Ilmestyskirjan äärellä

Muistan erään hetken opiskeluajalta, kun otin vanhan rippi-Bibliani ja ryhdyin lukemaan siitä Ilmestyskirjaa sängylläni makoillen. Pian törmäsivät paikalle kämppikseni. Tiedustelivat, mitä olin lukemassa ja pyysivät lukemaan ääneen, kun saivat kuulla vastaukseni. He kävivät lattialle pitkäkseen ja alkoivat kuunnella. Kirjassa kerrottiin enkeleistä, torvista, lohikäärmeistä, vihan maljoista, monipäisistä sarvekkaista pedoista, portosta ja väärästä profeetasta. Monessa kohden luvut tuntuivat toisteisilta. Emme tainneet paljoa ymmärtää, varmaan joku siinä torkahtikin, mutta jännittävältä se kuulosti. Lukuhetken päätteeksi keitettiin sitten kahvit ja keskusteltiin arkisemmista asioista: sählypeleistä, opinnoista ja tytöistä – varmaankin.

Johanneksen ilmestys eli Ilmestyskirja on aina jollain tavoin kiehtonut minua, sillä se sisältää profeetallisen viestin lopunajan tapahtumista. Siellä kerrotaan ilmestyksenomaisista näyistä, joita ei olla onnistuttu vielä tyhjentävästi selittämään. Mutta turhaan ne eivät ole Raamatussa.

Ilmestyskirjaa on mielestäni käsitelty aika vähän kristillisyytemme piirissä, sillä se herättää kokeneissakin teologeissa ja sananpalvelijoissa kunnioitusta ja arkuutta. Yleensä seurapuheissa käsitelläänkin lähinnä ilmestyskirjan alussa olevia kirjeitä seitsemälle seurakunnalle ja niiden enkeleille (Ilm. 2–3). Monissa muissa kristillisissä kirkoissa ja suuntauksissa Ilmestyskirjaa on tulkittu rohkeammin, mutta niihin olen suhtautunut itse vähintään erittäin suurella varauksella.

Ilmestyskirjan näyt kertovat siitä, mitä on tapahtunut alkuseurakunnan aikaan (nyt-hetki Ilmestyskirjassa) ja mitä tapahtuu myöhemmin. Ilmestyskirja ei ole ainoa Raamatun kirja, joka käsittelee lopun aikaa. Lopun ajasta kertovia profetioita löytyy myös Vanhan Testamentin profeetoilta, esimerkiksi Danielilta (Dan. 10–12), Sakarjalta kuten myös Uuden Testamentin kirjeistä ja evankeliumeista. Jeesuskin kertoo opetuslapsilleen lopun ajan tapahtumista. Ne kaikki lienevät avaimia Ilmestyskirjan tulkintaan.

Ilmestyskirjaa lukiessa havahtuu pian siihen, ettei se ole tyypillisesti aikajärjestyksessä etenevä juonellinen kertomus, vaan kirja kertoo useista eri näyistä, joissa käydään samoja asioita läpi yhä uudelleen, mutta eri näkökulmista. Olen miettinyt, että jos nämä näyt voitaisiin asettaa päällekkäin ikään kuin läpinäkyvien kalvojen tapaan, muodostuisi kenties eheä kokonaiskuva lopunaikojen vaiheista. Kiinnekohtana aina Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio, jossa sielunvihollinen ja hänen seuraajansa saavat rangaistuksensa ja jossa pyhät pääsevät ikuiseen iloon ja juhlaan.

Ilmestyskirja kertoo koruttomasti niistä vitsauksista ja kauheuksista, joita syntinen maailma ja ihmiskunta joutuvat kohtaamaan ennen viimeisiä hetkiä. Luonnonmullistukset, tuhot, sairaudet ja sodat tulevat piinaamaan ihmiskuntaa. Pahinta on kuitenkin tällöin ihmisten nöyrtymättömyys Jumalan edessä. He eivät nöyrry vaan pitäytyvät itsekkäästi synnissä.

Ilmestyskirjan ja Raamatun sisältämien muiden lopunajan kuvausten äärellä olen pohtinut usein, että mitä aikaa ihmiskunnan historiassa mahdamme nyt elää – mahtavatkohan nuo viimeiset ajat olla jo käsillä? Tunnen kuitenkin, että elimmepä mitä aikaa tahansa, tärkeintä on pitää kiinni iankaikkisesta turvasta ja toivosta – elävästä evankeliumista. Uhkasipa mikä myrsky tahansa, niin uskovaisen ei tarvitse ahdistua eikä pelätä, sillä "niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh. 3:16-17, 1938 käännöksen mukaan).

Kirjoitan tätä vuoden viimeisenä päivänä 2017 ja samalla tämä on viimeinen blogitekstini Päivämiehen verkkolehteen, eli myös yhden henkilökohtaisen ajanjakson loppu. Alun suurista suunnitelmista huolimatta jäi paljon omasta mielestäni tärkeitä asioita käsittelemättä ja niistä kirjoittamatta. Henkisesti raskas ja työläs elämänjakso vaikutti sen, että kirjoittaminen oli usein selviytymiskamppailua päällekaatuvia aikatauluja vastaan, samalla sisältö tuntui jäävän ohuehkoksi ja rakenne hiomattomaksi. Teksteistäni tuli usein siten hyvin toisenlaisia kuin olin suunnitellut kirjoittavani. Ehkä niin oli tarkoitettu. Ja uskon, että niin oli. Lukijoiden armollisuuden ja anteeksiantamuksen varaan jättäydyn siinäkin suhteessa. Ja puhuttelevinta itselleni oli saamassani palautteessa se, että usein juuri ne omasta mielestäni heikommat tekstit olivatkin yllättäen puhutelleet lukijoita eniten.