Mielenterveytesi tilanne?

Muuten ihan kunnossa, mitä nyt pahasa lääkekoukusa.

Täysin stabiili elämäntilanteeseen nähden. Ei psykoottista taustaa, ei suisidaalisuutta, ei masennus taustaa tai muita mielenterveyden häiriöitä. Kykeneväinen terveeseen itsereflektioon.

Rauhallinen, asiallinen, hyvin koostunut, ei avointa psykoottisuutta, ottaa katsekontaktin.

Muuten vain mieli mullin mallin.

Turkulainen, muuten terve.

Mielenterveyden tila riippuu siitä joutuuko olemaan kusipäiden kanssa tekemisissä.

Onhan minulla psykiatrinen diagnoosi tai en tiedä onko enää. Diagnoosin saannista on muutama vuosi ja nuo masennusdiagnoosit ottaa ja muuttuu ja liikkuvat kuukausien ja vuosien aikana sitä mukaa kun kriiseja selätellään ja paraneminen edistyy. kolme vuotta sitten siis oli ainakin vielä, kun viimeksi diagnosointi tehtiin. Sen jälkeen diagnoosi on kyllä kulkenut papereissa remissiossa olevana"

Kaippa se siellä taustalla on jonkinlaisena oirehdintana edelleen. Se missä alkaa jokin pahenemisvaiheeseen siirtmisen vaihe uhkaan, ovat kaikki elämänkriisit. Minulla oli pieni hätäkädässä lähiomaisen kuoltua ja kun työstressiä vielä kaatui samaan aikaan päälle.

Alkoi oirehdinta josta aloin huolestumaan, pelkäsin että sairaus joka taustalla on paranemisvaiheen loppusuorilla lähtee uuteen nousukauteen, mutta onneksi minun tiedoissa on lääkärin rekistereissä niin voimakasta tekstiä että sain nopeasti silloin sairauslomaa joka katkaisi tilanteen. Ei se lääkäri olisi mitään sairauslomia annellut minulle niillä syillä, että omainen kuollut ja vähän masentaa tilanne.. jos ei minun sairauskertomuksissa olisi ollut sellaista hälyttävää tekstiä siitä että nämä tilanteet saattavat tulehtua todella karuiksi jos niihin ei puututa heti. Olin tulostellut vanhoja lausuntoja sanojeni tueksi jotta minulla on selvää dokumenttia sanojeni tueksi ja tuon tarpeeksi selvästi ilmi sen että tässä ei nyt ole laiskamato suurentelmassa asioita vaan taustalla on todellinen huoli joka pohjaa menneeseen historiaa. Lääkärikin siinä totesi sitten että kun tuollainen menneisyys masennuksen osalta löytyy ja noin pitkäaikaisena ja nuorella iällä niin ehdottomasti pitää toimi heti ettei odotella yhtään. Parempi se aina ottaa koppi tilanteesta ennakkoon jos luonteen herkkyyteen kuuluu murehtia itsensä kuoppaan josta ei pääsekään enää ominvoimin ylös.

Sen jälkeen olenkin taas saanut kaikki sujumaan hyvin ja itsekseni miettinyt että mähän olen selvinnyt mielettömän hyvin suurista elämän vaikeuksista ja pystynyt käymään töissäkin samalla ja itseni pientä muutaman viikon notkahdusta itkun puoleen lukuunottamatta hyvässä tasapainossa.

Itsetunto ja itseluottamus on suhteellisen hyvällä mallilla. Luotan itseeni ja arvostan itseäni. osaan kiittää itseäni kun onnistun ja kun epäonnistun se harmittaa hetken mutta sitten nousen ylös uuteen yritykseen. Kritiikkiä otan vastaan ottamatta itseeni siitä. Otan sen vastaan ja kuuntelen, Mietin tuliko aiheesta ja jos tuli korjaan käytöstäni. Jos ei tullut, jätän kritiikin omaan arvoonsa sitä sen enempää miettimättä

Uni sujuu hienosti ilman ongelmia. Nukun vain öisin. Harvoin otan päiväunia. Kipeänä ainoastaan tule nukuttua


Väsymys toisinaan painaa ylettömästi ja sillä tavalla mielenterveysdiagnoosini sitten näkyykin minusta. Työssä jaksaminen vie paljon energiaani ja se on pois vapaa-ajalla jaksamisesta. Se on melkein joko tai. Joko käyn töissä ja aika niukasti sitten jaksan ylimääräistä vapaa-ajalla taikka sitten mennen ja rallaan ympäri kaupunkeja ja painan tukkaputkella mutta en käy töissä.
Tämän hetken energiavarat pystyy tekeen vain toisen. Sinne ei mahdu nyt molempia ilman että jommassa kummassa alkaa suoriutuminen ontua..


Se tarkoittaa että mielenterveyteni on suhteellisen vahva ja vaikka diagnoosi löytyy se haittaa vain elämänkriisiydyttyä ja vaikuttaa minuun niin että energiavarani ovat vielä rajallisia.

Kyky luottaa ihmisiin löytyy, vaikka todella pitkään olen varautunut silti esim- luotan vuoden tuntemaani työkaveriini 98 prosenttisesti, vaikka aluksi en luottanut ollenkaan ja kesti muutama kuukausi alkaa tuntemaan sitä.

Itse olen miettinyt omaa Budhalaista tyyneyttä ympäristööni ja tullut siihen tulokseen että olen sosiopaatti. En kuitenkaan halua toisille pahaa ja pystyn toimimaan ormaalissa yhteiskunnassa, jopa tuottavasti itselle ja yrityksille joille teen töitä. Olen siis toimintakykyinen sosiaalinen sosiopaatti. Jaa että miten tämäilmenee? No jos joku perheenjäsen kuolee, tuntuu se samalta kuin joku täysin tuntematon kuolisi. Ei herätä mitään tunteita. Tieetysti jokun hauskoja juttuja jää kaipaamaan mutta elämähän ON hidasta kuolemista.

Yllätys yllätys, naisväki pitää minua hyvänä kuuntelijana mutta jostain syystä pidemmälle kuin olkapääksi on ollut vaikea päästä. Mutta se vissiin kuuluu taudin kuvaan.

Ilmeisesti aika huono kun täällä oon.......

Keneltä siis kysyt?