Hirvittävä näky Tampereella

TampereYdin

Ei ole pitkäkään aika, kun käveleskelin Tampereen keskusta alueella. Tänä iltana näky, jonka näin, ei tue sitä, mitä hallintomme sanoo vaan aivan päinvastoin. Tyhjien toimitilojen, joissa näkyy epätoivoa viestittävä Vuorattavana-ilmoitus, kasvu on RÄJÄHTÄNYT. Tämä ei ole politiikaa, vaan menköön kukin katsomaan. Presidenttikään ei voi tälle mitään, ainoastaan Kekkonen ja "saatanan tunarit".

Olen huolestunut, vaikka itselläni ei ole mitään menetettävää: Mitä nyt on oikeastaan tapahtumassa armaassa Suomessamme ja Tampereella ?

28

1216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taidat.viihtyä.täällä

      Tulit taas Pohjanmaalta käymään Tampereella?

    • mönöpölipeli

      Työttömien aktiviimalli edellyttää että kaupungissa asuvat työttömät muuttavat maalle ja maalla asuvat työttömät muuttavat kaupunkiin.

      Jotkut ovat ilmeisesti samaan saumaan muuttaneet yrityksensäkin kaupungista maaseudulle.

    • d666da

      Juu siis asunnot tyhjennetään tulevia maahanmuuttajia varten. Ihan kaikki etenee suunnitelmien mukaan.

      • kuusenalleasumaan

        Tampereella kaikki pakotetaan töihin. Myös kaikki huonokuntoiset ja vanhukset, jotta kaikki matut saavat kaikki mahdolliset tuet ja viihtyvät hyvin täällä. Paperittomat ovat etusijalla. Oma maa mansikka muu maa mustikka ei enää pidä paikkaansa.


    • NEETOOkakkaaa

      äännestäkää vaan tarjaa emmaa annia ville n sale n mattia tuula merjaa pekkaa eva b äännestäkää jotain julkkis paskaa, missiä..kurjuus jatkuu!.mutta eliitillä virkoja euhun.

    • kauheevaivaaaa

      Ensin kauhea vaiva siitä mitä Tampereelle tapahtunut ja Suomelle sit läl lää ei kuulu mulle.
      Ihmeellisiä aivopieruja joillakin aloituksissa.

    • kokoomussekoomus

      Tyhjiä liiketiloja on ollut jo kauan, johtuu ratikkatyömaasta ja ostovoiman vähenemisestä. Syksyllä oli juttu AL:ssä että pelkästään Hämpillä on noin 13 tyhjää liiketilaa. Sammonkatu myös tyhjä ja sieltä porukka muuttaa pois ratikan tieltä, jatkuvasti kämppiä tyhjillään.

    • ryminä-lähestyy

      Tämä mitä nyt näkee on vasta alkua. Kunhan ratikkatöitten tuhoraivo ja Hämeensillan purkuu pääsevät vähän keväämmällä vauhtiin ja Ratinan Iso Kauppa on avattu niin sitten nähdään massiivinen kauppojen pako Hämpiltä. Eivätkä enää tuu takasin kun kerran on lähteneet. Ehkä uusia kaljajuottoloita kesäksi, saapas nähdä.

    • WhinoAssault

      Kyllä juu, Pub Lordi hankkimassa 250 neliön liiketilaa aivan parhaalta paikalta. Hyvä näkyvyys ja kuuluvuus kaikille. Aivan parasta huippua ja elämää keskustorillakin taas riittää.

    • tosipunikki

      Tampereella on kahtena kautenaistunut kokoomukselainen porvaripormestari, minä aikana kaikki paha, mitä nyt tapahtuu on laitettu vireille. Miltei kapinan paikka täna 100-vuotisjuhlavuonna½

      • eikö-kaduta

        Yks huuhaa päättäjä saa päähänsä utopisia visioita . Muut hyväksyvät kaiken miellyttääksensä tätä korkea-arvoisempaa huuhaata. Sekasorto on valmis. Eikä sitä voi peruuttaa. Tällä kertaa sen nimi Tampere.


