Vihapuheen puolustaminen floppi

WeToo-MeKanssa

Laura Huhtasaaren TV-esiintymisessä pahimpia floppeja oli lähteä puolustelemaan vihapuhetta.

Tarkoitus oli ehkä hämärtää vihapuheen käsitettä ja siten saada väkivaltaan yllyttävistä ja rasistisista vihapuheista salonkikelpoista tiedettä. Kehno yritys.

Loppujen lopuksi aidon vihapuheen määritelmä on hyvin yksinkertainen, eikä normaali-ihmiselle tuota vaikeuksia sellaista tunnistaa.

10

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VihapuheenJuurille

      Poliittinen puoluekaan ei ole kansaryhmä, joten sellaisen arvosteleminen ei ole (demokratiassa) vihapuhetta. Toinen juttu jos nimenomaisesti kehottaa väkivaltaan - sellainen on rankaistavaa, tosin ei "kansanryhmää vastaan kiihottamisen" perusteella.

      Ylipäätään eri mieltä oleminen ei ole vihapuhetta. Ei myöskään uskontoryhmien välisten erojen toteaminen. Sen sijaan ryhmän leimaaminen rikollisiksi on varsin selkeää vihapuhetta. Vihapuhetta on myös yksittäiseen henkilöön kohdistuva panettelu, varsinkin jos se ei kohdistu hänen tekemiseensä vaan esim. synnynnäiseen tekijään, jolle hän ei mitään voi.

      • Persuvalta2019

        Perussuomalaisia on vainottu ja vainotaan yhä enemmän. Nyt on Huhtasaarikin Halla-ahon tavoin joutunut uhkailujen ja suoranaisen ilkivallan kohteeksi. Kauan meidän ei tällaista kuitenkaan enää onneksi tarvitse sietää. Eduskuntavaalien jälkeen vasemmistolaiseen vihapuheeseen ja terroriin tullaan puuttumaan, kun Halla-aholla on siihen äänestäjien antamat valtuudet ja yhteiskunnan järjestysvallan tarjoamat keinot.


      • uioypåj
        Persuvalta2019 kirjoitti:

        Perussuomalaisia on vainottu ja vainotaan yhä enemmän. Nyt on Huhtasaarikin Halla-ahon tavoin joutunut uhkailujen ja suoranaisen ilkivallan kohteeksi. Kauan meidän ei tällaista kuitenkaan enää onneksi tarvitse sietää. Eduskuntavaalien jälkeen vasemmistolaiseen vihapuheeseen ja terroriin tullaan puuttumaan, kun Halla-aholla on siihen äänestäjien antamat valtuudet ja yhteiskunnan järjestysvallan tarjoamat keinot.

        Persuvalta2019. Siis persuilla pitää olla oikeus vainota muita,mutta persuvalta 2019 jälkeen vihapuheeseen toisten taholta tullaan puuttumaan. Älä uusaatu persu unta nää tästä. Ei ikinä uusaatu persu tai vastarintaliike nouse valtaan Suomessa


    • eisopeuduei
    • VasuritVihaaSuomea

      Laurahan puhui vihapuheesta yleisellä tasolla.

      Tällä palstalla on esim valtavasti Vasemmiston vihapuhetta Suomea ja syuomalaisia vastaan.

      Aloittaja itse hyvä esimerkki vasuri-vihaajasta.

      • x-x-x-x-x-x-x

        Vaarallisimpia ovat monesti ne, jotka omasta mielestään ovat vainottuja. Heille kaikki oma väkivalta näyttäytyy vain itsepuolustuksena.


      • En oikein hahmota, miten aloittaja tuo julki vihansa vasureita kohtaan. Ehkä jossain aiemmassa viestissä? Linkitätkö?

        Suomea kohtaan ei voi esittää vihapuhetta. Lue se määritelmä.
        Suomalaisia kohtaan taas vihapuhetta voi kohdistaa. Ilmeisesti kuitenkin ylläpito on ollut vauhdissa ja poistanut tuollaiset viestit, kun ei tunnu silmiin osuvan millään. Varmaan tässä ketjussa ollut, kun on noin paljon kadonnut kommentteja sääntöjen vastaisina...

        Faktahan toki on, että vihapuhetta esittävät *lähinnä* perussuomalaisten kannattajat ja perussuomalaisia lähellä olevat tahot. Sekä netissä että IRL. Toki vaikkapa jotkut vasuriressukat ovat yhtä idioottimaisia. Ja varmaan löytyy joku keskustaidioottikin (tai useampi), siinä missä demarijuntti, kokoomushölmö ja vaikka RKP-natsikin.


      • juoppokepulainen2

        vihapuhetta eivät oikeuteen vie matut
        vaan suvakit joille asia ei kuulu
        SIVIILIN VIHAPUHETTA ELI SIIS KANSANEDUSTAJAN TAI TAVIKSEN
        EI PITÄISI RAJOITTAA VALTIOVALLAN TOIMESTA

        alunperin asialla ymmärrettiin Halosen sen kaltaisten vihapuhetta suomalaisten oikeuksia vastaan ja nyt asia on käännetty päälaelleen

        suomalainen puolustaminen matuja mollaamalla on kuulemma kiellettyä kun sen tekee tavis
        jolla ei ole samanlaista valtaa kuin johtajalla


    • PersutPellejä

      Persut teeskentelevät loukkaantunutta, kun vihapuheesta huomautetaan.

      • VasuritIdiootteja

        Vasuri teeskentelee loukkaantunutta, kun hänen vihapuheitaan moititaan.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe