Pieni jäässä oleva poika joutuu Kiinassa kulkemaan 4.5km suunta kouluun joka kestää 1h., vaikka ulkona on pakkasta 9.
Isänsä joutuu työskentelemään pitkällä kotoaan, eikä pysty huolehtimaan pojastaan, joten köyhä mummu huolehtii hänestä. Muut lapset nauravat taustalla, kun poika on aivan jäässä.
Tähän ollaan kovaa vauhtia menossa myös meillä, sillä vanhempien velvollisuus ottaa työtä vastaan pitkältäkin, jottei menettäisi ansioturvaansa. Orjatyöorpojen määrä kasvaa ja vastikkeellisen työn perässä muuttanut perheenpään, äiti tai molemmat, joten pakotetaan perusperheet erilleen. Lisää varmasti myös avioerojen määrää ja tukia saavien määrää jossain aikavälillä. Koulumatka 4-5km on myös Suomessa tätä päivää ja kunnilla ei ole velvoitetta kuljetuksiin ja siihen kunnat ovat enenmössä määrin tarttuneet, ja julkisen liikenteen puuttuessa tilanne on lapsille tosi surkea ja asettaa heidät eriarvoiseen asemaan. Teiden hoidossa myös usein säästetään periaatteella kyllä se siitä sitten sulaa.
Omalla lapsenlapsellani on kouluu matkaa saman verran 4.5km ja julkinen liikenne puuttuu alueelta, ja kun kunnalla ei ole lakivelvoitetta järjestää koulumatkoja, joten säästetään ja niin lapset joutuvat kulkemaan säässä kuin säässä aina 5km asti ilman kuljetuksia.
Kun sitten vanhempi tai vanhemmat joutuvat käymään kaukana työssä lapset jäävät omilleen ja joutuvat kulkemaan tuo matkan yksin, vaikka ulkona olisi myrsky ja pakkasta 25. Jääkelit, pimeää ja poissa housuissa. Vaikka vanhemmat katsoisivat lasten vaatetuksen valmiiksi, niin lapset tietäen he unohtavat pukea ulkohousut, tai avain unohtuu kotiin ja huomaakin sen vasta kun on tullut koulusta kotiin, eikä pääse sisälle ja varainavainkin on unohtunut.
Kiinalaispoika otsikoissa, i/Suomen suunta
SurullisiaTapauksia
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815