      • ostospaikanvaihto

        Tampereella näkyy todella pahasti juuri se, että kokoomus on jyllännyt vallassa edelliset vuodet. Hämeenkatu on entinen kauppakatu. Enää siellä ei voi autolla käydä kaupoissa tai kauneushoitoloissa tai kampaamoissa ym. palveluissa. No kokoomuksen tapa tappaa yrittäjät on aina ollut kova ja tässä hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta. Vihreät ovat myös tässä toiminnassa mukana, vaikka Satu Hassi ajelee oikein ilmansaastuttajalla kaupungin katuja siis maasturilla. Kävelykadut ovat vanhaa muotia, jota etelä-Euroopassa viljellään, mutta vähänkin nykyaikaa omaavissa kaupungeissa on rakennettu jopa sellaisia kauppoja, joihin pääsee etuoven viereen vuoronumerolla omalla autolla asioille. Maanalaiset parkkihallit ovat hankalia, niitä ei nykyään käytä juuri kukaan ja niistä on aina pitkät matkat kävellä varsinaiseen kauppaan, jonka palvelua kulloinkin tarvitset.
        Panin myös merkille ostosreissulla Tampereella, että Kalevan kaupungin osassa yritystoiminta on lisääntynyt moninkertaiseksi. Varmaan Kaleva kaupungin osana tulevaisuudessa alkaa olla uusi Tampereen helmi. Sieltä löytyi vaateliikkeitä vielä vähän, mutta löytyi, kahviloita oli monta ja hyvä palvelu, kampaamoita löytyi, kauneushoitoa, fysioterapiaa, lääkäriasema, urheiluliike, huonekaluliikkeitä, hammashoitoa....lista oli pitkä, mutta noita palveluja tarvitsin viimeksi käydessäni Tampereella.
        Tosin vierailin Porissakin jo muutaman kerran ja se on yksi varteenotettava ostospaikka tulevaisuudessa. Seinäjokeen ostospaikkana on tarve mennä jossain vaiheessa tutustumiskäynnille ja katsastamaan, mitä sieltä löytyy ostospaikkana.
        Ja onhan aina Veljekset Keskisen liikkeet myöskin ostosulottuvuudella.


    • Tuutuumaa

      Tyhjät liiketilat kertovat vuokrien nousupaineista. Vuokralaiset ovat irtisanottu,jotta ratikan tuoma asiakasvirtojenkasvu voidaan mitata vuokrissa täysimääräisesti. Uusitut tilat ja huippuluokan vuokrat. Ne jotka ovat jääneet, ovat jo suostuneet tuplattuun vuokrahintaan. Liikke-elämä viriää navettamarkettien paineesta.

    • fddfdfdfg

      niinpä

    • fddfdfdfg

      niinpä

    • fddfdfdfg

      niinpä

    • iopoiioopoi

      niinpä minkäs teet

    • raitis.ilma.virkistää

      Tulevaisuudessa työ- ja asuinpaikat ovat keskittyneet ratikkapysäkkien viereen. Muilta paikoilta ne katoavat. Nauttikaa vielä se 3 vuotta nopeasta työmatkaliikenteestä, sen jälkeen se hidastuu ja vaikeutuu. Kysykää vaikka espoolaisilta, miten kävi kun metro tuli. Metro on sentään nopea (80 km/h) , ratikka on etana siihen verrattuna.

      • Espoolainen001

        Matka puolittui ajallisesti. Nopee,siisti lämmin.


      • Trexv
        Espoolainen001 kirjoitti:

        Matka puolittui ajallisesti. Nopee,siisti lämmin.

        Ratikkakyylä valehtelee


    • SaatananTunarit

      Vittuako olette äänestäneet porvareita? Tässä on nyt sitten tulos. Sitä saa mitä tilaa ja niin makaa kuin petaa. Lopettakaa se saatanan porvareiden äänestäminen. Koko Suomessa sama homma, että vaikka on selvästi nähty, miten huonosti porvarit asioitamme hoitavat, niin silti niitä porvareita pitää äänestää. Sitten itketään, mihin tilaan on maamme ajettu. Oppisitte edes joskus virheistänne. Mutta kun ei opita. Sitten eletään vähän kuin Päiväni murmelina-elokuvassa.

    • Juha987654

      Heh sitä saa mitä tilaa.. sairaammaksi menee tämä yhteiskunta.

    • kaikki_muuttuu

      Vastaus löytyy aloittajan ihmettelyyn, kun katsot vaikkapa 150 vuoden takaisia valokuvia, ja mietit mitä on tapahtunut tähän päivään tultaessa.. Näin se menee, että maailma nuuttuu, eikä mikään pysy ennallaan.

    • oikeinepistä

      Valtiolta vedätettiin rahaa Kansiareena hankkeesen. Nyt ei varaa riitä enää kulttuurille, eli Tampereen Työväenteatteille. Vieläpä sellainen evätään tänä työväen ja osattomien nousun ja sorron juhlavuotena! Lisäksi halutaan rikkoa tärkeät sisällissodan muistomerkit. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi näistä aina jauhetaan? siksi kun sama meno jatkuu aina vaan.

    • Dddppp

      Miksi maksaisin pysäköinnistä kun ne samat kaupat on kauppakeskuksissa ja autonkin saa ilmaiseksi parkkiin?

      • Fiksumpaa

        Käy lähikaupassa niin ei edes tarvi parkkipaikkaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      102
      3665
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2413
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2059
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      35
      925
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      45
      851
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      825
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      809
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      717
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      89
      705
    Aihe