Riemuvuoden sanoma

aimo.hautamäki

Jeesus oli palannut kiusausten korvesta Galileaan. Siellä hän opetti synagogaan tulleita. Häntä tultiin kuulemaan ja hänestä puhuttiin kaikkialla.
Jeesus saapui kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Tapansa mukaan hän meni sapattina synagogaan. Synagogajumalanpalveluksessa luettiin tavallisesti kaksi tekstiä, toinen Mooseksen kirjoista ja toinen profeetoista

Tapana oli, että joku kuulijoista luki nämä tekstit. Jeesus kutsuttiin lukemaan teksti, joka oli profeetta Jesajan kirjasta.

Katseet tekstinlukijaan

Lukukappaleessa kerrottiin ennustuksena Messiaasta ja hänen teoistaan: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.” (Jes. 61:1–2.)

Luettuaan tekstin Jeesus istuutui. Kaikki loivat katseensa kiinteästi häneen, olihan hän heille kaikille tuttu. Lapsuudestaan saakka hän oli asunut heidän parissaan. Hän oli kotikylän, heidän kylänsä, poika.

Mitä hän sanoisi heille? Tottahan hän täälläkin tekisi jonkin ihmeteon. Ihmisten odotukset olivat suuret, mutta samalla ehkä ennakkoluuloiset.

Tänään toteutunut kirjoitus

”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Jeesus julisti heille, että todellinen riemuvuosi on nyt puhjennut. Juuri täällä, Galileassa, ja juuri nyt se on tapahtunut. Tunnelma oli käsinkosketeltava.

Vielä kun kuulijoiden korvissa soivat luetut sanat, Jeesus julisti, että nyt Raamatun kirjoitukset toteutuvat ja ovat täällä totta: köyhät saavat kuulla hyvän sanoman, vangit päästetään vapaiksi, sokeat saavat näkönsä ja sorretut päästetään vapauteen. Todellinen riemuvuosi on juuri nyt.

Mooseksen lain mukaan joka viideskymmenes vuosi oli riemuvuosi, jolloin kaikki velat pyyhittiin pois ja maan annettiin kasvaa vapaasti vähävaraisten hyväksi. Tämä kaikki oli totta: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Kuulijat antoivat hyvän todistuksen Jeesuksen puheesta. He kiittelivät hänen sanojaan, jotka olivat ahdistuneille armon sanoja. Sanat koskettivat heidän sydäntään. Niissä oli rakkauden sävy.

Mutta sanoja oli liian tuttu, kotikylän poika. ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Sanat eivät kelvanneet heille uskottavaksi. Jeesus joutui sanomaan: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.”

Mitä meille sanotaan tänään?

Uskonasioissa tunnetaan vain yksi ajan määre: tänään. Huomisesta emme tiedä. Onko meillä huominen päivä elettävänä? Emme tiedä elämämme pituutta.

Onko meillä huomenna armon sanoma kuultavana? Onko huomenna Jumalan valtakunnan lähettiläitä lähellämme ja heidän myötään hyvä sanoma armolliselta Jumalalta? Onko huomenna enää mahdollisuutta parannuksentekoon?

Emme tiedä huomisesta päivästä. Siksi tänään on tärkeä kuulla, mitä meille sanotaan.

Vapautuksen sanoma kutsuu

Jeesus kuulutti kirkkoväelle riemuvuoden sanomaa, vapautuksen sanomaa, joka oli tänään totta hänen kuulijoillensa. Armahduksen ja anteeksiantamuksen sanoma on hänen valtakuntansa pääsanoma. Jeesus tuli päästämään kaikki syntien kahlitsemat ja synnin sitomat vapaiksi.

Vielä tänään Jeesus kuuluttaa omiensa välityksellä tätä riemuvuoden viestiä. Syntinen saa kuulla Armahtajan sanat: ”Poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

Jumalan kansa julistaa anteeksiantamuksen sanomaa ristillä henkensä antaneen Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Älä takerru julistajien halpaan, ehkä tuttuunkin muotoon, kuten Nasaretin synagogan ihmiset, vaan usko.

5

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missä kohti Galileaa on korpea?

      • erämaassa

        Etkö ymmärrä, mitä luet?


      • erämaassa kirjoitti:

        Etkö ymmärrä, mitä luet?

        Onko Galileassa korpea, vai ei.
        Siihen vastusta A. Hautamäen kirjoitukseen;Jeesus oli palannut kiusausten korvesta Galileaan.

        En ole silä korpea nähnyt?


      • nunna_

        Korpeaako sinua Kesii?


    • älä.himmennä

      >>>>”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Jeesus julisti heille, että todellinen riemuvuosi on nyt puhjennut. Juuri täällä, Galileassa, ja juuri nyt se on tapahtunut. Tunnelma oli käsinkosketeltava.<<<<
      ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.”
      Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen!
      Jumala oli voidellut Jeesuksen Hengellään Messiaaksi ja evankeliumin Julistajaksi! Hänessä tuo Jesajan profetia oli nyt toteutunut, Hän oli heidän edessään ja itse luki valtuutuksensa! Hän aloitti palveluksensa, hetki oli tullut.
      Ne jotka tulivat hänen seuraajikseen saivat saman valtuutuksen julistaa hyvä uutinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe