Miksiköhän mies voi sanoa haluavansa lapsen, mutta käytännössä käyttäytyy juuri toisin. Eli ei halua seksiä "hyvinä päivinä", ei halua puhua asiasta ja hermostuu jos nainen puhuu vauvoista. Ja silti hän väittää että lapsi on tervetullut!? Emme käytä ehkäisyä, mutta eihän sillä ole väliä, koska käytännössä seksiä harrastetaan vain juuri ennen kuukautisia ja heti niiden jälkeen.
Vedättääkö mieheni minua? Olen aina luottanut häneen ja uskonut hänet rehelliseksi mieheksi. Miksi hän ei suostu puhumaan tästä aiheesta? Olisiko teillä miehillä jotain mielikuvaa, mikä nyt mättää?
Alan olla epätoivoinen, kun en saa vastauksia ja vauvahaaveeni tuntuvat valuvan hiekkaan. Mies on 37 ja itse olen 35, joten ei pitäisi mistään nuoruuden epävarmuudesta olla kyse. Miehelläni on kaksi lasta entuudestaan, joten hän myös tietää käytännössä mistä isyydessä on kyse.
Vedättääkö mieheni minua? Olen aina luottanut häneen ja uskonut hänet rehelliseksi mieheksi. Miksi hän ei suostu puhumaan tästä aiheesta? Olisiko teillä miehillä jotain mielikuvaa, mikä nyt mättää?
Alan olla epätoivoinen, kun en saa vastauksia ja vauvahaaveeni tuntuvat valuvan hiekkaan. Mies on 37 ja itse olen 35, joten ei pitäisi mistään nuoruuden epävarmuudesta olla kyse. Miehelläni on kaksi lasta entuudestaan, joten hän myös tietää käytännössä mistä isyydessä on kyse.
Vastaukset 10
Vanhimmat
muistan itse kun rupesimme ensimmäisen lapsen tekoon ja kun tulosta ei ruvennut tulemaan, vaimoni tuskastui ja rupesi kyttäämään lämpötiloja yms. syystä tai toisesta oma intoni lopahti täysin koko seksiin vaikka normaalioloissa se on jatkuvasti mielessä. kai siitä uros sitten itelleen kerää paineita kun ei pysty lasta panemaan alulle... nyt lähinnä kolmen lapsen isänä pelkää että ei kai taas kun kuukautiset on päivän myöhässä.... kyllä se on se rentous siinäkin tärkeetä
Vois tosiaan olla, että olen kasannut liikaa paineita. Mutta ymmärtämystä kaipaan mieheltäni, minä elän tässä kehossa, joka joka kuukausi valmistautuu raskauteen, jota ei sitten tulekaan. Se on tosi piinallista ja siitä ei oikein pääse pakoon. Mutta kiitos neuvosta, yritän rentoutua:)
ota ero ja pistä äijämaksamaan.
Niin minäkin tein, nyt minulla on oma vuokra asunto, suloinen tyttö vauvva ja saan tavata ketä haluan.
Minä rakastan ja kunnioitan miestäni ja saan tyydytykseni siitä tunteesta, että suhteeni on arvokas. Mutta kukin tyylillään, aika köyhää taitaisi tuollainen elämä olla.
Aikoinaan kun päätimme avokkaani kanssa alkaa lapsien tehtailuun, ensimmäinen oli laakin peli.
Sitten pidimme monta vuotta taukoa ja päätimme, että toinenkin olisi vielä kiva.
Tämä olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty.
Oli melkein vuoden projekti, ennenkuin nappasi.
Kaikki tämä varmojen päivien ja lämpöjen kelailu,
se kyllä tappaa kaiken ilon asiasta ja sitä myöden paineet kasvavat niin ettei varmaan onnistu.
Ei muuta kuin rento meininki ja ajatukset niin, että tulee jos on tullakseen ja johan alkaa tulosta syntymään.
Tähän voi mennä aikaa, mutta vuosi sinne tänne ei varmaan ketään kaada.
Muuten hyvä neuvo, rentoutuminen on tärkeää, mutta: aika alkaa loppumaan, olen 35-vuotias, ex-mieheni ei lasta tahtonut (vaikka väitti muuta) ja siksi olen näin myöhään liikkeellä tämän asian kanssa. Kun biologisen kellon veto alkaa loppumaan, niin paniikki kasvaa...
Mukavaa, että teillä kuitenkin tärppäsi ja saitte vielä toisenkin. Hyvää kevään jatkoa!
Kappas vaan, mekin olimme 35v kun nuorempi pantiin :-) alulle.
Mutta siitä kiireestä sen verran, että tunnen useampia 35-40v ikäisenä äidiksi tulleita, joten don´t worry, be happy.
Olen myös suhteessa 37v:n kanssa ja hänellä on vuosi nuorempi muija kotona ja sen kanssa jo pieni poika, 3v..
Mieheni ei rakasta vaimoaan ja ollaan oltu yhdessämme jo pitkään. Hän sanoi välttytyvän uuden tekemisestä ja sopivalla hetkellä eroavan.
Terkkuja T&J:lle!!!!
taidat kuule saada odottaa sitä "sopivaa" hetkeä!
Ja minä rakastan häntä. Tässä lapsiasiassa ei vaan nyt kommunikaatio pelaa.
Toisena naisena oleminen mahtaa olla vaikeaa ja kuluttavaa? Voimia sinulle ratkaisujen tekemiseen!