Tahdon vapaaksi.

Olisiko pojan mahdollista muuttaa omilleen asumaan, tai oleskella välillä muualla kuin luonasi? Yhteyttähän voisitte pitää niinkin tiiviisti - mutta jos arki helpottuisi siten...?

Saatteko kumpikin tarvittavaa apua masennukseen? Entä onko muita ihmisiä tukenanne jossain lähettyvillä surussa ja muussa elämässä...?

Ehkä jonkunlaiset konkreettiset muutokset olosuhteissa olisivat tarpeen. Ja itsellesi varmasti olisi tosiaan tärkeää, jos ensi alkuun pääsisit vaikka hetkeksikin irti oravanpyörästä, lepäämään ja virkistymään. Voisikohan sellainen olla järjestettävissä jotenkin? Laitokseen ei tarvitse mennä, mutta muu hetken irrottautuminen, vapaa päivittäisestä tilanteesta voisi olla hyvä idea...

Vain pari ajatusta, mitä nyt äkkiä tuli mieleen. Toivotaan, että pyyntösi kuullaan.

Lopetatte rikosten tekemiset, niin pää selkiintyy. Se on se laki ja oikeus ( joka muuten on läpeensä mätä) joka sinne korvienväliin menee. Joillakin se herätys aiheuttaa vaan pientä päänsärkyä, ja lehmänpaskat lentää taivaan tuuliin.

Tulee mieleen että erilleen muuttaminen olisi teille nyt paras ratkaisu. Ei teistä tuossa tilanteessa ole toistenne auttajiksi. Mene ainakin itse nyt juttelemaan terveyskeskukseen ja sieltä mielenterveyspuolelle. Unenpuute vie viimeisetkin voimat.

Itsekkin raivosin tuossa pari viikkoa sitten kännipäissäni vanhemmilleni kun tuli riitaa jostain pikku asiasta. Alkaa olemaan jo liikaa tämä yli 10 vuotta jatkunut jatkuva ahdistus minullekkin. Se johtaa siihen että saan välillä räjähtäviä raivokohtauksia, huudan läheisilleni ja tekisi mieli rikkoa paikkoja. Kuulostaa varmasti aika lapselliselta kun ikää on jo 29 vuotta. Mutta ei mua ole varmaankaan vanhemmat osanneet kasvattaa niinkuin pitäis ja olen sössinyt elämäni totaalisesti.

"2diabetes,masennus,verenpainetautia,rasvamaksa....velkaa työttömyyttä,läheisten kuolemia"

Itellä sama ja kaikkiin noihin lääkitys ja noiden lisäksi vielä sepelvaltimotauti joihin kahta eri lääkettä ja lisäksi selkä on melko kroonisesti hajalla ja epäilen myös ärtyvän suolen oireyhtymää. Läheisten sukulaisten ja kaverien lisäksi kuollut lemmikitkin. Ja olen vasta kolkyt ja risat. Tämän takia oli hyvä suorittaa sekä ammattitutkinto että korkeakoulututkinto ja käydä pätkätöissä lamaan saakka. 10 vuotta työttömänä ja ulosotossa on muutama tonni, ei nyt paljoa jos töissä olisi mutta nyt vain kasvaa korkoa. Lapsia ei ole eikä varsinaisesti koskaan seurustellutkaan, mitä nyt joitakin hoitoja tinderistä, niitäkään ei juuri viime vuosina.

Ite kun en jumaliin enkä hammaskeijuihinkaan usko ja on tuo usko lääkääreihinkin melko vähäinen, mutta minulle toimi SSRI ainakin niin ettei surkuttele enää yhtään mitään. Kaikki tuntuu olevan kaikesta huolimatta suht jees, mitä nyt kovin tylsää suurimman osan ajasta. Onneksi on internet.

Heitä ulos se lapsesi asunnosta tai ole hiljaa äläkä valita.