Sijoittajat myy nyt asuntoja helsingissä

Asunnoista halutaan nyt rahat talteen kun ei ole tullut vielä suuria muutoksia tai korot nousseet. Monet arvelee että korkojen nousu näkyy jo viimeistään syksyllä koska euroopan keskuspankki lopettaa toimet joilla korkoja pidetty matalana.

Korkojen nousu vaikuttaa sijoittajan jo nyt omistamaan velattomaan asuntoon siitä syystä että korkojen noustessa asunnon ostaminen velalla kallistuu ostajan näkökulmasta. Tulee painetta laskea hintoja riittävästi että asunto on edullinen muihin myynnissä oleviin asuntoihin verrattuna.

Taloyhtöiden remontit on jatkuvassa kasvussa sekä tonttivuokrien korotukset joilla on vaikutus hintoihin koska nostaa osakkeen omistajan pakollisia kk kuluja, jos asunto on vuokralla niin kate viivan alla voi olla olematon mutta asunnosta maksettu hinta merkittävä ja se on jossakin vaiheessa saatava mielellään omalle tilille.

On myös taloyhtöitä joiden osakkaat ajattelevat oikeasti oman yhtiön ja osakkaiden rahallisia etuja ja mikä oikeasti on rahallisesti järkevää mutta näitä on todella vähän.
36480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ookko tosissas

Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Taitaa olla hansun teksti. Ei olisi mitään yhtään uskottavampaa linkkiä tarjolla? Melkein mikä vaan kelpaisi...

    Hansun linkit on yhtä uskottavia kuin rottavälittäjän väitteet. Tai oikeastaan uskottavamipia kun hansu ei ole välittäjä.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Taitaa olla hansun teksti. Ei olisi mitään yhtään uskottavampaa linkkiä tarjolla? Melkein mikä vaan kelpaisi...

    Pakko on, uso huvikses
    https://huutokaupat.com/1658414

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakko on, uso huvikses
    https://huutokaupat.com/1658414

    ÄÄnestäkää vaan vihervassureita......
    Seinäraha loppuu aikanaan......
    HOXX HOX....
    OOtteko tyhmiä .. OOTTE
    Hesan maksukyky on tapissaan, ei auttanut pakolaiskuorma.....
    Seinäraha loppui
    Huulipunahallitus ajaa suomen suohon, kehitysmaaksi....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakko on, uso huvikses
    https://huutokaupat.com/1658414

    Melkein osui aiheeseen. Yritä vielä, kyllä se oikea linkki löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakko on, uso huvikses
    https://huutokaupat.com/1658414

    Päättynyt.+Korkein+tarjous+3000+eur.+Tarkistetaan+tarjouksia.Katsoppas+mitä+välittäjä+ilmoituksessa+selittelee:""Vastaavia+asuntoja+on+vuokrattu+jopa+800€/kk+vuokralla,+mutta+tämän+asunnon+vuokra-arviossa+650€/kk+on+otettu+huomioon+heikompi+kunto.Tällä+vuokratasolla+esimerkiksi+9+000+euron+myyntihinnalla+tulee+vuokratuotoksi+8,46%.""Laskinko+oikein,+että+tarjotulla+hinnalla+(3+t)+vuokratuotto+on+kolminkertainen+?25+%.+Luulisi+riittävän+ostajia.+Kannattaa+myös+huomata+varsin+erikoinen+tapa+arvioida+vuokratuottoja+mutta+tämä+on+juuri+se+logiikka+tänään,+millä+näitä+pöksiä+kaupitellaan.Siis+rajusti+kalliimpiakin.+"Tuotto"+lasketaan+ostohinnasta,+EI+velattomasta+hinnasta,+koska+muutenhan+se+olisi+nolla.+Siksihttps://keskustelu.suomi24.fi/t/15294898/asuntojen-kaksi-hintajarjestelma-on-ansa-!Ansa+tuo+2-hinnoittelu+on+ennenmuuta+ostajan+kannalta+mutta++välittömästi+myös+sijoittajan+osalta,+jos+suhdanteet+pimenee+ja+vuokralaisen+maksukyky+huikeissa+tonnin+vuokrissa+heikkenee.+Eräänlainen+ASO-kämppä+siis+jatkossa.

    Äänestä

Musiikin loppu häämöttää. Sijoittajat karkaavat kuin rotat laivasta. Kaikille ei riitä istumapaikkoja pelastusveneessä.

Äänestä

Ihanko itse päättelit kaiken?

Äänestä

Helsingin tonttien vuokrien koko kummastuttaa, ajatelkaa alle 6500 neliön pläntistä maata vuokraa peritään n 60 000 eur joka vuosi. 600 000 / 10 vuodessa. Siis esim yhden kerrotalon tontin vuokra!

Kaupungit rahastavat omia asukkaita kuin pörssiyhtiöt! kaupungin työntekijät ovat unohtaneet miksi ovat palkattu verorahoin ja mikä on kaupungin tehtävä, nurin kurin mennyt ajatukset kaupungilla. Samaan aikaa hassaavat rahaa pörssifirmoille erittäin suuria summia.

Herätkää ihmiset koska asukkaat on ne jotka voi päättää ja muuttaa tuon toiminnan.

Äänestä
  • Helsinki on julistautunut laittomien maahantulijoiden suojelijaksi, verotaakka kasvaa, kiinteistöverot ja tonttien vuokrat nousee.
    Sanon ihan samaa, HERÄTKÄÄ. Taas on vaalit, nyt aika potkia Sauli Niinistö pois aiheuttamasta lisätuhoa, tämä ei ole edes ilmaissut katumusta, tai pyytänyt kansalta anteeksi, että oli saamaton vässykkä ja on päästänyt maahan yli 50 000 elättiä kautensa aikana. Suomalaisia on Niinistön takia murhattu ja raiskattu, taloudelliset vahingot liikkuvat miljardeissa.

    Äänestä

  • Verotus on kokoomuskausilla saanut aina vain uusia muotoja ja katos vaan, ole koskaan LASKENUT sopulilla tai mokulla... vaikka juuri sitä OTSIKOISSA porrrrvarit tarjoavat

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14678773/yritys-verotus-pudonnut-60-noin-30-vuodessa-

    Ai niin, olette tainneet ihan äänestää tämän kehityksen puolesta, paskahousut. Tulokset tästä toiminnasta on helppo opiskella
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14087468/miljonaarien-lukumaara-38-n-kasvussa-suomessa

    Että sellaista menoa, svidun passkahousut. Sitä saa mitä tilaa

    Äänestä

  • Tonttivuokra perustuu tontin rakennusoikeuteen, mitä enemmän rakennettuja neliöitä, sitä korkeampi vuokra. Mainitsemasi tapaus on todella halpa joten kyseessä on joko itä-Helsinki tai sitten sopimus on niin vanha, että on kohta päättymässä.

    Näissä vähän enemmän ihmeteltävää sinulle:
    https://www.etuovi.com/kohde/m78287
    Tontin koko 972 m²
    Tontin vuokra 81 820,00 € / vuosi

    Tai tämä:
    https://www.etuovi.com/kohde/1266679
    Tontin koko 1 346 m²
    Tontin vuokra 230 359,14 € / vuosi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tonttivuokra perustuu tontin rakennusoikeuteen, mitä enemmän rakennettuja neliöitä, sitä korkeampi vuokra. Mainitsemasi tapaus on todella halpa joten kyseessä on joko itä-Helsinki tai sitten sopimus on niin vanha, että on kohta päättymässä.

    Näissä vähän enemmän ihmeteltävää sinulle:
    https://www.etuovi.com/kohde/m78287
    Tontin koko 972 m²
    Tontin vuokra 81 820,00 € / vuosi

    Tai tämä:
    https://www.etuovi.com/kohde/1266679
    Tontin koko 1 346 m²
    Tontin vuokra 230 359,14 € / vuosi

    Kuka idiootti muuttaa vuokratontille tehtyyn taloon?
    Ja maksaa kuukausittain tonttivuokran päälle vielä asunnosta jota ei edes omista?
    Jos on ostanut huoneisto-osakkeen jostakin ei todellisuudessa omista yhtään mitään.
    Osakekirja ei osoita muuta kuin oikeuden huoneiston hallintaan jos maksaa kuukausittain siitä muodostuneet kustannukset osallistuu muiden yhtiön osakkeiden kanssa koko kiinteistön yhteisiin kuluihin joihin ei yksittäinen osakas juurikaan pysty vaikuttamaan.

    Kun naapuri tekee vahinkoa tai vaikkapa rempan, osallistuu muut kuluihin.
    Tai kun taloyhtiö päättää jostakin kuluista, joutuu maksajaksi vaikka omakohtaisesti ei olisi mitään tarvetta kuluihin.

    Äänestä

Nyt on jo jonkun aikaa monet menettäneet rahojaan asuntomarkkinoilla.

Kuten kerroin jo 2015-2016 ensimmäisen kerran täällä sijoittajat on myymässä asuntojaan pois, myös tavalliset ihmiset. Jostain kumman syystä taloyhtöiden teettämien remonttien hinnat karanneet käsistä, teetetään aivan turhaa remonttia joka ei nosta euroakaan asuntojen todellista arvoa, mutta velkaa osakkaalle voi tulla useita kymmeniä tuhansia euroja. Putkiremontin hinta voi olla helposti koko 2h- 3h asunnon todellinen arvo.

