Minusta on tullut itsetuhoinen viime vuosina

Ajan hänetkin lopullisesti pois.

Mutta kaikki on jo muutenkin mennyt, joten eipä kai se muuta enää mitään.

Olen kokenut viime aikoina hyvin paljon samoin, ja myös toiminutkin niin, itsetuhoisesti ja täysin välinpitämättömästi itseäni kohtaan.
Luulin myös, että ajan hänet pois, mutta niin ei tapahtunutkaan. Se on ollut valon pilkahdus ja järjen välähdys itselleni, että saatan kelvata myös itselleni, että saan kelvata itselleni, koska kelpaan hitusen verran jollekin muulle tällaisena kuin olen, minuna.

Siksi en suostu luovuttamaan.
Älä sinäkään.
Minua sinun kirjoituksesi liikautti, jos siitä on sinulle yhtään lohtua.

Tuo on käsittääkseni täysin ymmärrettävää ja aivan looginen seuraus, kun ihminen kokee toistuvasti asioita, jotka tuhoavat ihmistä. Sitten lopulta ihminen ei osaa itsekään hakea enää mitään muuta ja alkaa "avustaa" kohtaloa. Tiedätkö miten ainakin osa kehitysvammaisista käyttäytyy, kun heiltä viedään virikkeet ja laiminlyödään? Tätä seuraavaa ei tietenkään voi yleistää, kun ei ole asiasta kaikenkattavaa tietoa.

Vuosia sitten tuli dokumentti, joka käsitteli kehitysvammaisten hoitoa itä-Euroopan köyhässä valtiossa. Nämä ihmiset eivät saaneet kunnollista hoitoa ja elivät karuissa oloissa laiminlyötyinä. Huonot olosuhteet ja virikkeiden puute olivat johtaneet siihen, että kehitysvammaiset käyttäytyivät itsetuhoisesti. Tämä ilmeni muun muassa niin, että osa hakkasi kirjaimellisesti päätään seinään ja vahingoitti itseään fyysisesti muillakin tavoin.

Hölmönä voisi ajatella, että kehitysvammainen on liian ymmärtämätön kokeakseen tuskaa loogisten virikkeiden puutteista. Heidän käytöksensä kuitenkin osoittaa, että myös he tarvitsevat asiallista tekemistä. Toisin sanoen he ymmärtävät loogisten virikkeiden merkityksen. Voisi siis ajatella, ettei itsetuhoinen käytös ole ainakaan seurausta järjen puutteesta. Päin vastoin voisi ajatella, että itsetuhoisuus on seurausta siitä, ettei ihminen saa toteuttaa itseään järkevällä tavalla.

Voimakkaat ristiriidat kertovat siitä, mikä sinulle on tärkeintä. Joskus asiat vain tarvitsevat aikaa selvitäkseen. Ei kannata liikaa mennä omia tunteita vastaan, niillä kaikilla on varmasti paikkansa.

Juuri niin. Rankat kokemukset pitäisi käydä läpi ja niistä pitää saada puhua. Ristiriita väsyttää eikä mitenkään auta saamaan seesteistä, turvallista ja onnellista kokemusta elämästä. Ristiriita kuluttaa ja siksi on syytä pysähtyä.

Hae keskustelukumppani itsellesi. Sellainen, joka edes yrittää ymmärtää sinua.

älä huoli on täällä muitakin,vaikeiden asioiden menneisyydessä....itse olen vanha koulukiusattu,monta sairautta takana,olen opetellut 3kertaa kävelemään,olen käynyt lähellä sokeutumista,lähellä kuolemaa,minut on yritetty tappaa,kahdesti...elä huoli,nouse eteen ja ylös!