Kainuun Sanomien pääkirjoitukset

Heikoksi on mennyt Kainuun Sanomien pääkirjoitusten taso Kymäläisten lähdettyä Kainuun Sanomista.
26814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Viirret ja Turunen kaksikko väsää pääkirjoitukset?

Äänestä

Sinä sen kerroit.

Äänestä

Tasokkaampaa tavaraa löytyy nykyisin paikallislehdistä. Tiistaina Sotkamonlehdessä oli erinomaisen hyvin kirjoitettu tienhoidon surkeasta tilanteesta. Kannattaa lukea.

Äänestä

Haki itse konkurssia 29.12.2017

Äänestä

Aikoinaan Kainuun Sanomilla oli hyviäkin toimittajia töissä.
On tainnut jäädä nämä huonoimmat sinne jäljelle...

Äänestä
  • Siirsivätkö pätevät muihin lehtiin. Suutari Koti-Kajaaniin, Rautio Yläkainuuseen. Lassila Sotkamoon...oli kuvannut taas hyvän videon kuulemma. Videolla PeeGee soittaa suutaan, pakko hankkia lukuoikeudet voi saatana sentään.... ei ilkiä kulkea naapurin tabletilta jatkuvasti katsomassa.

    Äänestä

Se on kai osa Kainarin 100-vuotiasta juhlavuotta.

Äänestä
  • Kainari kuuluu juhlivan satavuotisiaan Kainuun käräjäoikeudessa, missä lehden entiset työntekijät peräävät saamisiaan.

    Äänestä

Onko ihan varmaa että pennanen on ymmärtänyt kaiken, voihan se vika olla lukijankin päässä?

Äänestä

Myötähäpeä tekijöidensä puoleata iskee silmille kun toisinaan kainuun sanomia selailee. Tilata kyseistä läpyskää ei tulisi mieleenkään.

Äänestä

Jos ihminen olisi pelkästään Kainuun Sanomien välittämän "tiedon" varassa, niin jopa jäisi tiedon taso pieneksi.

Äänestä
  • Juuri näin. Olen samaa mieltä.

    Äänestä

Oli aikoinaan hyvä toimittaja siellä kainarissa. Sukunimi taisi olla Moilanen.

Äänestä

Kukaan ei kerro millä perusteilla se 28 sivuinen läpyskä lähetetään painoon ja jaettavaksi muutamaan tuhanteen talouteen ihmisten iloksi . Ja voi sitä kehujen määrää millä yritetään kalastella uusia tilaajia näin juhlavuotena .

Äänestä

Sorry vaan, mutta Kainuun Sanomat on nykyään niin mitätön lehti, ettei sitä viitsi enää tilata. Suurin osa jutuista on ostotavaraa muutamalla kehnolla paikallisella jutulla höystettynä.

Samalla hinnalla 17,50 €/kk saa Hesarin nettipalvelut, jossa nyt on paljon muutakin kuin näköislehti ja digijutut. Paperilehtiä en enää vuosikausiin ole tilannut, ainoa taitaa olla pakolla tuleva Pirkka:)

Helsingin Sanomien digitaaliset palvelut HS Digi
• Lukuoikeus artikkeleihin (HS.fi ja sovellukset) viimeisen 3 kk ajalta
• Rajaton lukuikeus artikkeleihin (hs.fi ja arkisto)
• Rajaton lukuikeus timanttiartikkeleihin
• Mobiili- ja tablettisovellusten rajaton käyttö
• HS, Nyt, Kuukausiliite, HS Viikko, HS Aamu ja kaikki näköislehdet
• Arkisto (HS artikkelit vuodesta 1990 ja näköislehdet vuodesta 2013)
• HS Kirjaston viikon kirja

Äänestä

Sorry vaan, mutta Kainuun Sanomat on nykyään niin mitätön lehti, ettei sitä viitsi enää tilata. Suurin osa jutuista on ostotavaraa muutamalla kehnolla paikallisella jutulla höystettynä.

Samalla hinnalla 17,50 €/kk saa Hesarin nettipalvelut, jossa nyt on paljon muutakin kuin näköislehti ja digijutut. Paperilehtiä en enää vuosikausiin ole tilannut, ainoa taitaa olla pakolla tuleva Pirkka:)

Helsingin Sanomien digitaaliset palvelut HS Digi
• Lukuoikeus artikkeleihin (HS.fi ja sovellukset) viimeisen 3 kk ajalta
• Rajaton lukuikeus artikkeleihin (hs.fi ja arkisto)
• Rajaton lukuikeus timanttiartikkeleihin
• Mobiili- ja tablettisovellusten rajaton käyttö
• HS, Nyt, Kuukausiliite, HS Viikko, HS Aamu ja kaikki näköislehdet
• Arkisto (HS artikkelit vuodesta 1990 ja näköislehdet vuodesta 2013)
• HS Kirjaston viikon kirja

Äänestä

Van sanokaapa, kumpi on kovempi kommari. Kainarin Turunen vae Sotkamonlehden Grangvisti? Olipa taas sellaiset kirjoitukset perjantaina ja lauantaina näissä lehdissä.

Äänestä

Rankku on. Protelaaritoimittaja oli metsurina ja SKP:n tanssipaikoissa järkkärinä. Turunen on salonkidemari.

Äänestä

Kumma, ettei tuo Rankku kirjoita kainariin mainioita kolumnejaan. Oli pakko tilata paikallislehti sen takia.

Äänestä

Kainari on komuksen ka kepun lehtolapsi. Laittakaa kainarin mainokset takaisin lehteen.

Äänestä

Valkoinen roskaväki osoittaa mieltään tänään Helsingissä. Odotellaan nokkelia sutkautuksia KS:ltä

Äänestä

Kuka lehtimies ,uskaltas tehdä jutun Kajaanin hyväveli kiinteistö kaupoista.??...

Äänestä
  • Kainarin päätoimittaja toistaiseksi Kajaanin HVV:n ydintä olalletaputtelijaosastolla. Siniviherkaihi estänyt jo pitkään realistisen maailmankuvan näkemisen.

    Äänestä

Olisi jo , reilun viikon päästä satavuotta täyttävän lehden tämän päivän 3.2 pääkirjoituksen tekijä pannut taas kerran suoraan , että valkoinen roskaväki kirjoituksen viimeiseen lauseeseen . Eikä ruvennut keksimään kaikenlaisia nimittelyjä Suomen vastuullisen median edustajana , niin olisi tyhmempikin älynnyt ketä lauseessa tarkoitetaan .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j-pennanen kirjoitti:

Heikoksi on mennyt Kainuun Sanomien pääkirjoitusten taso Kymäläisten lähdettyä Kainuun Sanomista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu