes tiedä saako elää "oikeaan" eläkeikään.
- näinolevat
Suosittelen, että otat työttömyyspäivärahan ja 1/2 OVEa. Saisit enemmän rahaa käyttöösi!
- emppupumppu
Itse jäin reilu vuosi sitten eläkkeelle lisäpäiviltä. Laskin että kannattaa jäädä koska eläkettä olisi kertynyt vain noin 50€ kuussa lisää, verrattuna siihen että täyttelee työtön lappuja. Ja koska ei tiedä mitä nää orpopika ja pipilä keksii vielä kyykytystä työttömille. Säästyypä mielipahalta...
Ja ihan hyvä että jäin eläkkeelle niin ei tarvii enää välittää mistään aktiivimallista tms. - mummeli123
Itse olen jäämässä syksyllä 62 vuotiaana eläkkeelle kunhan pääsen lisäpäiville. Eläkkeestä menee vähemmän veroa kuin ansiosidonnaiseta ja nyt on aktiivimallin leikkurikin pienentämässä päivärahaa. Lisäksi aktiivimallin myötä on TE-toimisto ryhtynyt aktiivisesti kehottamaan meitä ikääntyviäkin työnhakuun. Toki menisin töihin jos sellaista löytyisi.
- Vuokraisäntä
Ai 62v menisit vielä töihin??
- Oncce
Vuokraisäntä kirjoitti:
Ai 62v menisit vielä töihin??
Vuokraisäntä lienee nuorempaa sukupolvea, jolla on melkoinen stereotypia siitä millainen on 62 vuotiaan habitus. Meistä yli kuusikymppisistä varsin monet ovat vielä tiukassa duunikunnossa. Ei me mitään harmaahiuksisia käppänöitä todellakaan olla. Poikkeuksia tietysti on, mutta terveellisesti elänyt kuusikymppinen pelittää siinä missä nelikymppinenkin.
- 45vtöissä
Näitä asioita oon minäkin mietiskellyt. Lokakuussa menee lisäpäiville joten 1.12. voisin käsittääkseni jäädä eläkkeelle. Varsinaisesti pääsisin eläkkeelle 1.4.2019
OVE+ansiosidonnainen on kuitenkin 250-300€ netto/kk enemmän kuin tuleva eläke eli kai se on sinniteltävä vielä ne 4 kuukautta vaikka TE-toimisto on tämän vuoden aikana patistellut hakemaan sellasiakin töitä mihin mulla ei ole minkäänlaisia valmiuksia. - VainYksielämä
Mulla kaksivuotta edessä. sitten voisi sanoa itsensä irti ja olla sen 90 päivän karenssin jatkaen 500 päivää ansiosidonnaisella kunnes lopulta siirtyisi lisäpäiville jne. Kunhan vain selkä kestää.
- Tiedän
Edellisissä vastauksissa ei ole juurikaan asiantuntemusta. Knnattavuus riippuu aina asianomaisen työhistoriasta. Paljonko hänen eläkekertymänsä on ja paljonko hänen nykyinen työttömyyskorvauksensa on. Oman työhistoriansa ja työttömän eläkkeensä perusteella ei kukaan voi antaa oikeaa vastausta, ellei historia ole identtinen.
- tsemppiävaan
Jäin lisäpäiviltä eläkkeelle vuosi sitten. Ja täytyy sanoa, etä KANNATTI. Ei ole tarvinnut katsella nykypäivän hallituksen juttuja. Eläke juoksee säännölliseti, vaikkei se nyt alunperinkään kovin suuri ollut. (1110 euroa)
Olis se kamalaa jos joutui hyppämään työkkärissä kidutettavana. - VainYksielämä
tsemppiävaan kirjoitti:
Jäin lisäpäiviltä eläkkeelle vuosi sitten. Ja täytyy sanoa, etä KANNATTI. Ei ole tarvinnut katsella nykypäivän hallituksen juttuja. Eläke juoksee säännölliseti, vaikkei se nyt alunperinkään kovin suuri ollut. (1110 euroa)
Olis se kamalaa jos joutui hyppämään työkkärissä kidutettavana.Itselläni olisi myös suunnileen samansuuruinen eläke. Ei pieneksi jääneestä eläkekertymästä voi paljon hävitä. Elämän lyhyys ja hiipuva terveys ovat ne jotka painavat vaakakupissa, ei raha.
- Akuliini
Ajattelin hakea myös lisäpäivillä eläkkeelle joilla olen jo, täytän 62 v joulukuussa.
Onko varmaa että pääsen eläkkeelle?
Olen jo osa-aikaeläkkeellä ja päivärahalla.
Miten pitäisi toimia kun haen eläkettä olen Ilmarisen asiakas.- näin_onon
Pistät eläkehakemuksen vetämään kuukautta ennen kyllä se varma on jos olet ansiosidonnaisen lisäpäivillä niin hakemus ja eläkkeesi astuu voimaan 1.1. 2019.
- lisäpäivillä
Olen 62v. ja ansiosidonnaisen lisäpäivillä. Hain eläkettä, mutta liitto sanoi, että lisäpäiviä täytyykin olla 500 päivää että he kirjottavat todistuksen ! Laski että minun täytyy olla vielä n. 11 kuukautta. Se tuli yllätyksenä.
- 63vtyötön
Onkohan sulla nyt mennyt sekaisin normaali ansiosidonnainen (500 päivää sun ikäiselläsi) ja sen viidensadan päivän JÄLKEEN tulevat lisäpäivät?
- Villivarsa
En nyt tässä kaikkia kirjoituksia lukenut mutta ,ottakaa huomioon ja selvittäkää josko teillä nyt noiden kaikkien täyttyneiden vaatimusten mukaan kuuluisi vaikka ,lisäksi kansaneläkettä .Suosittelen ottamaan yhteyttä työeläkelaitokseen, Kelaan ja liittoon.
NIMITTÄIN JOS TYÖELÄKE ON KELAN MUKAAN ALLE NORMIEN ,niin se kansaneläkkeen osuus on haettava sitä kun viimisen tiedon mukaan 65vuotiaana ei saa kuin puolivuotta takautuvasti!- hakemus_lähti
Samalla lomakkeella haetaan työeläke ja kansaneläke, kun haetaan eläkettä lisäpäiviltä.Jos työeläke jää alle 1200 euron, niin kansaneläke maksetaan vähentämättömänä työeläkkeen lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819