Putkiremontit ovat karanneet käsistä hinnan suhteen. Liian kallista suhteessa asunnon arvoon.

Monille taloyhtiöille olisi kannattavampaa asua

Terveisin järvenjoen

Äänestä
  • >>Putkiremontit ovat karanneet käsistä hinnan suhteen.
    >>Liian kallista suhteessa asunnon arvoon.

    Tosiasiassa, maksattavat noista asuntoja TOISEEN kertaan. 40 000 euroa tarkoittaa, että asunto maksatetaan toiseen kertaan, uutena maksoi 250 000 markkaa.
    Pitäisi hölmöläisten vähitellen tajuta, kun eläkepäivinään asuntovelkaantuu uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Putkiremontit ovat karanneet käsistä hinnan suhteen.
    >>Liian kallista suhteessa asunnon arvoon.

    Tosiasiassa, maksattavat noista asuntoja TOISEEN kertaan. 40 000 euroa tarkoittaa, että asunto maksatetaan toiseen kertaan, uutena maksoi 250 000 markkaa.
    Pitäisi hölmöläisten vähitellen tajuta, kun eläkepäivinään asuntovelkaantuu uudelleen.

    On paljon taloja varsinkin taantuvammilla seuduilla joihin ei kannata tehdä mitään isompia remontteja. Pakolliset korjaukset vaan tehdään ja hyödynnetään ne asuntoina niin kauan kuin ne niin mennen pelittävät ja niille kysyntää asuntoina on. Onneksi ei pankitkaan anna taloyhtiöille lainoja suuriin remontteihin, jos katsovat että talon arvo ei markkinoilla riitä kattamaan lainaa joka remonttiin tarvittaisiin.

    Äänestä

Kiinteistörahastoihin ei pidä sijoittaa.

On iso riski menettää rahansa.

Äänestä

Nyt kannattaa myydä sijoitusluukut tsadista ja sijoittaa jyväskylään. Kuulemma pääkaupunkia ollaan siirtämässä Jyväskylään.

Äänestä
  • Jos hässinkiltä vietäisiin pääkaupunkistatus, niin lähtisi sieltä maan hallinto sekä isojen firmojen pääkonttorit ja ulkomaiden diplomaatit ja ylen-väki ja koulutusjutut yms. Hyvätuloista porukkaa nämä kaikki, joiden siivellä siellä elää iso sakki monenlaisten palvelujen tarjoajia taksikuskeista, pitsan vääntäjistä, kaljatuoppien täyttäjistä maksullisiin naisiin.
    Että kun näin on, niin asettaa se vähän outoon valoon hässinkiläisten rehvastelun sen kanssa miten he ovat jotain erinomaisen tuottavia ja vaurautta luovaa väkeä.

    Äänestä

  • Paskasta ei kannata maksaa että pääsee paskojen kanssa asumaan. Koko Helsingille iso ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskasta ei kannata maksaa että pääsee paskojen kanssa asumaan. Koko Helsingille iso ei jatkoon.

    Älä nyt noin suoraan tuo kateuttasi ilmi, stadi on ainoa suomen kaupunki jonka talous kunnossa, tänne halutaan ja tänne tullaan ja ne tulevat joilla rahaa on.
    Osta ruskeasuolta kämppä, ai niin ei ole myynnissä..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä nyt noin suoraan tuo kateuttasi ilmi, stadi on ainoa suomen kaupunki jonka talous kunnossa, tänne halutaan ja tänne tullaan ja ne tulevat joilla rahaa on.
    Osta ruskeasuolta kämppä, ai niin ei ole myynnissä..

    Sunkin kuplahimmeli pysyy pystyssä ainostaan Brysselin kopterirahalla, ei muulla. Kun se loppuu, loppuu musiikki ja sitten mitataan mikä maksaa mitäkin oikeasti. Ennen sitä kaikki on vain paisuvaa kuplaa, ei reaaliarvoja.

    Joo, sinne tulee kaikki kusipäät, joilla on joko rahaa tai velkaa tai molempia. Hyvä, että se paikka kerää kaikki paskat yhteen niin voitte nauttia toistenne paskasta seurasta.

    Terveisiä vaan sinne korson mikkolaan.

    Äänestä

  • Junantuomat eivät ole stadilaisia, stadiin synnytään ja se on suuri kunnia.

    Äänestä

Helsinki on tavoiteltu paikka asua, kuka haluaa sua jossain pellon keskellä homeisessa mökissä kuten palstan pellet?
Hesasta ostaa tai vuokraa se jolla on rahaa ja haluaa asua kaiken ytimessä.
https://www.hs.fi/koti/art-2000006380738.html

Äänestä
  • Hah hah hah. Paskainen ja täynnä narkkeja, juoppoja ja muita mieleltään sairaita tyyppejä paperittomat ym.... Kuka oikeasti haluaa asua Hellsingin keskusta/kantakaupunkialuueella tai jossain vielä helvetillisemmässä lähiössä? No tietenkin sellainen joka viihtyy edellämainittujen "eliittikansalaisten" parissa ja on kenties itse samanlainen. Seura tekee kaltaisekseen heh heh hee...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah hah hah. Paskainen ja täynnä narkkeja, juoppoja ja muita mieleltään sairaita tyyppejä paperittomat ym.... Kuka oikeasti haluaa asua Hellsingin keskusta/kantakaupunkialuueella tai jossain vielä helvetillisemmässä lähiössä? No tietenkin sellainen joka viihtyy edellämainittujen "eliittikansalaisten" parissa ja on kenties itse samanlainen. Seura tekee kaltaisekseen heh heh hee...

    Varmaan tuo kampin asunto kelpaisi sinullekin mutta kun sinulla ei ole rahaa sitä ostaa ja vuokralle ei kukaan sinunlaistasi ota.
    Pysyhän nyt vaan siellä vantaalla tukiasunnossasi ei sinua kukaan hesaan kaipaa eikä halua ja kun sinulla ei ole edes k.....

    En muuten ottaisi mistään hinnasta. Mua kun ei sinne täiden sekaan saa kirveelläkään. Oma talo ja oma lupa on ainoa oikea asumismuoto eikä mikään helvatan kolhoosiasuminen kerrostalokyttääjien, narkkien, matujen ym. naapurina.

    Pysy sä vaan junanviemä muka stadilainen (tunnistaa tosta hesa-nimen käytöstä) siellä HELLsingissäsi kärventymässä kuin täi tervassa heh heh hee.

    Savolainen juntti sinä olet, länkisäärinen ukonpaha, hesaan et pääse eikä sinua oteta ja et sinä missään talossa asu vaan torpassa, nauretaan sinulle porukalla, HA HA HA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Savolainen juntti sinä olet, länkisäärinen ukonpaha, hesaan et pääse eikä sinua oteta ja et sinä missään talossa asu vaan torpassa, nauretaan sinulle porukalla, HA HA HA.

    Väärin meni, junan tuoma juntti heh heh hee. Paljastit itsesi savolaislähtöiseksi surkimukseksi jonka jutut ovat kuuntelijan vastuulla. Toisin se on meillä länsi-suomalaisilla valio-omakotiasujilla. Hyydy surkeuteesi, junantuoma juntti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin meni, junan tuoma juntti heh heh hee. Paljastit itsesi savolaislähtöiseksi surkimukseksi jonka jutut ovat kuuntelijan vastuulla. Toisin se on meillä länsi-suomalaisilla valio-omakotiasujilla. Hyydy surkeuteesi, junantuoma juntti.

    Naurettavia nämä junantuoma läpät, niiden heittäjät eivät ole edes yleensä stadilaisia vaan halpoja kopioita.
    Minä synnyin ja kasvoin lintuvaarassa kaksi kilometriä helsingin rajasta, lepuskissa kävin kouluni ja pyörin lepuskin jengissä, stadissa kävin nyrkkeilemässä pikkupojasta asti ja passissa 200 kilpanyrkkeilyottelua, kuntarajojen välistäkin otettiin joskus salin ulkopuolella.
    Stadiin muutin 21 vuotiaana ja siellä asunut kohta 30 vuotta ja pidän itseäni stadilaisena ja espoolaisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

järvenjoen kirjoitti:

Asunnoista halutaan nyt rahat talteen kun ei ole tullut vielä suuria muutoksia tai korot nousseet. Monet arvelee että korkojen nousu näkyy jo viimeistään syksyllä koska euroopan keskuspankki lopettaa toimet joilla korkoja pidetty matalana.

Korkojen nousu vaikuttaa sijoittajan jo nyt omistamaan velattomaan asuntoon siitä syystä että korkojen noustessa asunnon ostaminen velalla kallistuu ostajan näkökulmasta. Tulee painetta laskea hintoja riittävästi että asunto on edullinen muihin myynnissä oleviin asuntoihin verrattuna.

Taloyhtöiden remontit on jatkuvassa kasvussa sekä tonttivuokrien korotukset joilla on vaikutus hintoihin koska nostaa osakkeen omistajan pakollisia kk kuluja, jos asunto on vuokralla niin kate viivan alla voi olla olematon mutta asunnosta maksettu hinta merkittävä ja se on jossakin vaiheessa saatava mielellään omalle tilille.

On myös taloyhtöitä joiden osakkaat ajattelevat oikeasti oman yhtiön ja osakkaiden rahallisia etuja ja mikä oikeasti on rahallisesti järkevää mutta näitä on todella vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu